Ulkomaalaiset arvovieraat kärsivät tänään pahasta jetlagista, eivätkä tulleetkaan aamulla minua katsomaan kuten oli sovittu. Menin kielikouluun normaaliin tapaan. Ilokseni havaitsin, että olin taas kärryillä. Ehkä eilisen asiat olivat vain olleet poikkeuksellisen haastavia. Opin, että Thaimaan kuningas on silloin tällöin läsnä yliopistojen valmistujaisissa ja jakaa ihmisille todistuksia. On täällä vähän eri meininki kuin Suomessa.
Tätini ja serkkuni kävivät päivällä jalokivipajaesittelyssä. Tämä visiitti oli jouduttu aikatauluttamaan vähän hankalasti ja he lähtivät sinne vasta kello 15. Niinpä serkkuni olikin puoli tuntia myöhässä saapuessaan Kasetsartin yliopistolle eläimiä katsomaan. Sillä ei ollut kuitenkaan paljoakaan väliä, koska meidän piti joka tapauksessa odottaa hämärän laskeutumista.
Nell oli näemmä kutsunut paikalle kolme ihmistä, mukana käärmetutkijanalku joka pyydysti illan aikana muutamia gekkoja muovipulloon voidakseen syöttää ne lemmikkikäärmeilleen.
Serkullani oli otsalamppu, jossa oli tehokas ledi keskellä ja kaksi ledinauhaa sivuilla. Totesimme kuitenkin myöhemmin, että se ei toiminut täysin toivotulla tavalla. Tämänkaltaisessa työssä olisi parempi olla voimakas kohdevalo, koska kirkkaat ledinauhat suuntasivat tarpeettoman paljon valoa muiden ihmisten silmiin. Ajoi se kuitenkin jollain lailla asiansa.
Kävelimme ympäri yliopistoa neljä tuntia tiimin koostumuksen vaihtuessa aina silloin tällöin. Ensin näimme kilpikonnan ja sitten runsaasti gekkoja. Myöhemmin löysimme myös vihreitä kuoppakyitä, ja serkkuni pyydysti niitä käärmeenpyydystinkepillä, jota hänelle lainasin. Itsekin kokeilin sitä, ja serkkuni neuvoi minua sen käytössä. Jos käärmeen nosti puolitoista metriä maanpinnan yläpuolelle, niin luikeroa ei suuremmin pakeneminen kiinnostanut. Ehkä se koki olevansa “puun oksalla” turvassa tai se ei vain tahtonut hypätä niin korkealta. Joka tapauksessa elukka oli varsin rauhallinen ja tyytyi kiertymään käärmekepin ympärille ja siinä sitä oli helppo kuvata. Näimme reissulla kaikkiaan neljä samanlaista käärmettä.
Kyitä löytyi reissulla yhteensä neljä kappaletta. Lisäksi löysimme runsaasti sammakoita. Erään puusammakon kohdalla serkkuni ojensi kätensä ikään kuin houkutellakseen sammakon sille istumaan. Tökkäsin sammakkoa takamukseen ja se teki mahtavan loikan kämmenen yli serkkuni olkapäälle. Sammakko istui siinä paikoillaan lähes kaksikymmentä minuuttia samalla, kun kävelimme ympäriinsä.
Eräällä seinällä vastaan tuli keskikokoinen tokeegekko, jonka pyydystimme. Serkkuni piteli sitä, ja lisko teki kaikki mahdolliset temput päästäkseen vapaaksi: se uhkaili avaamalla suunsa, kiemurteli, piti pahoja ääniä ja lopulta ulosti serkkuni kämmenelle. Se ei auttanut. Ihailimme liskoa vähän aikaa ja päästimme sen sitten vapaaksi.
Lopuksi ostimme 7-Elevenistä evästä ja kävelimme takaisin BTS-asemalle. Etsimme matkalla pythoneita, mutta sellaisia ei löytynyt. Ilmeisesti sää ei ollut oikein sopiva.