Heräsin kahdeksan aikoihin. Ornitologeja ei näkynyt missään. He olivat lähteneet vuoren huipulle jo neljältä ja tulisivat takaisin vasta puoliltapäivin, koska katsoivat tietysti matkalla lintuja. Onneksi kävin siellä jo eilen.
Pohdin, kuinka välttää edellisen yön vähäinen kylmettyminen tulevaisuudessa. Mieleen tuli isompi riippumatto, jossa olisi leveämmät eristeet. Se olisi toki kallis, ja mitä tekisin vanhalla riippumatolla? Toinen vaihtoehto voisi olla erittäin lämmin Sea to Summit Reactor Extreme -makuupussilakana. Hyvä puoli tilanteessa oli se, että Thaimaasta saa hakea tätä kylmempää paikkaa kissojen ja koirien kanssa. Olin nyt nukkunut melko onnistuneesti maan pohjoisimmassa kansallispuistossa kahden kilometrin korkeudessa sijaitsevalla leirintäalueella jumalattomassa tuulessa jouluaattoyönä. Koska onnistuin nukkumaan täällä palellen vain vähän, niin eiköhän se sujuisi vähintään yhtä hyvin kaikkialla muuallakin maassa.
Minulla oli siis hyvää aikaa laittaa laiskasti varusteeni kasaan, kirjoittaa blogia ja kuunnella äänikirjaa. On ihmeen mukavaa, kun saa olla vähän aikaa rauhassa! Otin myös lyhyen timelapse-videon vuorta ympäröivistä pilvistä.
Puoliltapäivin seitsemän hullua ornitologia palasi vuorelta paljon lintuja nähneenä. Lähdimme autolla alaspäin. Sain kuulla, että menisimme jälleen samaan paikkaan kuin eilen ja edellispäivänä. Tarkoitus: kanan katsominen. Jaa.
Ajoimme siis takaisin Doi San Džukille, ensin kanankatsomispaikalle (kanaa ei näkynyt) ja sitten eteenpäin miinakentälle. Muut katselivat lintuja, mutta minä ja Wat istuimme alas retkituoleille ja keskustelimme valtakuntain tilasta. Wat valitti tekojärvistä, joita on rakenneltu joka paikkaan. Kysyin, onko vuorilla apinoita. Wat sanoi, että ei oikeastaan, vuorilla ei ole juurikaan suuria eläimiä. Hän tiedusteli, tiedänkö miksi. Sanoin, että Suomessa ei ole juurikaan suuria (peto)eläimiä koska ne on kaikki tapettu. Wat vahvisti, että paikalliset heimot käyvät metsässä kuin se olisi joku valintamyymälä ja tappavat kaiken missä on riittävästi lihaa syötäväksi. Selitin Watille erään havaintoni mainosmaailmasta. Euroopassa yritykset markkinoivat itseään usein vihreydellä. Oli tämä mainonta sitten totuudenmukaista tai ei, se kertoo sitä, että yrityksissä on markkinointiselvitysten perusteella arvioitu ympäristön kiinnostavan kuluttajaa. Thaimaassa ei ole juurikaan ympäristöystävällisyyteen vetoavaa mainontaa, oletettavasti siksi, ettei se kiinnosta kuluttajaa. Tämä on huolestuttavaa.
Muut lähtivät jälleen raja-asemalle. Emme menneet mukaan. Ollessamme täysin paikallamme lintuja alkoi tulla lähellemme. Puussa kipitti orava. Wat kertoi haaveestaan kirjoittaa kirja siitä, mitä on metsissä nähnyt. Minä ilmaisin haaveeni lopettaa nämä ohjelmointihommat ja tehdä jotain hyödyllistä.
Illan tullen lähdimme takaisin kaupunkiin. Aikomuksenamme oli nauttia ruokaa ravitsemusliikkeessä. Ennen kuin menimme sisään, joku näki ravitsemusliikkeen katolla pöllön silhuetin, ja siitähän riemu repesi. Kerrankin mielenkiintoinen lintu. En ole varma, olenko koskaan ennen nähnyt pöllöä. Siivekäs tosin lähti karkuun ennen kuin sain siitä valokuvan.
Illallisella minulta kysyttiin, mikä oli suosikkini matkalla näkemistäni linnuista. Sanoin, että Doi Angkhangin maataloudentutkimusasemalla näkemäni paistettu kana limettikastikkeessa. Oli pöllökin hieno.
Ruuan jälkeen palasimme hotellille. Wat meni muiden ornitologien kanssa oletettavasti pelaamaan seurapelejä toiseen huoneeseen, mutta minä en jaksanut. Julkaisin muutaman kirjoituksen ja menin sitten nukkumaan. Huomenna meidän piti taas herätä kukonlaulun aikaan koska syyt.