Heräsin ja menin aamupalalle, jonka olin näemmä varannut puolivahingossa huoneen kanssa. Eipä se kauhean erikoinen ollut, mutta olipahan sentään jotain suuhunpantavaa.
Kello oli 8:30 kun sain syötyä. Päätin lähteä rannalle.
Kävelin matalien talojen ohi ja ylitin suuren kuusikaistaisen tien. Sitten kävelin nelikaistaista hyvin harvakseltaan liikennöityä tietä pitkin lähelle rantaa ja yritin löytää kujan, josta päästä rantabulevardille, jonka olin satelliittikuvista nähnyt. Löysin yhden sopivan oloisen kujan, mutta en päässyt minnekään: sen päässä oli kyllä rantabulevardi, mutta lisäksi myös jonkinlainen ryteikkö joka esti kulkemisen. Suurikokoinen koira alkoi haukkua minua varsin ikävään sävyyn. Poistuin paikalta ja jatkoin länteen päin löytääkseni uuden kujan.
Löysin sellaisen, ja nousin pari porrasta kävelykadulle. Kävelykatu oli varsin positiivinen yllätys siinä mielessä, että Bangkokissa Chao Phrayan rannat on rakennettu täyteen eikä siellä voi kävellä. Edessäni levittäytyi joki, jonka thaimaalaiset tunsivat nimellä Määnaam Khong. Joku farangi saattaa tuntea sen Mekongina. Joen toisella rannalla oli Laosin Demokraattinen Kansantasavalta ja sen pääkaupunki. Ennen kuin jatkat, niin lyhyt tietokilpailukysymys: Mikä on Laosin Demokraattisen Kansantasavallan pääkaupungin nimi?
A) Tuontiane
B) Vientiane
C) Kotimaankauppa-ane
Aloin kävellä itään päin joen rantaa pitkin. Lännessä näkyi Thaimaan/Laosin Ystävyyssilta I joka yhdisti maat toisiinsa.
Joen vesi oli yllättävän kirkasta. Vesiliikennettä ei juuri ollut. Ilmassa oli joko aamu-usvaa tai saasteita, en ole aivan varma kumpaa. Ilmanlaatu ei ole Airvisualin mukaan kummoinen, mutta toisaalta Vientianessa on vain kolme mittauspistettä ja Nong Khaissa yksi. Bangkokissa niitä on varmaan sata.
Sitten tuli niin sanotusti seinä vastaan. Se kohta, josta olin kävelykadulle yrittänyt oli remontissa, enkä voinut jatkaa itään päin. Kävelykadulla oli kuitenkin portaat, joita pitkin pääsi alas aivan joen rantaan. Laskeuduin siis sinne, kävelin pienen maanrakennustyömaan yli ja nousin seuraavia portaita pitkin ylös.
Paikalla ei ollut muita ihmisiä. Sain kävellä rauhassa joen rantaa pitkin. Muutamia koiria näin, mutta ne olivat unisia eivätkä alkaneet räksyttää.
Hiljakseen aloin tulla alueelle, jossa oli enemmän ravintoloita ja ihmisiä. Otin innokkaasti valokuvia. Lopulta minut yhytti eräs vanhempi nainen. Hän sanoi talon, jossa hän piti kauppaa ja pientä museota olevan vanha maahanmuuttoviraston toimipiste. Sitä kautta lössi siirtyi Laosiin ja takaisin ennen joen ylittävien siltojen rakentamista. Samnakngaan truat khon khaw mueang, sanoin. Nainen totesi, että juuri näin ja suorastaan veti minut sisälle myymäläänsä. Hän sanoi omistavansa hotellin, lastensa opiskelevan englannissa ja itse hän harrasti puhumista kiertotaloudesta ja sosiaalisesta pääomasta Thaimaan köyhissä kylissä. Sitten hän näytti kuvaa itsestään Thaimaan Forbesissa. Hän myös katsoi asiakseen opettaa minulle lisää thaita ja kysyi, montako vuotta olen sitä jo opiskellut.
Sosiaalinen pääoma. Tämä termi toi mieleeni melkoisen määrän muistoja ja on aiheena itse asiassa äärimmäisen mielenkiintoinen. Luin joskus erään opuksen, jossa termiä käytettiin. Siinä puhuttiin siitä, miten joissakin maissa ihmiset verkostoituvat erilaisissa kerhoissa ja tapahtumissa, tekevät vapaaehtoistyötä, harrastavat kansalaistoimintaa ja luottavat toisiinsa. Tätä sanotaan korkeaksi sosiaaliseksi pääomaksi. Yhteisöt näissä maissa ovat erittäin tehokkaita ja vähäisilläkin resursseilla saadaan aikaan erittäin paljon asioita. Sitten on sellaisia paikkoja, joissa ihmiset eivät juurikaan tee mitään yllämainituista. Silloin ei saada aikaan mitään. Ketään eivät kiinnosta yhteiset asiat. Kaikki tekevät tasan sen, mitä vaaditaan eivätkä yhtään enempää. Asioita ei tehdä yhteisön puolesta, vaan ainoastaan jos niistä on itselle jotain hyötyä. Tällä on valtaisa vaikutus siihen, millaiseksi yhteiskunta muodostuu. Suomen sosiaalinen pääoma on nähdäkseni kärsinyt viime vuosina merkittävästi. Kukaan ei oikein tunnu tuntevan ketään, ihmiset eivät puhu toisilleen, yhteiskunta tuntuu polarisoituvan ennätysvauhtia ja kukaan ei kehtaa puhua kenellekään. Ainoat ihmiset, jotka tuntuvat uskaltavan enää puhua toisille spontaanisti ja tuntevat naapurinsa ovat kahdeksankymppiset papparaiset ja mummot. Joskus Suomi on kai ollut erilainen paikka.
Tämä kaikki mieleeni tuli, mutta ilmeeni oli varmaankin sen verran hämmentynyt että hän tuskin odotti minun ymmärtävän koko termiä. Nainen selvensi, että yrittää saada kyliä hoitamaan omia ongelmiaan edes jossain määrin ilman, että aina pitää odottaa apua hitaalta, köyhältä ja korruptoituneelta hallitukselta.
Kävelin eteenpäin kunnes saavutin Naga-käärmeitä kuvastavan patsaan. Sitten etsin tuk-tukin (yllättävän vaikea tehtävä) ja ajatutin itseni paikalle, josta piti olla hyvä näkymä joen ylittävälle sillalle.
Siellä oli pieni puisto. Kävelin sen läpi ja nousin sillalle. Aloin kävellä joen yli, ja pystyin hämmästyksekseni tekemään niin kenenkään estämättä. Tajusin, että olin matkalla Laosiin ja siellä minut kai tarkastettaisiin, mutten ollut ikinä käynyt Thaimaan raja-asemalla poistumassa Thaimaasta virallisesti. Mitähän tapahtuisi, jos yrittäisin Laosiin tällä tavalla?
En ottanut selvää. Palasin sinne mistä tulinkin, ja kävelin joen rantaan ja takaisin pääkadulle. Päätin tilata Grabin hotellille, mutta sellaista ei kuulunut heti joten päätin mennä tuk-tukitse. Näytin kartasta hotellia kuskille. Hän ei ajanut minua sinne koska hänellä taisi olla muita kiireitä, mutta karjaisi kadulla ajavalle toiselle tuk-tukille joka pysähtyi ja aloimme neuvotella thaiksi. Hän ei tiennyt hotellin sijaintia nimen perusteella eikä tainnut osata lukea karttaa. Paikalle tuli sattumalta kaksi thaimaalaista nuorta neitiä, jotka yrittivät auttaa mutta ei heistä tainnut lopulta hirveästi apua olla. Joka tapauksessa, tämä on sitä sosiaalista pääomaa: ihmiset vain auttavat random-heppuja kadulla. Lopulta pyysin kuskia kuljettamaan minut rautatieasemalle (sen sijainnin hän sentään tiesi) ja kävelin sieltä pari minuuttia hotellille. Otin hotellista kassini mukaan, kirjasin itseni ulos ja kävelin sitten vajaat kaksi kilometriä Thaimaan raja-asemalle.
Se oli vaikea tehtävä. Tätäkään kaupunkia ei ole suunniteltu kävelyä ajatellen. Lopulta raja-asema kuitenkin oli edessäni. Kysyin parilta liivihemmolta (varmaan ajoivat jonkinlaista taksia), että miten mennään Laosiin. He tiedustelivat, että kai passi oli mukana ja sanoivat sitten, että kävele tuonne ja osoittivat toiselle puolelle katua. Siellä olikin jotain kävelijöille tarkoitetun raja-aseman näköistä.
Kävelin sinne ja ostin Laosissa toimivan e-simin puhelimeeni. Sitten menin jonottamaan ja pääsin chawnattii samnakngaan truat khon khaw mueang:in puheille. Minulle alettiin puhua thaita, ja aloin puhua sitä takaisin kunhan pääsin niin lähelle että kuulin mitä virkailija sanoi. Meteliä oli jonkin verran, kun ihmiset ajelivat passintarkastuskopin vieressä Laosiin kaiken maailman päristimillä. Ilmeisesti kun passissa on kerran merkintä että thaita on luettu, niin virkailijat varmistavat joka ainoa kerta rajalla, että sitä sitten todella on luettu. Virkailija oli kuitenkin varsin lupsakan oloinen tapaus.
Koko homma oli ohi ehkä viidessä minuutissa. Ostin 35 bahtilla lipun bussiin, joka kulki sillan yli.
Ja niin, rakkaat lukija, Mies Lännestä poistui Thaimaasta.
Laosin alueen ensimmäinen valtio perustettiin noin seitsemänsataa vuotta sitten. Maa vuoroin yhdistyi ja hajosi riippuen siitä, kuka oli milloinkin vallassa. Silloin tällöin burmalaiset tekivät alueelle valloitusretkiä. Myös Siam teki ryöstöretkiä alueelle, ja valloitti osia maasta joksikin aikaa.
Ranska alisti Laosin siirtomaakseen 1800-luvun lopulla, samoin kuin myös Vietnamin ja Kambodžan. Aluetta sanottiin Ranskan indokiinaksi, ja ranskalaisuus on jättänyt jälkensä alueen kulttuuriin ja rakennuksiin. Laos sai kuitenkin olla suhteellisen rauhassa. Se oli niin vaatimaton takapajula, ettei sen olemassaolo kiinnostanut oikein ketään. Ajoittain laot kapinoivat, mutta ei siitä oikein mitään tullut. Maan nimi on paikallisella kielellä Lao, Laos on ranskalaisten keksimä monikkomuoto sanalle.
Sitten tuli toinen maailmansota. Japani valloitti maan vähäksi aikaa. Japanin hävittyä Laos yritti itsenäistyä, mutta Ranska valtasi sen takaisin. Ranskan voimat alueella alkoivat kuitenkin ehtyä. Vietnamilaiset kommunistit nimittäin sotivat koko voimallaan Ranskaa vastaan Vietnamissa. Lopulta Ranskassa tajuttiin, että Ranska ei pystyisi enää pitämään Laosia hallinnassaan ja luopui alueen kontrollista vapaaehtoisesti 1953. Laosista tuli perustuslaillinen monarkia, mutta maa oli korruptoitunut ja virkamiehet ja sotilaskomentajat lähinnä oman edun tavoittelijoita.
Pohjois-Vietnamilaiset kommunistit näkivät tilaisuutensa tulleen, ja alkoivat innokkaasti levittää ideologiaansa Laosiin. Vietnam tuki Laosin kommunistista puoluetta, ja ajan kanssa kommunistit onnistuivatkin valloittamaan maan itselleen. Kuningas syöstiin vallasta 1975. Sitä ennen amerikkalaiset tekivät kuitenkin pommittamisen maailmanennätyksen: yrittäessään estää kommunistien etenemistä niin Laosissa kuin Vietnamissakin Setä Samuli pudotti Laosiin ennätykselliset 270 miljoonaa rypälepommia, joista suuri osa ei räjähtänyt. Se on asukaslukuun nähden suurin pommitusoperaatio koskaan. Vielä tänäkin päivänä noin 50 laosilaista kuolee tai vammautuu näiden pommien räjähdellessä metsissä tai riisipelloilla. Operaatio Barrel Roll pysyi mittakaavastaan huolimatta salassa pitkään sen aloittamisen jälkeen.
Jos maata sanotaan virallisesti “demokraattiseksi kansantasavallaksi”, on se varma merkki siitä, että se on todellisuudessa kaikkea muuta. Laos ei ole poikkeus. Poliittiset puolueet kommunistista puoluetta lukuunottamatta on kielletty. Eihän se toki kovin sosialistinen ideologialtaan enää ole, mutta perinteitä pitää ilmeisesti vaalia ja nimi on pysynyt. Toisinajattelijat tapetaan tai he vain katoavat. Korruptio on suuri ongelma. Sellaista perinteistä kommunistimeininkiä siis. Kiina harjoittaa alueella neokolonialismia ja yrittää käytännössä ostaa Laosin itselleen rakentamalla kalliita infraprojekteja, jotka tekevät maan riippuvaiseksi Kiinasta. Viimeisimpänä esimerkkinä toimii Laosin lähes konkurssiin vienyt Kiinaan johtava nopea rautatie, joka on osa Kiinan Yksi Vyö, Yksi Tie -hanketta.
Laosin asukasluku on tällä hetkellä vajaat 8 miljoonaa ja pinta-ala noin kaksi kolmannesta Suomen vastaavasta. Maa on erittäin vuoristoinen ja metsäinen, mutta kuten monessa muussakin köyhässä maassa metsät tuhoutuvat kiihtyvällä tahdilla. Infra on huonossa kunnossa ja maa edelleen köyhä, joskin aivan viime vuosina BKT on kasvanut nopeasti. Vain muutama prosentti maasta soveltuu viljelyyn, joka selittää alhaisen asukasluvun. Laos on kaakkois-Aasian ainoa sisämaavaltio.
Kulttuurillisesti maa on samankaltainen kuin Thaimaa. Hyvin monet laot osaavat etelänaapurinsa kieltä. Vaikkeivät osaisikaan, kielet ovat lähisukulaisia ja sanastosta 80% on samaa eli on todennäköistä, että thaita puhumalla saat asiasi selvitetyksi. Etnisesti maassa asuvista vain puolet ovat laoja, loput kuuluvat eri heimokansoihin.
Palatkaamme tähän päivään. Saavuimme raja-asemalle parissa minuutissa. Vaikka tiesin maan valtapuolueen ideologiasta etukäteen, oli silti pienoinen järkytys nähdä raja-asemalla Laosin lipun lisäksi punainen lippu, jossa oli sirppi ja vasara. Eivätkö nämä menneet muodista jo joskus 90-luvun alussa?
Menin paikallisen maahanmuuttoviraston luukulle. Sieltä minulle lykättiin käteen sanaakaan sanomatta viisumihakemuspaperi. Täytin viisumihakemuksen. Se oli harvinaisenkin vittumaista hommaa koska ruudut, joihin tiedot piti kirjoittaa olivat miniskuulisen pieniä. Maksoin hakemuksesta hyvin sotilaallisesti käyttäytyvälle virkailijalle 1700 bahtia ja annoin lisäksi valokuvan, joka oli mitoiltaan hieman liian iso, mutta se ei haitannut. Hintaa tuli hieman vähemmän kuin mitä sähköinen viisumi olisi vaatinut. Passini ja paperini katosivat toimiston sisään ja jäin odottamaan.
Pian toveri virkailija antoi minulle passini takaisin toiselta luukulta. Siinä oli uutena ilmestyksenä Laosin viisumi. Mainiota.
Näin Mies Lännestä saapui Laosin Demokraattiseen Kansantasavaltaan.
Raja-asemalla oli takseja. Toveri taksikuski tarjoutui viemään minut hotellille 500 bahtilla. Se oli hyvä, koska minulla ei ollut yhtään paikallista valuuttaa. Arvioin hinnankin olevan kohtuullinen. Onnistuin myös puhumaan hänen kanssaan thaiksi, mikä oli luonnikasta. Ajellessamme pääkaupungissa sirppi&vasaralippu liehui joka toisessa talossa. Onkohan täällä edes laillista esittää Laosin lippua ilman kommunistisen puolueen tunnusta? Talot olivat matalia, korkeintaan kolmikerroksisia ja jotenkin… ranskalaisia? Kuski ajoi punaisia päin ainakin kerran ilman suurempia tunnontuskia.
Hotellini oli hieman rähjäinen ja vähän turhan lähellä katua, mutta edullinen se oli myös ja käsittääkseni kartoittamani muut vaihtoehdot samassa hintaluokassa eivät olleet sen parempia.
Jätin rojut hotelliin ja lähdin etsimään kahta asiaa: ruokaa ja pankkiautomaattia. Katsoin karttaa. Vientiane on alle miljoonan asukkaan pikkukaupunki, ja vaikutti siltä, että monet paikat olisivat kävelymatkan päässä.
Päädyin kävelemään läheiselle riemukaarelle, jonka läheisyydessä piti olla pankkiautomaatti. Kävely tuotti pieniä vaikeuksia, koska kuten Thaimaassa, täälläkin jalkakäytävä on synonyymi sanalle parkkipaikka.
Kuvasin riemukaarta muutamasta eri kulmasta, samoin kuin sen lähellä olevaa virallisen näköistä rakennusta. Jatkoin sitten matkaa. Pankkiautomaatti ei ollut siellä, missä Google Maps väitti sen olevan. Menin toiselle automaatille, joka oli paikassa, jossa ei pitänyt olla automaattia. Yritin nostaa kaksi miljoonaa Laosin Kipiä. Toveri pankkiautomaatti veloittaisi lisäksi nostosta 40 000 Laosin kipiä eli noin 2€. Thaimaassa taksa olisi luokkaa 6€. Nosto ei kuitenkaan onnistunut, koska tunnusluku oli väärin. Tai ehkä ei, automaatti ei ehkä vain toiminut nelinumeroisten tunnuslukujen kanssa. Jotkut automaatit vaativat kuusinumeroista tunnuslukua. Yritin uudestaan ja laitoin kaksi nollaa tunnusluvun eteen. Tunnusluku väärin. Sadattelin tilannetta mielessäni. Uudestaan en tahtonut yrittää, ettei automaatti söisi korttia. Kokeilin thaimaalaista korttiani, jossa oli kuusinumeroinen tunnusluku. Se onneksi toimi, ja sain koneesta kaksi miljoonaa kansankrediittiä tuhlattavaksi.
Sitten ruokaa etsimään. Jouduin kävelemään kerran punaisia päin, kun liikennevalo ei koskaan muuttunut vihreäksi jalankulkijoille. Selvisin onneksi tien ylittämisestä hengissä.
Kaupungilla oli jotenkin kummallinen tunnelma. Useimmat paikat tuntuivat olevan kiinni eikä ravintoloissa näyttänyt olevan yhtään asiakasta, vaikka kello oli vasta kuusi. Johtuisiko siitä, että huomenna on uusi vuosi ja lössi sulkee tänään paikat etuajassa lähteäkseen maalle kotiin?
Sitten internet-liittymäni lahosi ja karttani lakkasivat toimimasta. Sadattelin tilannetta mielessäni. En voinut enää käyttää sitä ravintoloiden etsimiseen, toisaalta eipä Google Mapsista vaikuta täällä hirveästi hyötyä olevan muutenkaan. Kartta oli kuitenkin edelleen välimuistissa, ja käytin sitä löytääkseni takaisin hotellille.
Kysyin hotellista, mistä ruokaa kannattaisi hankkia. Minut neuvottiin kävelemään itään päin samalla kadulla. Löysinkin pari ravitsemusliikettä. Niissä ei kuitenkaan ollut yhtään asiakasta ja minua ei huomioitu millään tavalla, kun lähestyin henkilökuntaa. Minua kohti ei edes vilkaistu. Tällaista välinpitämättömyyttä harvoin näkee asiakaspalveluammateissa.
Löysin kuitenkin viimein ravintolan, jossa olemassaoloni huomattiin. Katsoin sen olevan hyvä merkki ja menin sisään. Esitin asiani thaiksi, ja siitä ilmeisesti pidettiin. Ruokalista oli seinällä, pystyin valitsemaan noin kymmenestä annoksesta kuvien perusteella.
Sain kulhollisen paksuja nuudeleita porsaanlihalla. Mikä tärkeitä, ruuassa oli Rohtoa. En tiedä, mistä Rohto tarkalleen ottaen koostuu, mutta se on mustavalkoista jauhetta, jota joissakin thaimaalaisissa ravintoloissa lisätään ruokaan. Bangkokissa sitä ei käytetä, mutta etelässä ja pohjoisessa kyllä. Se tekee kaikesta sapuskasta monin verroin maukkaampaa. Onnistuin tilaamaan myös juomavettä thaiksi ja maksoin lopuksi emännälle ruuasta 33 000 Laosin kipiä. Se on 56 bahtia tai 1,50€. Varsin kohtuullista.
Ai niin, ja Laosissa ei toimi Grab eikä täällä ole juurikaan 7-Eleveneitä.