Kukot alkoivat kiekua viideltä aamulla, ja yksi linnuista tuntui olevan aivan ikkunan alla. Niin äänekästä oli kieunta, että se tuli helposti läpi niin seinistä kuin korvatulpistakin. Yritin laittaa korvatulppien päälle vielä vastamelukuulokkeetkin, mutta edes se ei auttanut. Nukkumisesta ei tullut mitään ennen kuin elukat lopettivat elämöintinsä, eikä kyllä oikein sen jälkeenkään.
Nousin ylös vähän ennen seitsemää ja kävelin ympäriinsä. Tiedustelin moposta, joka olisi kuulemma saatavilla kello kahdeksan. Enkö minä muka sanonut, että halusin sen olevan täällä kello seitsemän? Totta puhuen en muistanut enää. Minun pitäisi olla sukelluspuodissa kello 8:30 eli aikataulu saattaisi mennä turhan tiukille. Latasin odottaessa puhelimeen ja Apple Watchiin Oceanic+-sukellustietokonesovelluksen. Siitä pitäisi ikävästi maksaa kuukausimaksua, mutta sain kokeilla sitä eurolla / päivä.
Mopo tuotiin paikalle kello 8 ja lähdin ajelemaan. Malli oli Honda Click. Vasemmanpuoleinen jarrukahva ei herättänyt minussa varsinaisesti luottamusta, se heilui vähän joka suuntaan. Jarrut toimivat kyllä, mutta perstuntumalta pysähtymismatka oli sen verran pitkä, että huolto olisi tullut tarpeeseen. Tie oli kuitenkin pääosin suora ja hyvässä kunnossa (viimeistä viittä prosenttia lukuunottamatta) eikä muuta liikennettä ollut käytännössä lainkaan. Tämä saari todella on melko rauhallinen.
Saavuin kylän laitamille ja paikkaan, jossa tie oli muuttunut hienoksi hiekaksi. Ylitin kolme vastaavaa hiekkaestettä ja sukellusmyymälässä olin täsmälleen kello 8:30. Matkassa meni siis lähes täsmälleen puolisen tuntia.
Sain myymälässä täytettäväksi lappusen, jolla testattiin, mitä muistin sukeltamisesta. Vastasin oikein kaikkiin paitsi kolmeen kysymykseen, ja sitten kävimme lomakkeen läpi yhden sukelluksenopettajan kanssa. Heitä vaikutti olevan neljä, kaikilla komea parta ja viikset. Sitten valikoimme varusteet ja nousimme veneeseen. Muita asiakkaita oli neljä. Olin varustautunut etukäteen sukilla, jotka laitoin jalkoihini, jotta räpylöistä ei tulisi hiertymiä.
Ajellessamme veneellä vähän matkaa sukelluksenopettajanani toimiva joulupukki kertasi kanssani, kuinka varusteita käytetään ja selitti, miten toimimme veden alla. Neljäätoista metriä syvempää alueella ei ole missään kohtaa, jos syvemmälle tahtoo niin pitää kuulemma alkaa kaivamaan.
Sitten tulikin jo aika loikata veteen. Merenpohjassa kävimme läpi muutamia perusasioita kuten regulaattorin tyhjentämisen vedestä, sukelluslasien tyhjentämisen vedestä ja regulaattorin löytämisen, jos se sattuisi menemään hukkaan. Tämä sujui hyvin. Sitten aloimme uida ympäriinsä.
Merenpohjassa oli asioita, joita merenpohjissa yleensä on näillä leveysasteilla. Suuri erakkorapu, kaloja, koralleja, hiekkaa, merietanoita, jättiläisimpukoita, jotka sai sulkeutumaan pienellä vesipulssilla. Valo oli sinertävää, kuten sillä on merenpohjassa tapana olla. Näkyvyys oli kohtalainen. Sukelluksenopettaja otti GoProllaan runsaasti kuvia.
Nousimme veneeseen ja lähdimme sitten toiseen sukelluspaikkaan. Matkalla tarkastelin Oceanic+-sovelluksen tekemää tiivistelmää sukelluksesta. Hyvin näytti toimivan. PADI:n virallinen applikaatio, johon olin muinoin Koh Taolla tekemäni sukellukset kirjannut oli hukannut lokimerkinnät jonnekin, joka oli hyvin harmillista. Sukelluksenopettajani kehui kelluvuudenhallintaani hämmästellen, että olin sukeltanut vain kahdesti peruskurssien jälkeen. Kaikki sukelluksenopettajat puhuivat keskenään jotain käsittämätöntä kieltä, ja sain lopulta selville heidän olevan turkkilaisia. Selittää parrat.
Toinen sukelluspaikka oli mielenkiintoisempi kuin ensimmäinen. BCD:ni vuosi vähän ilmaa, mutta opettajan mukaan vuoto oli vähäinen, eikä se aiheuttaisi kuin ehkä 5 barin paineenaleneman 180 barin tankissa koko sukelluksen ajalta. Ehkä niin, mutta päätin pitää painemittaria tarkasti silmällä. Paine tuntui laskevan nopeasti 10 baria mutta sitten kulutus tasaantui ja sukelluksen lopussa ilmaa oli vielä reilusti jäljellä.
En muista, että olisin nähnyt koskaan missään näin isoja koralleja ja leveitä merivuokkoja. En tosin ole kovin monessa paikassa sukellellutkaan, mutta silti. Riutalla oli suuren siirtolohkareen kokoisia kappaleita, joiden pinta oli kokonaan korallieläinten peittämää. Siellä täällä oli pieniä valkoisia merietanoita, joita sanottiin meripupuiksi (Jorunna parva). Vuokkojen keskellä pesi vuokkokaloja. Kalaparvet olivat paikoin valtavia, ja muutama barrakudakin mahtui joukkoon.
Veneessä käytin mukanani olevaa kortinlukijaa, jolla sain siirrettyä kuvat GoProsta suoraan puhelimeeni. Proseduuri oli tosin sangen eriskummallinen, ja painaessani ikonia, joka vaikutti liittyvän kopioimiseen, olikin sen toiminto “duplicate”. Kirjasto meni tästä perusteellisesti sekaisin. Löysin tallennusnapin, mutta sitä painettuani ei tapahtunut mitään enkä tiennyt, mihin järjestelmä yrittäisi kuvia kopioida vai kopioisiko mihinkään. Kuvat löytyivät kuitenkin lopulta puhelimen kuvakirjastosta.
Sukelluksenopettaja näytti puhelimestaan kuvia Nudibranchia-lahkon eläimistä, joihin myös “meripupu” kuului. Suomeksi ne tunnetaan nimellä vapaakiduskotilot. Ne ovat pieniä riemunkirjavia merietanoita, joilla on usein koristeellisia evämäisiä ulokkeita. Lajeja tunnetaan tuhansittain. Jotkut niistä ovat hyvin myrkyllisiä.
Palattuamme satamaan maksoin valokuvauspalvelusta $20. Melko kallista, mutta minulla ei ole kameraa, jolla veden alla voisi kuvata, eikä myöskään yhtään kuvaa itsestäni sukeltamassa. Tämä asiantila olisi nyt korjattu.
Kävin syömässä läheisessä ravintolassa. Ruoka oli aika hyvää. Mopoilin sitten saaren länsipuolella sijaitsevalle suurelle hiekkarannalle. Hiekka oli valkoisinta, jota olen koskaan nähnyt, melkein kuin lunta. Siellä ei ollut juuri ketään, ainoastaan pari khmeriä venettään huoltamassa. On hämmästyttävää, kuinka rauhallinen tämä saari on. Kun lentokenttä saadaan valmiiksi, niin tänne aletaan epäilemättä rahdata kiinalaisturisteja kolmessa vuorossa ja joka ranta rakennetaan täyteen kasinoita, eli kannattaa matkustaa Koh Rongille niin kauan kuin rauhallisuutta riittää.
Palatessani mopolle implementoin aiemmin kehittämäni suunnitelman jalkojen puhdistamiseksi hiekasta. Olin löytänyt rannalta muovipullon ja täyttänyt sen merivedellä. Kun olin päässyt hiekka-alueen ulkopuolelle, huuhdoin jalkani merivedellä yksi kerrallaan ja laitoin jalkani sandaaleihin. This is the way.
Palasin takaisin hotellille rentoutumaan vähäksi aikaa ja parin tunnin päästä lähdin takaisin samalle rannalle auringonlaskua katsomaan. Taivas oli pilvessä ja ranta yhä lähes autio. Aurinko kuitenkin laski pilvien takana hiljakseen ja seurauksena oli hienoja värejä. Rannalla juoksenteli pieniä hiekanvärisiä taskurapuja.
Yön laskeuduttua palasin takaisin hotellille. Matkalla näin hienon sammakon, jonka pysähdyin dokumentoimaan.
Jätin mopon parkkipaikalle. Kävellessäni hotellia kohti näin otsalamppuni valossa suuren kirjavan gekon puskassa. Lähestyin gekkoa, eikä se lähtenyt pakoon. Se oli pienehkö tokeegekko. Iskin kädelläni kuin kobra, ja sain liskoa niskasta kiinni. Se kiemurteli hetken, äännähti protestiksi ja avasi suunsa apposen ammolleen. Kuten muistamme, liskokulttuurissa suun avaaminen on röyhkeä loukkaus koska se viestittää, että lisko aikoo syödä sinut.
Kävelin lisko kädessäni hotellille ja dokumentoin sen. Se oli hieno lisko. En ole myöskään ennen pyydystänyt tokeegekkoa ilman apua. Liskon tahmavarpaissa oli gekkojen tavanomaisten tahmatartuinten lisäksi kynnet, ja lisko tarttuikin koivillaan esimerkiksi vyölaukkuuni hyvin mielellään, jos pitelin sitä epähuomiossa liian lähellä sitä.
Tein sitten hölmöyden ja vein vasemman etusormeni liian lähelle gekon ammottavaa kitaa. Gekko reagoi tähän arvattavalla tavalla ja loksautti leukansa kiinni kuin taskukokoinen krokotiili. Sanovat, että tokeegekko puree aika kovaa. Voin vahvistaa havainnon oikeaksi. En yrittänyt vetää sormeani sen suusta väkivalloin, se varmaan kyllä onnistuisi, mutta saattaisi aiheuttaa sormeeni pahemman vamman. Yritin keksiä tavan, jolla saisin liskon kidan avatuksi: jokin miniskuulinen sorkkarauta tai vastaava voisi olla mahdollista sovittaa liskon kitaan ja kammeta hampaita erilleen niin paljon, että sormen saisi pois välistä. Mitään siihen tarkoitukseen kelpaavaa esinettä ei kuitenkaan tähän hätään tullut mieleen, ja käytännössä hommaa vaikeutti se, että minulla ei ollut oikeastaan käsiä käytössäni. Oikealla pitelin liskoa ja lisko piteli hampaissaan vasenta etusormeani. Lisäksi aina, kun liskoon kohdistui voima, josta se ei pitänyt niin se puri sormeani kasaan kahta kauheammin. Jossain vaiheessa onnistuin kuitenkin liikauttamaan sormeani sivusuunnassa niin, että se pääsi irti liskon otteesta. Lisko puraisi minua tällöin sormen sivuun uudestaan, mutta ei saanut kunnolla otetta. Katsoin sormeani. Liskon hampaat eivät olleet läpäisseet ihoa ankarasta pureksimisesta huolimatta. Onneksi sen hampaat olivat niin pienet, että ne eivät uponneet ihoon, vaan liskon leukaluu oli levittänyt paineen laajalle alueelle. Poikkeuksena oli vain sormen sivussa oleva pikkuruinen haava, joka oli syntynyt vapauttaessani sormeani liskon hampaista.
Otin liskosta pari kuvaa lisää ja päästin sitten vapaaksi samaan paikkaan, mistä olin sen löytänytkin.
Hotellin ravintolan jääkaapin takana piileksi toinen, suurempi tokeegekko. Yritin pyydystää sitä henkilökunnan suosiollisella avustuksella. Käytin varmaan puoli tuntia matelijan jahtaamiseen: keittäjätäti hätisti sitä toiselta puolelta jääkaappia ja minä toiselta liskon päästäessä närkästyneitä ääniä, mutta se pääsi lopulta karkuun. Tokeegekot kukkuivat metsissä ja rakennuksissa kaikkialla ympärillämme.
Kävin taas meressä kävelemässä. Etsin pimeän paikan, ja aloin loiskutella vettä nähdäkseni, olisiko siellä sitä kuuluisaa hohtavaa planktonia. Ensin en nähnyt mitään, mutta sitten vedessä alkoi näkyä pieniä sinisiä kipinöitä, jota katosivat yhtä äkkiä kuin syntyivätkin. Tämähän oli mitä mielenkiintoisinta. Ilmiön kuvaaminen oli hyvin haastavaa, mutta sain aikaiseksi jonkinmoisen pimeän videon jossa näkyi jotenkuten lyhyitä sinisiä välähdyksiä.
