Tänään oloni oli samankaltainen kuin eilen, ehkä vähän huonompi. Kuumetta ei edelleenkään ollut. Yskä oli varsin voimakasta. Havaitsin, että kaikki mitä yritin syödä tai juoda oli kummallisen makuista, jopa vesi. Yöllä olin saanut nukutuksi ehkä 5 tuntia.
Päätin kuitenkin mennä kielikouluun. Junassa minulla tuli jokseenkin outo olo. Minua häiritsi se, että minulla ei ollut sanoja tämän olotilan kuvailuun; tuntui kummalliselta, mutta en osannut suunnilleenkaan sanoa, miksi.
Oli lähellä etten tehnyt asemalla U-käännöstä, mutta menin sentään sisään kouluun. Sitten olo alkoikin jo normalisoitua, ainakin jonkin verran. Lopulta pystyin opettelemaan thaita lähes normaalisti. Puhuimme eri nuudelivarianteista. En syönyt päivällä mitään.
Yritin ilmoittautua ensimmäiselle luku- ja kirjoituskurssilleni. Minulle kuitenkin sanottiin, että sellaista ei järjestetä ensi kuussa iltapäivisin. Päätin pohtia asiaa.
Kotimatka sujui tavalliseen tapaan ilman omituisia oloja. Ilta ja yö kuluivat nukkuessa muutaman tunnin jaksoissa.