Tänään alkoi kirjoittamisen opiskelu. Hurraa! Kurssilla oli myös sama iäkäs korealaismies, joka oli ollut aiemmin kolmoskurssilla. Hän oli ilmeisesti käynyt sen joskus aikaisemminkin. Opettaja oli kokeneen oloinen iisaanilaisnainen, ja juttelimme ensimmäiset puoli tuntia niitä näitä ennen kuin kirjoitusjärjestelmän selittäminen alkoi. Thain kielen kirjoitusjärjestelmässä on 44 eri luokkiin jaettua konsonanttia, 32 vokaalia sekä 4 toonimerkkiä. Jokaisella konsonantilla on jonkin esineen tai eläimen nimi, jotta ne voi erottaa toisistaan silloin, kun yhtä äännettä vastaa useampi kuin yksi konsonantti.
Tauolla minut laitettiin ostamaan vihko ja kynä 25 bahtilla ja aloimme muitta mutkitta kirjoittaa vihkoon thain kielen symboleja. En olekaan kirjoittanut mitään kynällä ja paperilla vuosiin allekirjoituksia ja viisumihakemuksia lukuunottamatta. Opettelimme ensimmäisenä päivänä seitsemän konsonanttia ja neljä vokaalia. Opettaja syynäsi tarkkaan kirjoitustani ja varmisti, että viivat olivat täsmälleen suorassa ja koukerot täsmälleen oikean kokoisia. Kukaan ei ole kiinnittänyt kirjoittamiseeni näin paljoa huomiota kakkosluokan jälkeen. Luimme kirjasta tavuja ja opettaja korjasi, jos lausui väärin. Tämä vaati sataprosenttista keskittymistä ja pääni tuli aika kipeäksi. Kotiläksynä oli harjoitella kirjoittamista.
Koulusta päästyäni menin serkkuni kanssa elokuviin. Hän tahtoi ehdottomasti aasialaiseen eliittielokuvanäytökseen, jossa tarjolla on elokuvan lisäksi lounge, seisova pöytä ja näytöksessä ilmaisia virvokkeita. Kävelimme CentralWorldissa ympäriinsä ennen elokuvaa ja menimme ennen näytöstä ostamaan minulle kirjoitustarvikkeita. Serkkuni oli nähnyt internetissä japanilaisen erikoislyijykynän, jota ei tarvinnut ikinä teroittaa ja jolla pystyi kirjoittamaan 16 kilometriä ennen kuin kirjoitusaine loppui kynästä. Hän totesi, että nyt tarvitaan vain japanilainen kirjakauppa, josta sellaisen voisi ostaa. Menimme siis japanilaiseen kirjakauppaan ja ostimme sellaisen. Hintaa tuli noin kymmenen euroa. Ostin myös viivoittimen ja pyyhekumin.
Menimme teatterin. Serkkuni tahtoi ostaa popcorn-astian jossa oli shai-hulud, mutta sitä ei voinut uskoaksemme yhdistää First Class Cinema -lippujen ilmaisiin juomiin ja popcorneihin.
Menimme teatteriin sisään ja nautimme loungen palveluista. Siellä oli ilmaisia juomia ja ruokana naurettavan pienissä kipoissa yhden suupalan kokoisia lihan- ja simpukanpaloja. Miksi ne olivat pienissä kipoissa? Muihin ihmisiin luottava ihminen sanoisi, että koska fine diningiin kuuluu pienet, hyvin valmistetut annokset ja sellaisena tätä kokemusta oli markkinoitu. Epäluuloinen ihminen taas sanoisi, että tarkoitus on saada porukka syömään mahdollisimman vähän, jotta teatteri jää mahdollisimman paljon voitolle. Mika Waltari sanoisi, että ihmisen tekojen selitykset eivät ole niin yksinkertaisia eikä tekojen viini koskaan ole puhdasta viiniä, vaan sekoitettua.
Joka tapauksessa, annoksia sai kuitenkin syödä niin paljon kuin tahtoi, ja hävitimmekin niitä aika kasan. Serkkuni söi pienen currypiirakan kanssa jotakin vaaleaa majoneesintapaista. Huomautin sen olevan salaatinkastiketta, mutta se ei häntä hidastanut. Tilasimme myös spagettia. Meillä kun oli tunti aikaa ennen elokuvan alkua. Kokeilin uutta kynääni, ja se teki harmillisesti hyvin vaaleaa jälkeä. Mieleeni tuli tarina isoisästäni, joka oli joskus saanut koulussa selkäänsä koska ei ollut tehnyt tehtäviään. Hän tosin oli ne tehnyt, mutta opettajavanhus ei kyennyt näkemään paperilla olevaa kirjoitusta kynänjäljen vaaleuden vuoksi. Siinä eivät selitykset auttaneet. Omakin opettaja on jo keski-iän ylittänyt.
Täytimme itseämme vielä kekseillä ennen elokuvan alkua ja menimme sitten teatteriin. Istuimet olivat sähkösäätöisiä erikoisistuimia ja paikalla oli valmiina viltti, kaksi popcorn-pussia ja juomat. Paikka oli vain oudosti teatterin takaosassa, kolmanneksi viimeisessä rivissä. Olin kuvitellut varaavani paikkaa kolmanneksi ensimmäisestä rivistä. Kaikki muutkin paikalle tulleet vaikuttivat tehneen saman (virhe)arvion, koska ympärillämme oli paljon ihmisiä, mutta teatterin etupuoliskolla ei ollut juuri ketään. Katsoimme mainoksia ökylipuista huolimatta puoli tuntia ennen elokuvan alkamista.
Dyyni - osa 2. En muista koskaan nähneeni parempaa elokuvaa. Denis Villeneuve on nyt kuolematon. Jo ykkösosa sai kuusi Oscaria, ja tämä oli vielä parempi.
Meille tuotti vähän vaikeuksia päästä ostoskeskuksesta ulos, koska elokuvan päättyessä CentralWorld oli periaattessa suljettu. Lopulta avoin uloskäynti kuitenkin löytyi ja pääsimme majapaikkoihimme.