Havaitsin välittömästi herättyäni voivani huomattavasti paremmin kuin edellisenä päivänä. Päänsärky oli huomattavasti vähäisempää ja kuumetta ei ollut. Juhlistin asiaa katsomalla Akira Kurosawan kolme- ja puolituntisen elokuvan “Seitsemän Samuraita”. Elokuvassa tuli kiintoisasti esille se, että samurait eivät suinkaan kaikki olleet sellaisia myyttisiä sankareita kuin lännessä monesti ajatellaan. Japanilaiset itse tietävät varsin hyvin, että useat samurait olivat pikemminkin korruptoituneita paskoja. Ai niin, ja Kyūzō on eeppisin miekkamies koskaan.
Kävin Lotuksessa. Ostin sen apteekkinurkkauksesta ibuprofeenia. Se oli erillisessä hyllyssä josta apteekkarin oli se annettava, parasetamolin olisi voinut vain ottaa kaupan hyllyltä ja mennä kassalle. Ostin myös deodoranttia ja shampoota.
Kotona söin lisää patonkia, jonka olin edellisenä päivänä ostanut. Voi ei ole erityisen pehmeästi levittyvää, joten kuumensin sitä ensin kaasusytyttimelläni.
Paikansin aiemmin havaitsemani hajuhaittaongelman yhteen lattiakaivoon, joka oli vessan lattiassa. Sinne ei ollut mielestäni koskaan joutunut vettä. Päästin lattiakaivoon käsisuihkusta kunnolla nestettä, ja se kaiketi vei mennessään putkistossa olleen rottentoineen rotan tai mikä ikinä hajuhaitan aiheuttikaan.
Tein sitten päivän aikana kaikenlaisia pikkupuuhia. Sain lukijalta tiedon, ettei kuumemittarini ole rikki, sitä vain pitää ravistaa käytön jälkeen. Kokeilin sitä. Tällä oli nähdäkseni lukemaan vähäinen vaikutus. Sitten heilutin mittaria. Nyt vaikutus oli suurempi, ja lukema palautui normaaliksi. Kaikkea sitä näkee kun vanhaksi elää.
Havaitsin harmikseni, että minulla on enää kaksi kuukautta aikaa täällä vietettäväksi.