Matkustin aamupäivällä Hua Lamphongin asemalle MRT:llä. Siinä meni lähemmäs tunti.
Luulin käyneeni paikalla aiemmin jo vuonna 2020, mutta enpäs ollutkaan. Paikalliset pitävät vanhaa päärautatieasemaa varsin tunnelmallisena eivätkä siksi ole ottaneet Krung Thep Aphiwatia vastaan täysin varauksetta. Täytyy myöntää, että paikka oli hienon oloinen. Ostin lipun kuivakkaan oloiselta naisihmiseltä, 13 bahtia. On halvempaa matkustaa 80 kilometriä junalla kuin mennä kotoa kielikoululle BTS:llä. Kävelin ympäriinsä ja otin valokuvia.
Juna tuli paikalle. Siinä oli pelkkä kolmas luokka, ilmastointia ei ollut. Sitten juna lähti kolkuttelemaan itään päin. Junassa oli kaupustelijoita myymässä hämmästyttävän edullista ruokaa.
Matkassa kesti vähän yli puolitoista tuntia. Siinä olisi kestänyt huomattavasti lyhyemmän aikaa, jos juna ei olisi jatkuvasti pysähtynyt ottamaan kyytiin uusia matkustajia. Ensimmäinen pysäkki oli Phaya Thai, jossa junaan olisi voinut nousta aivan BTS-aseman vierestä ja jonne ei olisi kestänyt matkustaa kotoani kuin 15 minuuttia. Tämä oli kiintoisaa tietoa. Tästä matka jatkui ARL:n korotettujen raiteiden alapuolella kohti Suvarnabhumia ja sen ohi. Matkalla näin kutojalintujen pesiä, haikaroita ja silkkihaikaroita.
Saavuin Chachoengsaoon [chachööngsau] noin kello 13:40. Asukkaita kylässä on noin neljäkymmentä tuhatta ja se on samannimisen provinssin pääkaupunki. Olen nyt käynyt kahdessakymmenessäkahdessä provinssissa seitsemästäkymmenestäseitsemästä. Siellä tapasin paikallisen, jonka olin tavannut internetissä ja joka oli luvannut esitellä paikkaa, erityisesti erästä lepakkotemppeliä. Kävimme syömässä ja menimme songtaewilla [soongtääu] läheiseen Bang Khlan kylään. Songtaew on kiintoisa viritys. Sitä käyttäessä mennään auton lavalle penkille istumaan ja kun halutaan jäädä pois, painetaan katossa olevaa summeria. Sitten kävellään auton etuikkunan luo ja annetaan kuskille rahaa.
Bang Khlassa oli temppeli nimeltään Wat Pho, jonne kävelimme. Se oli varmaan kymmenes näkemäni Wat Pho -niminen temppeli. Hei, on Suomessakin kolmekymmentäyhdeksän Pyhäjärveä! Pienen temppelialueen puissa riippui runsain määrin äänekkäästi mekastavia ruttuisia sateenvarjoja (Pteropus lylei). Otimme runsaasti kuvia.
Reissaamisessa oli mennyt niin pitkään, että kohtasimme vaikeuksia yrittäessämme päästä takaisin Chachoengsaoon. Kävi ilmi, että viimeinen songtaew oli lähtenyt takaisin kaksikymmentä minuuttia aikaisemmin. Ilmeisesti täällä provinsseissa kaikki nukahtavat välittömästi auringon painuessa horisontin alapuolelle.
Tiedustelimme paikallisilta kojumyyjiltä, miten tässä tulisi toimia. Kylässä ei ilmeisesti ollut Grabia, taksia tai edes moottoripyrätakseja. Lopulta eräs paikallinen mies ajoi meidät omalla autollaan 30 kilometriä takaisin Chachoengsaoon ja kieltäytyi ehdottomasti ottamasta maksua. Kaikkea sitä näkee, kun vanhaksi elää. Seurauksena oli meidän puoleltamme tietysti paljon kumartelua ja kiitoksia englanniksi, thaiksi ja iisaaniksi. Pienen kommunikaatioprobleeman vuoksi oppaani ei tosin kehottanut kuskia ajamaan rautatieasemalle vaan erääseen puistoon, koska luuli viimeisen junan jo lähteneen. Halusin selvittää asian, koska muistaakseni viimeinen juna lähtisi vasta 18:50 eikä 18:00 kuten aikatauluissa luki. Otin siis mopotaksin rautatieasemalle selvittääkseni, pääsisikö vielä tähän vuorokaudenaikaan Bangkokiin. Kyllä pääsi, juna todella lähti 18:50.
Jäin pois Phaya Thain pysäkillä. Siellä ei ollut missään lipunmyyntipistettä. Ehkä lippu piti ostaa junasta? Sieltä kuljin kätevästi BTS:llä kotiin.
Ulkomaalaiset arviovieraat lähtivät pari päivää sitten ja ovat nyt palanneet onnistuneesti kansankotiin. Lentolakot viivästyttivät kuulemma matkaa.