Kielikoulun tunnille ilmestyi tänään australialainen, joka oli kuulemma opetellut kieltä koulun etäopetuksessa ennen saapumistaan Thaimaahan. Hän oli aika hyvä. Lisäksi hän antoi australialaisia suklaakeksejä, mikä oli mukavaa.
Läksynä oli taas kirjoittaa 200+ sanaa huomiseksi. Melkein kuin joutuisi kirjoittamaan englannin ylioppilasaineen joka päivä. Opettaja vastasi asian esilletuontiin siten, että jos ette tee kotitehtäviä niin ette opi, ja jos ette opi, niin joudutte käymään kurssin uudelleen ja se maksaa. Siihen ei kukaan keksinyt mitään vastaanväitettävää.
Thain kielessä on hurmaavaa se, että sama sana tooneineen päivineen voidaan kirjoittaa usealla eri tavalla. Näin toimitaan usein siinä tapauksessa, että samalla sanalla on useita eri merkityksiä. Näin ollen suuri osa thain kielen sanojen kirjoitusasuista on vain opeteltava ulkoa. Ihan kuin kiinaa lukisi.
Tein kotitehtäviä puolen yötä.
Vatsa oli edelleen sekaisin. Pohdin myös hiljattain alkaneita nukkumisvaikeuksiani, voimakasta väsymystä ja ajoittaista painon tunnetta rinnan kohdalla. Sitten alkoi valjeta.
Olen kokenut aivan samoja oireita aikaisemminkin. Silloin syynä ei tosin ollut mikään infektiotauti tai ruokamyrkytys, vaan puhdas uupumus, josta lääkärille kerrottuani minut passitettiin välittömästi pariksi kuukaudeksi sairaslomalle. Olen ollut nyt jonkin aikaa erittäin stressaantunut tajuamatta sitä itse. Tämä johtunee sekä huomattavasti vaikeutuneesta opiskelusta että siitä, että sorkin nykyään koulun verkkosivuja päivittäin ja olen myös valmistellut ja esittänyt erilaisia (hyvin vastaanotettuja) markkinointiehdotuksia rehtorille. Kumma kyllä tähän uupumukseen ei tunnu liittyvän kovinkaan olennaista mielialan laskua, vaikka Suomessa ollessani niin poikkeuksetta käy.
Totesin kalenterista, että kurssia on jäljellä enää yhdeksän työpäivää. Se ei ole pitkä aika. Päätin seurata tilannetta ja jättää välittömästi kaiken ohjelmointipuuhastelun tauolle, kunnes kurssi on ohi.