Kuten tavallista herätys oli ennen aamuviittä. Se olisi kuitenkin viimeinen kerta, ja olin siksi hyvin tyytyväinen. Nousimme tavaroinemme bussiin ja lähdimme kohti pääkaupunkia.
Pysähdyimme matkalla monta kertaa syömässä ja kerran katsomassa lintuja erään tekojärven lähellä. Alueella oli käynnissä jokin ennallistamisprojekti. Alueella esiintyi kuulemma jokin harvinainen vihreä sirkuttaja. Emme kuitenkaan nähneet sitä: äänen ehkä kuulimme. Wat ei ollut varma.
Alueella oli pieni temppeli. Siellä oli Buddhan kuva. Wat kertoi, että kuva oli yhdistelmä burmalaista ja keskusthaimaalaista tyyliä. En voinut väittää vastaan. Temppelissä hääri punakaapuinen mies. Kysyin, olivatko oranssit kaavut loppuneet. Wat selitti, että kyseessä oli pohjoisthaimaalainen munkki, ja heillä oli tapana käyttää punaista kaapua.
Matkalla tapahtui hauska sattumus, joka kertoi minulle että kaikesta huolimatta olin omieni joukossa. Tien yli luikerteli ruskea käärme. Kuljettajalle annettiin välittömästi käsky pysähtyä, ja ihmiset syöksyivät autosta pyydystämään käärmettä. Valitettavasti se ehti karata pusikkoon ennen kuin saimme sen kiinni.
Minun väkeni on kuitenkin sitä, joka alkaa käärmeen nähdessään juosta ja huutaa. Tämä on sinänsä tavanomaista käytössä, mutta normaaleista ihmisistä poiketen he juoksevat käärmettä kohti eivätkä siltä karkuun.
Toinen hauska sattumus tapahtui ravintolassa, jossa tilasin ananasriisiä ja lohta. Annos oli erinomainen. Automme kuljettaja oli tosin pienissä vaikeuksissa, koska ei nähnyt lukea ruokalistaa. Muut valaisivat ruokalistaa taskulampuilla, ja hänkin sai lopulta jotain syödäkseen. Mieleeni tuli jälleen tilanne, jossa bussin etupenkillä istuva kaveri ohjeisti kuljettajaa sumussa. Näkeekö tämä kaveri mitään? Kolariin emme olleet vielä joutuneet.
Matkalla pohdin, kuinka intensiivisesti minun kannattaisi opiskella helmikuussa kun palaan takaisin Thaimaahan. Vaikka kielikoulusta saisikin olla pois vain kaksi tai kolme päivää, niin mitä sillä sitten on väliä? Se on merkityksellistä vain koulutusviisumilla opiskeleville. Jos olen pois vaikka viikon ja opettaja sanoo, että et voi jatkaa seuraavalle tasolle niin eihän se haittaa. Saman kurssin voi käydä uudestaan heti perään.
Saavuimme Bangkokiin Mo Chitin asemalle kello 20 illalla ja olin edelleen oikein hyvällä tuulella. Pääsin reppuineni ja teräaseineini vaivatta BTS:ään. Vartija ei ollut paikalla. On tosin sanottava, että en kaivannut näitä ilmansaasteita. Pohjoisessa ilma oli paljon puhtaampaa.
Kurkkukipuni on kadonnut kokonaan, ja olen nyt valmis julistamaan itseni parantuneeksi.