Lähdimme aamulla 5:30 katsomaan kanaa Doi Pha Hom Phokin kansallispuistoon. Ajoimme hyvin sumuiselle vuorelle samaan tapaan kuin eilen ja näimme kuin näimmekin tämän tuikiharvinaisen fasaania hyvin läheisesti muistuttavan siivekkään. Yhdellä retkeläisellä oli mukana matopurkki, ja hän levitteli matoja ympäriinsä lintujen houkuttelemiseksi. Hänellä oli myös kaiutin, josta pystyi päästämään kutsuääniä tarvittaessa.
Pysyimme samalla vuorella (jonka nimeksi selvisi myöhemmin Doi San Džu) lähes kokonaan seuraavat kahdeksan tuntia siirtyen paikasta toiseen ja sitten taas edelliseen paikkaan pysähtyen aina, kun joku näki jossain jonkun sirkuttavan lihapullan. Välillä kävimme Myanmarin rajaportilla saakka. Paikalla oli paljon muitakin lintubongareita, erityisesti mieleeni oli jäänyt harmaahapsinen vanhus joka oli ollut Thailand Bird Fairin lavalla puhumassa.
Tien molemmilla puolella oli paikoin kylttejä, joissa luki “Vaara - miinakenttä”. Jos Suomessa on jotain probleemaa luvattomien rajanylittäjien kanssa, niin täältä voi ottaa mallia. Seurueen jäsenet eivät tosin uskoneet kyseessä olevan oikea miinakenttä, vaan se oli vain sellaista metsänvartijahuumoria. Vartijat kun eivät tykänneet siitä, että ihmiset ramppasivat kansallispuiston metsissä edestakaisin. Tiellä oli lehmänläjiä, koska paikalliset kyläläiset ulkoiluttivat lehmiä alueella. Kaikki alueen puut (suuri osa pitkäneulasisia mäntyjä) olivat mustuneet ja hiiltyneet metsäpaloissa.
Wat nauhoitti linnun ääniä sanelimella, joka hänellä oli mukanaan. Sitten hän puhui laitteeseen ajan ja paikan ja pyysi minulta kommenttia. Dammit Jim, I’m a computer scientist, not an ornithologist!
Kun aloin olla jo lopen tylsistynyt, lähdimme takaisin paikkaan, jossa olimme nähneet fasaanin. Siellä oli kuitenkin nyt lämpimämpää kuin aamulla ja lisäksi sää oli täysin kirkas. Muut löysivät höyhenpalloja kuvattaviksi. Minä menin virtsalle.
Halusin löytää hyvän virtsaamispaikan ja kävelin sitä varten tietä pitkin rinnettä alas. Tein asiani, mutta siinä kävellessä näin auringonvalon siivilöityvän puiden läpi. Se kieli siitä, että lähistöllä saattaisi olla hyvä näkymä.
Seurasin auringonsäteitä ja löysin hienon näkymän. En minä siitä pulujenkatsomisesta niin tiedä, mutta tämä oli loistava syy tulla paikalle. Olin etelä-Himalajalla. Näin on asia: etelä-Himalajalla. Harvat tulevat ajatelleeksi, että kyseinen vuorijono ylettyisi Thaimaahan asti mutta näin on asia. Alueen eläinlajisto on sen mukainen.
Menin puhumaan Watille. Hän sanoi, ettei kanoja ollut näkynyt ja tuli mukanani maisemaa katsomaan. Kävelimme vähän ympäriinsä, kunnes Wat tahtoi palata autolle. Mutta kuinka päästä autolle? Tie oli kaivettu vuorenrinteeseen ja olimme sen yläpuolella. Pudotus oli varsin jyrkkä. Olisimme voineet palata samaa reittiä jota tulimmekin. Wat kuitenkin päätti laskea rinnettä alas takamuksellaan. Päätin tehdä samoin, pyllymäkihän kuuluu jouluun. Lunta ei tosin ollut yhtään.
Illan pimentyessä jatkoimme matkaa kaupunkiin. Ajoimme upeiden vuoristomaisemien ja appelsiinitarhan läpi, mutta en saanut kuvia koska emme pysähtyneet kertaakaan. Tämä oli sangen harmittavaista.
Ajoimme sitten lähimmille kuumille lähteille. Thaimaa on tunnettu kuumista lähteistään. Tai sitten ei. Joka tapauksessa aikomuksemme oli etsiä sieltä eläimiä. Emme kuitenkaan päässeet perille asti, koska vartija pysäytti meidät portilla ja kielsi menemästä sisään vaarallisuuteen vedoten. Wat sanoi myöhemmin syyn olevan ennemminkin ns. always cover your own ass.
Se oli ehkä hyvä asia. Söimme nimittäin illalliseksi hot potia, thaimaalaisten lempiruokaa. Sen valmistamisesssa menee ikä ja terveys, ja pääsin nukkumaan ilman tätä liskontarkastelukierrostakin vasta yhdeksän jälkeen. Lisäksi vatsani ei pitänyt ruuasta ja yhden aikaan yöllä jouduin viettämään epämiellyttävän paljon aikaa ulkohuoneessa kärsien ensin ummetuksesta ja sitten ripulista. Ei sinänsä ihme, antibioottikuurini oli tietysti tapattanut merkittävän osan suolistobakteereistani joitten kanssa elän symbioosissa. Kuurista puheenollen, voin varsin hyvin. Vasen nielurisa on edelleen luumun kokoinen, mutta tilani ei ole heikentynyt antibioottien syömisen lopettamisen jälkeen joka on tärkeintä. Jos joskus vain saisi nukutuksi. Mahakipuni aikana näin jopa unta, jossa kipu oli seurausta tämän pää kolmantena jalkana ramppaamisen aiheuttamasta stressistä.