Aamulla katsoin yhden jakson The Expansea ja söin aamiaista hotellin ravintolassa. En ollut maksanut siitä etukäteen, mutta arvelin se olevan tänään hyvä varotoimenpide. Odotin pitkää päivää.
Kymmeneltä menin tapaamaan eilen tilaamaani tuktuk-kuskia. Vastassa oli toinen kuski, joka sanoi, että eilen tilattu kaveri ei voi tulla paikalle, koska ei voi hyvin. Hän myös näytti selfietä, jonka olin eilen ottanut kuskin kanssa. Selvä, toivottavasti kaveri muistaisi, että maksoin tämän reissun jo eilen.
Lähdimme matkaan ja ajoimme lipunmyyntirakennukselle. Ostin lipun Angkorin maailmanperintöpuistoon kolmellakymmenelläseitsemällä dollarilla. Hinta on säädytön, mutta sille saa kuulemma vastinetta. Huhu kertoo, että 40% Kambodžan BKT:sta tulee Angkorin pääsylipuista.
Lipussa oli pieni kuva naamastani ja päivän aikana se tarkastettiin ainakin neljästi. Organisoitunutta toimintaa.
Ja niin saavuttiin ensimmäiseen kohteeseen. Angkor Wat, maailman suurin uskonnollinen rakennus, khmerien kansallisaarre, kansallissymboli joka on maan lipussa, UNESCOn maailmanperintökohde ja mikä tärkeintä, Maailman Ihme sekä Sid Meier’s Civilization IV että Sid Meier’s Civilization V -peleissä.
Nousin tuktukista, ja kuski lupasi odottaa samassa paikassa kun tulen takaisin. Lähdin kävelemään kohti temppeliä, jota ympäröi valtava vallihauta. Minut yllätti puoli tusinaa opasta, joilla oli virallisen näköinen univormu. 20 dollaria, he sanoivat. Totesin tämän olevan turhan kallista ja jatkoin eteenpäin. Kuulin jotain huutelua alennuksesta.
Havaitsin hetken päästä, että yksi oppaista oli juossut perääni ja esitteli itsensä varsin virallisen kuuloisesti. Hän oli kuulemma palvellut rauhanturvaajana Malissa ja tarjosi nyt palveluksiaan. Ehdotin hinnaksi 15 dollaria ja opas suostui. Noh, ehkä oppisin jotain.
Erehdyin ensi töikseni kysymään, millaisia yhtäläisyyksiä thain ja khmerin kielissä on. Kaveri alkoi välittömästi luennoida asennossa seisten sen kuuloisena, että oli nielaissut oppikirjan. Hän kertoi, kuinka tai-kansat saapuivat pohjoisesta mongoleita paetessaan 1200-luvulla ja Khmerien Imperiumi antoi heille aina auliina ja hyvää hyvyyttään luvan asettua Sukothaihin nykyisen Thaimaan alueelle. Siellä tait perustivat ensimmäiset kuningaskuntansa kopoiden kaiken khmereiltä: tanssin, hieronnat, potkunyrkkeilyn, keittiön, songkranin, kirjoitusjärjestelmän ja merkittävän osan sanastosta. Sitten myöhemmin tait perustivat Siamin ja alkoivat sotia heitä vastaan vaikka khmerit olivat niin sydämellisesti päästäneet heidät omaan maahansa, hän totesi kuulostaen oikeastaan vähän loukkaantuneelta. Myös Dai Viet (Vietnam) alkoi ikävästi heitä ahdistaa, ja sitten ranskalaiset tulivat. He pyysivät Ranskalta apua vihollisiaan vastaan peläten valloitetuksi tulemista ja toivoivat Ranskan auttavan yhdistämään kaikki khmerien asuttamat alueet yhdeksi valtioksi, mukaan lukien Siamille ja Vietnamille menetetyt läänit. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan ranskalaisia kiinnosti vain alueen taloudellinen hyväksikäyttäminen. Kirjoitusjärjestelmäkin yritettiin vaihtaa länsimaisempaan, kuten Vietnamissa. Opas näytti olevan järkyttynyt pelkästä ajatuksesta. Mikä pahinta, ranskalaiset eivät suojelleet Kambodžaa, kuten olivat luvanneet: ensin Thaimaa tuli ja valloitti lisää lebensraumia itselleen ajaen ranskalaiset pois ja sitten Japani teki samoin. Kuningas, joka oli sopimukset Ranskan kanssa allekirjoittanut kuoli kuulemma suruun. Nykyisin khmerejä on Kambodžan lisäksi jonkin verran Thaimaassa ja Vietnamissa. Vietnamissa heitä sorretaan, mutta Thaimaassa ei kuulemma ylen määrin sorreta.
Senkin opas kertoi, että kuningas Suryavarman [Suriavaraman] toinen rakensi tämän hindutemppelin. Rakennustöissä kesti kaksikymmentäkahdeksan vuotta (rakennettiin vuosina 1122 - 1150). Rakentamiseen tarvittiin 6000 norsua ja kivi tuotiin jostain kymmenien kilometrin päästä vesiteitse, koska täällä ei sattunut olemaan sopivia murikoita. Temppeli on rakennettu tismalleen itä-länsisuuntaisesti ja aurinko nousee syys- ja kevänpäiväntasauksen aikaan täsmälleen päätornin takaa, jos sitä katsoo kävelysillalta. Talvipäivänseisauksen aikaan aurinko nousee eteläisimmän tornin takaa ja kesäpäivänseisauksen aikaan pohjoisimman tornin takaa. Jokainen yksityiskohta temppelissä oli mitoitettu hindukosmologian mukaan. Kaverin suu kävi kuin sivuleikkurin terä puoli tuntia yhtä soittoa, emmekä olleet vielä edes sisällä temppelissä.
Ylitimme sillan ja menimme sisään temppelialueen muinaisista kiviporteista ja opas jatkoi papattamistaan. Vallihauta kuulemma suojelee temppeliä tärinältä, ja lentäminen alueen yli on kielletty koska temppeli kuluu siitä. Tuossa kohtaa seinässä on rynnäkkökiväärin luoteja, koska vietnamilaiset ammuskelivat täällä ympäriinsä häätäessään temppeliin linnoittautuneita punakhmerejä pois 1979. Tuossa taas on torni, jonka huippu on poissa. Siam purki tornin katon yrittäessään siirtää temppeliä Sukothaihin hallitessaan tätä aluetta lyhyen aikaa. Tehtävä todettiin kai toivottomaksi, koska Angkor Watia ei purettu sen enempää.
Menimme temppelin piha-alueelle. Siellä oli ruohokenttää ja kävelypolkuja. Kävelimme kenttien yli varsinaiselle temppelille.
Alueen reunalla oli vesiallas, jonka reunalta sai hyviä kuvia. Se oli tosin jostain syystä aidattu mustalla harsolla.
Altaan lähellä oli monenlaisia myymälöitä myymässä matkamuistoja. Opas esitteli minulle muutaman, jossa esiteltiin paikallista maalaustaidetta. Maalaukset esittivät useimmiten Angkor Watia tai viidakon valtaamia temppeleitä. Hienoja olivat, mutta en silti ostanut mitään. Tapanani ei ole kerätä krääsää nurkkiin, etenkään kun ei ole nurkkia joihin kerätä. Minullahan ei ole vakituista asuntoa. Jos olisi asunto ja rahaa niin olisin toisaalta saattanut ostaa suurimman maalauksen mikä kioskista löytyi ja ripustaa sen seinälleni.
Sain karistettua matkamuistokauppiaat kannoiltani ja jatkoin matkaa Angkor Watin sisäosiin. Opas esitteli temppelireliefeitä. Ilmeisesti suunnilleen jokainen neliösentti temppelin seinistä oli ollut aikanaan kaiverruksia täynnä. Opas sanoi, että he palkkasivat intialaiset entisöimään temppeliä, koska intialaisilla oli paljon tietoa hindulaisista temppeleistä. Intialaiset kuitenkin ryssivät ja käyttivät pintojen puhdistamiseen liian vahvaa happoseosta, joka syövytti reliefien yksityiskohdat kokonaan pois. UNESCO tykkäsi tästä kyttyrää ja khmerit vielä kyttyrämpää. Intialaiset saivat potkut ja tilalle palkattiin saksalaisia. Kaiverruksiin koskeminen oli ankarasti kielletty.
Kaiverrukset esittivät ilmeisesti Ramayana-eeposta. Tuossa Rama, sankari joka on Vishnun ruumiillistuma. Tuossa hänen vaimonsa Sita. Tuossa Ravana, Lankan kuningas joka kaappasi Sitan. Tuossa Hanuman, apinoiden valtias joka auttoi Ramaa rakentamaan sillan Lankan saarelle ja pelastamaan Sitan. Tuossa taas Lakshman, Raman nuorempi veli haavoittuu taistelussa. Hanuman lähtee heti Himalajalle etsimään vuorella kasvavaa yrttiä, joka voisi hänet parantaa. Tuossa Hanuman, joka ei löytänyt yrttiä kantamassa kädessään koko vuorta takaisin Lankalle, jotta Rama voisi koettaa yrtin löytämistä.
Näin kävelimme ympäri temppeliä. Sitten tulimme kohtaan, jossa lattiaan oli upotettu neliskanttinen vaalea kivi. Tämä symboloi kuulemma hindukosmologiassa universumin keskipistettä.
Korkeimpaan torniin ei voinut päästä, koska tänään oli kuulemma tärkeä pyhäpäivä ja torni oli siksi varattu pelkästään jumalille. Muistakaa tarkastaa pyhäpäivät aina, kun johonkin menette!
Opas selitti vielä paljon lisää mitoista ja numeroista, mutta mitään ei jäänyt mieleen. Tuossa seinä oli oranssi, koska temppelistä alettiin jossain vaiheessa tehdä buddhalaista temppeliä hindulaisen sijaan. Lisää kaiverruksia. Tuossa kuningas Suryavarman II marssimassa armeijoineen khmerien vanhaa vihollista, Champan valtiota vastaan. Tuossa taas suuri kuningas Jayavarman [Džaiavaraman] seitsemäs tekee samoin. Tuossa hovineitoja, tuossa Siamista värvättyjä sotureita.
Sitten olikin jo aika poistua temppelistä. Näimme matkalla pari apinaa. Glory to Hanuman.
Sanoin, että eihän täällä ole oikein ketään. Alueella oli nimittäin yllättävän vähän turisteja. Oli puolipäivä, ja kiinalaisten turistien lounastunti. Opas sanoi, ettei paljoa perusta kiinalaisista ja vietnamilaisista. Mekastavat kuulemma liikaa ja yrittävät aina koskea kaikkea. Ei kosketa niihin reliefeihin, ne kuluu siitä!
Poistuessa temppelistä opas kysyi, että olenko käynyt Phnom Penhissä kansanmurhamuseossa. Sanoin käyneeni. Opas totesi, että punakhmerit tappoivat hänen koko perheensä hänen ollessaan lapsi, koska perhe sattui olemaan ranskaa osaavaa sivistyneistöä. Isäänsä hän ei edes muista. En ollut kysynyt häneltä, mitä mieltä hän oli punakhmereistä, mutta tässä taisi olla tyhjentävä vastaus.
Kävelin ympäriinsä vähän aikaa ja ostin jäätelön. Sitten menin etsimään ilmapalloa. Olin nähnyt sellaisen nousevan ilmaan temppelin portailta käsin, ja koin sen varsin kiinnostavaksi nähtävyydeksi. Google Mapsin mukaan ilmapallopaikkaan kävelisi kymmenessä minuutissa. Lähetin samalla kuskilleni viestiä siitä, minne olen menossa.
Kuski ajoi minut kiinni ja kurvasimme ilmapallofirman pihaan. Kymmenen minuuttia pallossa maksoi 20 dollaria. Mikäpä ettei.
Olin ainoa paikalla oleva turisti, ja sain yksityisen ilmapallokyydin. Valtava heliumilla täytetty pallo oli vaijerilla kiinni maassa. Pallosta riippui rinkulan muotoinen tasanne, jolla pystyi kävelemään. Aivan keskeltä pallo oli vaijerilla kiinni maassa. Kaasupallon ohjaaja käytti laitteitaan syöttääkseen lisää vaijeria pallolle, ja aloimme heti kohota ylöspäin. Kyyti oli yllättävän pehmeää ja rauhallista. Nousimme ehkä 50-60 metriä ylöspäin.
Pallosta näki riisipeltoja, Angkor Watin ja ympäröivää viidakkoa ja riisipeltoa. Varsin kiintoisaa minusta. Siem Riepiin (joka oppaani mukaan muuten tarkoitti Siamin tappiota) ei saa rakentaa Angkor Watia korkeampia rakennuksia, ja tämä pallo oli hauska tapa kiertää sääntöä. Palasimme maahan ja jatkoimme matkaa.
Menimme seuraavalle temppelille. Siellä en palkannut opasta. Halusin vapautta! Tässä temppelissä oli paljon kivikasoja ja sitä oltiin parhaillaan restauroimassa japanilaisten avustuksella. Pihalla oli pari apinaa ja lisäksi jostakin temppelin sisästä kuului erittäin kovaäänistä vikinää. Katselin kysyvästi ylöspäin ja taukoa viettävä paikallinen työmies sanoi bat, bat. Osoitin sinne lampulla ja tosiaan näin lepakoita erilaisissa koloissa. Kamalaa metakkaa ne pitivät. Työmies ilmaisi elekielellä putoamista. Aivan, katosta sataa lepakon ulostetta aina silloin tällöin.
Kävelin ympäriinsä kuvaten aluetta, mutta en viihtynyt siellä kovin kauaa. Menimme seuraavaan temppeliin, ja aloin kokea olevani hieman väsynyt. Tämä temppeli oli edelliseen verrattuna valtavan kokoinen, kuin jokin vuori. Nimeltään se oli Prasat Ta Keo. Lepakoita tai apinoita ei ollut, eikä paljoa turistejakaan. Oli varmaan hyvä ajatus lähteä liikkeelle näin epästandardiin aikaan, turistiryhmät kiertelevät täällä jonain toisena ajankohtana.
Sitten ajelimme viidakon läpi rakennetulla tiellä neljännelle temppelille, jota kaikki sanoivat jostain syystä Tomb Raider-temppeliksi. Virallinen nimi oli Ta Phrom. Päänähtävyys oli ilmeisesti valtavat puut, jotka olivat vallanneet temppelin itselleen. Niitä kasvoi raunioiden päällä toinen toistaan komeammilla juurakoilla varustettuna. Ei hullumpaa. Tämä temppelialue oli varsin laaja, ja kiersin sitä hyvän tovin.
Sitten oli vuorossa viides ja viimeinen temppelinraunio, joka ei poikennut edellisistä kovin paljon. Yksi turisti sai osakseen paheksuntaa vartijoilta, koska hänellä oli liian lyhyet housut. Päästivät hänet sentään sisään.
Kävin vielä tien toisella puolella ihailemassa käsin kuokittua tekojärveä ennen, kun annoin tuktukistin ajaa minut hotellille.
Hotellin henkilökunta oli siitä mukavaa, että he paitsi säilyttivät matkatavarani, niin myös sanoivat että voisin vapaasti käyttää uima-allasta ja antoivat minulle sitä varten myös pyyhkeen. Tartuinkin tarjoukseen, koska olin kävellyt kolmessakymmenessäneljässä asteessa koko päivän. Joidenkin temppeleiden sisusta oli sentään hieman viileämpi. Henkilökunta myös tilasi tuktukin linja-autoasemalle.
Minulla oli vielä runsaasti aikaa jäljellä ja tilasin kana-satayn hotellin ravintolasta. Se oli maultaan kerrassaan erinomainen.
Kello 20:30 lähdin siis bussiasemalle tuktukitse maksaen matkasta kolme dollaria. Perillä odotti merkillisin linja-auto, jonka olin ikinä nähnyt. Siellä ei ollut istuimia ollenkaan, vaan pelkät makuupaikat. Ei toisaalta hullumpaa, täällä saattaisi jopa saada nukuttua.
Olisi tässä kaupungissa voinut ehkä pidempäänkin viettää, täällä oli kiintoisia järviä, jokia, metsiä ja vesiputouksia. Mopolla ajaminenkin vaikutti ihan mahdolliselta.