Heräsimme taas kello 5:30. Hyi. Wat käski ottaa vaellusvarusteet mukaan ja tein työtä käskettyä. Sitten lähdimme autolla jonnekin.
Havahduin hereille, kun olimme eilisessä fasaaninkatselupaikassa. Ai tätä varten heräsimme taas 5:30. Eilisestä sumuisesta aamusta poiketen ilma oli kirkas ja sää mielekäs, joten päätin lähteä pienelle kävelylle. Menin edellisenä päivänä löytämääni näköalapaikkaan ja vähän muuallekin. Löysin uuden näköalapaikan. Pieni tutkimusmatkailu teki elämästä taas mielekästä.
Jatkoimme matkaa samalle tienpätkälle jossa olimme eilenkin olleet. Söimme ruokaa ja lainasin SD-kortinlukijaani yhdelle retkeläiselle, jolla oli jotakin probleemia kameransa muistikortin kanssa. Harmillisesti kortinlukijan metallipinta oli naarmuuntunut. Tämä johtui kaiketi siitä, että se oli ollut samassa taskussa metallikuorisen otsalamppuni kanssa ja ne olivat päässeet hankaamaan toisiaan.
Muut päättivät lähteä taas rajaportille. Wat totesi minulle, ettei jaksa lähteä rajaportille ja kävelimme ympäriinsä lähimmässä metsässä. Näimme siellä puukiipijän, ja Wat oli onnesta soikeana, vaikkei saanutkaan pallerosta kuvaa.
Muut tulivat pian takaisin rajaportilta. He eivät olleet nähneet mitään.
Nousimme sitten autoon ja ajoimme taas kaupunkiin. Tällä kertaa pysähdyimme katsomaan näköalaa valtavalle tekojärvelle ja appelsiinitarhaan.
Söimme lounasta ja jatkoimme matkaa. Päädyimme kuumille lähteille, joilla olimme vierailleet eilen epäonnistuneesti. Nyt oli päiväsaika, ja pääsimme jopa katsomaan niitä. Kokemus oli mitä mielenkiintoisin. Ruohokentällä oli kiviä, kävelypolkuja ja kieltokylttejä ja tulikuumia vesipuroja virtasi sinne tänne. Ilmassa leijui keitetyn kananmunan tuoksu aivan kuten Islannissa. Paikalliset keittivät munia joissakin lähteistä.
Harhailin ympäriinsä jonkin aikaa. Pyydystin muutaman heinäsirkan ja otin niistä kuvia. Niin tarkka oli puhelimeni makrokamera, että kuvaan tallentuivat terävinä paitsi heinäsirkan yksityiskohdat niin myös sirkassa parasiitteina elävät miniskuulisen pienet punaiset punkit. Sitten nousimme kaikki avolava-auton lavalle. Muut kysyivät, miksi minulla on niin paljon tavaraa. Kysyin heiltä, miksi heillä oli niin vähän tavaraa: tässähän oltiin menossa retkeilemään.
Totuus selvisi, kun lava-auto pääsi perille kohteeseensa. Paikalla oli “leirintäalue”. Minusta se oli käytännössä hotelli. Siellä oli ravintolaa, vessaa, suihkua ja päärakennusta. Ainoa ero hotelliin oli, että rakennusten sijaan nukuttiin teltoissa. Minulla oli riippumattoni, ja halusin nukkua siinä. Lupa tähän onneksi heltisi.
Ilma oli täällä huomattavasti kylmempää kuin tuliperäisillä kentillä. Olimme 1924 metrin korkeudessa merenpinnasta.
Nyt elettiin iltapäivää. Seitsemän hullua ornitologia päättivät alkaa kiivetä vuoren laelle vailla aikomustakaan päästä perille. He olivat kiinnostuneita lähinnä matkan varrella näkyvistä linnuista. Huomenna herättäisiin neljältä aamulla kiipeämään oikeasti huipulle.
Kävelin mukana jonkin aikaa, kunnes kyllästyin hitaaseen etenemistahtiin lopullisesti. Jos he halusivat katsella lintuja, niin ihan vapaasti. Minä olin kuitenkin nähnyt riittävästi siivekkäitä loppuiäkseni. Lisäksi muistin yhä elävästi uneni, jossa univelka aiheutti minulle vatsakipuja. Olisi turha herätä huomenna neljältä, jos pääsisin huipulle jo tänään illalla auringonlaskua kuvaamaan. Sääkin saattaisi olla aamulla sumuinen.
Sanoin siis Watille, että yritän päästä huipulle nyt. Sitten lähdin juoksemaan polkua eteenpäin merkiten Apple Watchiniini kulkemani reitin, jotta varmasti osaisin takaisin.
Laukkasin vuoristometsässä tunnin verran. Näkymä vuoren huipulta oli varsin messevä, ja muistutti minua Doi Inthanonista. Paikalla oli kyltti, jossa luki: Doi Pha Hom Pok - Thaimaan toiseksi korkein vuori, 2285 metriä merenpinnasta.
Reitillä oli muutamia muitakin ihmisiä, ja sain itsestäni kuvan huipulla. Odotin autingonlaskuun asti ennen poistumista. Se tapahtui kello 17:55. Tuuli oli kylmä, mutta paluumatkalla metsän läpi se oli heikompi. Juoksin otsalamppuineni pimeän metsän läpi noin neljässäkymmenessäviidessä minuutissa.
Palatessani takaisin havaitsin, että nämä seitsemän hullua ornitologia olivat aloittelemassa ruuanvalmistusta. Ruuaksi oli thaimaalaista hot potia, taas. Näytin heille muutamia kuvia vuorelta ja soitin linnunlaulua kuvaamiltani videoilta eivätkä he vaikuttaneet panneen pientä ekskursiotani ollenkaan pahakseen. Ilmeisesti jotkin linnuista olivat nimittäin hyvinkin kiinnostavia.
Söin ja lämmittelin hiilipannujen äärellä jonkin aikaa. Sitten menin riippumattooni koisimaan (yllättävän vaikea toimenpide, makuupussilakanan ja makuupussin sisälle pääsemiseen oikeassa asustuksessa meni varmaan puolisen tuntia). Onnistuin soittamaan Suomeen jouluaaton kunniaksi, vaikka signaali olikin heikko.
Sain jopa nukutuksi kohtuullisesti, vaikka riippumaton kankaat väpättivätkin voimakkaassa tuulessa äänekkäästi ja kärsin tiettyjen ruumiinosien paikallisesta kylmettymisestä sellaisissa paikoissa, joissa ei ollut riippumaton alapuolisia eristeitä. Lämpötila laski yöllä yhdeksään asteeseen.