Heräsin yöllä kahden aikaan hyttysenpuremaan. Itikka oli purrut minua oikeaan keskisormeen ja se kutisi niin paljon, että havahduin hereille. Sivelin siihen unenpöpperössä thaimaalaista apinarasvaa, jonka olin kaukaa viisaana ottanut mukaani ötökänpuremia ajatellen. Menin takaisin nukkumaan.
Päivällä päätin käydä paikallisessa temppelissä. Tilasin Localla taksin, joka oli jälleen kiinalainen sähköauto. Näitä sähkövispilöitä on täällä yllättävän paljon: sähkömopoja, sähkötuktukeja ja sähköautoja tulee vastaan kaduilla hyvinkin usein. Thaimaassa en muista nähneeni yhtä ainutta.
Pääsin temppelialueelle. Siellä on monenlaista ornamentaalista rakennusta. Päänähtävyys oli kaiken kaikkiaan varsin vaikuttava ilmestys. Kyllä sitä kannatti tulla katsomaan.
Temppelialueella käveli kanoja ja kissoja. Silitin (hei, rokotukset ovat kunnossa) erästä aliravitun näköistä kissaa, ja se alkoi nuolla kättäni. Kissat eivät hikoile, mutta kai nekin suolaa tarvitsevat.
Kun tilasin taksin takaisin hotellille, paljastuivat auto ja kuski samoiksi, jotka olivat kuskanneet minut eilen suurlähetystöön. Koin tämän varsin hauskaksi.
Juttelin Watin kanssa muutaman sanan internetitse. Hän suositteli laosilaisia aamumarkkinoita. Sieltä löytyy kuulemma usein tieteelle tuntemattomia lajeja ja vieläpä kypsäksi paistettuna. Ilmeisesti laotkin käyvät metsässä kuin se olisi valintamyymälä… pauttiarallaa sadalla miljoonalla räjähtämättömällä amerikkalaisella pommilla varustettu valintamyymälä, mutta valintamyymälä kuitenkin.
Illalla päätin mennä samaan ravintolaan, jossa olin ollut ensimmäisenä päivänä. Tilasin paistettua riisiä. Annos ei ollut ollenkaan hullumpi. Emäntä taisi olla mielissään, kun olin tullut paikalle uudemman kerran. Hän alkoi suorastaan haastatella minua thaiksi. Ymmärsinkin jotain, ja osasin antaa myös vastauksia. Kyllä se thain puhuminen vielä sujuukin, mutta on tullut selväksi, että laon kielestä en ymmärrä mitään.
Tuli mieleen, että siinähän olisi sopiva markkinarako. Lähetin luotto-opettajalleni kielikouluuni viestin, jossa suositin koululle laon kurssien aloittamista. Tietääkseni monet opettajista ovat kotoisin iisaanista Thaimaan koillisosasta. He puhuvat iisaania eli paikallista laon murretta äidinkielenään jo valmiiksi. Laon kieli olisi kaiketi jokseenkin helppo oppia lukemalla ensin pari kurssia thaita ja sitten ottaa erikoistumiskurssi, jolla opetetaan mitkä sanat ja ilmaisut laossa ovat erilaisia kuin thaissa. Kielet ovat niin lähellä toisiaan, että sen ei pitäisi olla ollenkaan vaikeaa.
Entäs kysyntä sitten? Suomella on 5 miljoonaa puhujaa ja sen opetukselle on kysyntää. Laon kielellä iisaan-variantteineen on noin 30 miljoonaa puhujaa.
Kysyntää tärkeämpää on kuitenkin tarjonta. En löytänyt pikagooglauksella yhtään ainutta intensiivikursseja tarjoavaa kielikoulua koko maailmassa, jossa kyseistä kieltä opetettaisiin. Minulle tuli vastaan vain joitakin verkko-opiskeluresursseja, kesäyliopistokursseja amerikassa ja yliopistotutkintoja. Kilpailua ei ole siis käytännössä yhtään. Maailman ihmisistä vain hyvin pieni murto-osa on todennäköisesti kiinnostunut laon opettelusta. Pienikin murto-osa kahdeksasta miljardista on kuitenkin määrällisesti aika paljon. Jos joka kuukausi vain miljardisosa maailman ihmisistä päättää oppia laon kieltä hinnalla millä hyvänsä ja heillä on vain yksi paikka minne mennä, niin sillähän saadaan kurssi täyteen. Teoriassa. Sitä kannattaisi kuitenkin minusta ainakin kokeilla. Opettaja vastasikin heti käsittelevänsä asian johtokunnan kokouksessa.
Olen oppinut tänään, miten Vientianen kaupungin nimi lausutaan laoksi: Viang’džan. Olen syvästi järkyttynyt.