Aamulla haimme aamiaista 7-Elevenistä ennen kuin ajoimme Udon Thanin kaupungin ohi. Kynäselle soiteltiin monta kertaa hyvin monesta eri paikesta ja hän puhui äänekkäästi puhelimeen BMW:n äänijärjestelmän välityksellä. Hän oli tehnyt samaa jo eilisiltana, osittain pysyäkseen paremmin hereillä. En ymmärtänyt puheesta paljoakaan, ehkä siksi että Kynänen puhui puolet ajasta iisaania.
On hämmentävää, kuinka hyvin verkostoituneita thaimaalaiset ovat. Täällä yrittäjä saa kaupaksi varmaan mitä vain käyttämättä bahtiakaan markkinointiin, koska ihmiset juoruavat kaikki mahdolliset asiat sisaruksille, tädeille, kolmelle sisarukselle, kahdeksallekymmenelle serkulle, kyläkaupan kassalle, putkimiehelle ja kaikille mahdollisille tuttaville ihan vain tyydyttääkseen sosiaalisuustarvettaan. Jos joku on alkanut myydä jotakin, niin sen tietävät iltaan mennessä kaikki kahden erottavan askeleen päässä olevat ja soittelevat, jos tulee tarvetta. Onkohan Suomi ollut joskus samanlainen paikka?
Seisoessamme eräissä liikennevaloissa kauppias käveli autojen välissä tarjoten kuskeille kukkasia. Kynänen päätti ostaa kukkaseppeleen kahdellakymmenellä bahtilla. Kysyin, olivatko kukkaset hänestä kauniita. Kynänen totesi, ettei niitä estetiikan takia osteta, vaan koska ne ovat kunnianosoitus Buddhalle osoittaen kojelaudalla olevia Buddhan kuvia.
Saavuimme talolle, jossa asui perheineen käsittääkseni Kynäsen sisko. Siellä sain ottaa nokoset. Sitä ennen kävin vessassa ja laskin siellä olevat hammasharjat. Yhdeksän. Kynäsen kodissa Bangkokissa oli myös yhdeksän hammasharjaa. Thaimaalaiset tuntuvat asuvan aika tiiviisti. Talot itsessään tosin eivät ole tiiviitä koska niiden ei tarvitse olla. Suomalaisessa pullotalossa kun on seinässä nuppineulan mentävä reikä, niin pullotaloasukki toteaa välittömästi, että täällähän vetää ja alkaa etsiä reikää savukoneiden ja lämpökameroiden kanssa. Thaimaassa vaikka kokonainen ikkunaruutu voi puuttua eikä se ole kenenkään mielestä kovin tärkeää. Siksi liskoja ja muita elukoita juoksentelee niin talojen sisä- kuin ulkopuolella.
Juuri, kun olin nukahtamaisillani, Kynänen, joka jutusteli ulkona siskonsa kanssa huusi minut katsomaan. Siellä oli kuulemma จิ้งเหลน. En ollut kuullut sanaa ennen. Olen lähetellyt Kynäselle liskonkuvia ad nauseam eli hänellä olivat kiinnostuksenkohteeni hyvin tiedossa. Siksi oletin kyseessä olevan jokin eläin. Se paljastui skinkiksi.
Skinkki käveli oven ulkopuolella olevalla kenkätelineellä. Hetkisen sitä metsästettyäni se päätti piiloutua kenkään. Otin kengän skinkkeineen talteen ja yritin saada otettua tuon ylikokoisen sisiliskon niskasta, mutta eihän se tietenkään onnistunut. Matelija hyppäsi heti tilaisuuden tullen puoli metriä ilmaan ja juoksi sitten jumalatonta vauhtia auringonlaskuun. Ennen kuin jatkoin päiväuniani pohdin, kuinka olisin saanut liskon paremmin kiinni. Ehkä olisin voinut ravistaa kengän sisällön vaikkapa johonkin muovikassiin ja saada sitä kautta otteen eläimestä? Pidin suunnitelman mielessä siltä varalta, että kohtaan toisen liskon täyttämän kengän tulevaisuudessa.
Minut herätettiin taas vähän ajan päästä. Tällä kertaa syynä oli nuudelien syöminen. Menimme syömään nuudeleita paikkaan, jota Kynänen sanoi kotitalokseen. Hän oli ilmeisesti syntynyt siellä. Nyt sen edustalla oli pieni nuudeliravintola. Sain annoksen, jossa ei ollut chiliä. Naapuritontilta ihmeteltiin ulkomaalaista ja kävin esittäytymässä.
Minut kuskattiin takaisin talolle nukkumaan lisää. Kynänen jatkoi matkaa jollekin torille. On hämmästyttävää, miten paljon hänellä riittää virtaa ehkä kahden tunnin yöunien jälkeen.
Kello 17 oli hautajaisiin lähdön aika. Laitoin mustan paidan päälleni. Jalassa minulla oli shortsit ja sandaalit. Ajoimme pikkuteitä pitkin hautajaispaikkaan ja otimme matkalla kyytiin jonkun Kynäsen kaverin.
Järjestämispaikka oli ilmeisesti menehtyneen talo. Paikalla oli ehkä pari tusinaa ihmistä. Ilmeisesti pukukoodi suosittaa mustia vaatteita, mutta sandaalit ovat ihan jees ja oikeastaan se musta värikään ei ole ihan pakollinen.
Arkku oli talon edessä tilassa, jota voisi kuvailla huoneeksi, jonka etuseinä puuttui. Arkku oli koristeltu kukkaseppeleillä, jouluvaloilla ja menehtyneen kuvalla. Lattialla oli olkimattoja.
Sitten paikalle tuli yhdeksän oranssikaapua. He istuivat seinän viereen meistä katsoen oikealle. Kynänen ohjeisti minua istumaan viereensä. Hän sanoi, että asennolla ei ole paljon väliä. Kädet on kuitenkin kunnioittavaa pitää eleessä, joka muistuttaa waita, mutta niin että käsivarret ovat kokonaan vartalon edessä ja lähempänä toisiaan kuin varsinaisessa waissa. Muutkin vieraat istuutuivat. Munkeilla oli mikrofonit ja ämyrit. He sekä menehtyneen lähiomainen pitivät ilmeisesti jonkinlaiset lyhyet puheet ja alkoivat sitten laulaa monotonisella äänellä. En ymmärtänyt sanaakaan, laulu olisi yhtä hyvin voinut olla vaikka sanskrittia. Itse asiassa se todennäköisesti oli nimenomaan sanskrittia.
Kynänen vei arkun viereen kirjekuoren, jossa oli hieman rahaa. Se oli kai tarkoitettu munkeille.
Seurasi seremonia, jossa kaadoimme pullosta vettä pieneen ämpäriin. Jos sinulla ei ollut ämpäriä ja vettä, saatoit koskettaa toisen ihmisen kyynärpäätä jolla ämpäri oli saman vaikutuksen saamiseksi. En tullut missään vaiheessa kysyneeksi, mikä tämän rituaalin tarkoitus oli.
Sitten munkit lauloivat vähän lisää ja poistuivat paikalta. Tämän jälkeen sytytimme kynttilän ja suitsukkeen.
Tämän jälkeen oli vuorossa kestit koko joukolle. Pöytään tuotiin ns. tahmeaa riisiä jota syödään iisaanissa paljon. Lisäksi tuotiin muitakin ruokia, keittoja ja som taamia kaikkein alkuperäisimmässä, tulisimmassa ja riskaabeleimmassa muodossaan. Maistoin kaikkia kastamalla riisipalleron muihin ruokiin. Tulista oli, lukuunottamatta pieniä käristettyjä lihanpalasia ja paistettua kalaa. Sain kuitenkin vatsani täyteen Kynäsen jutellessa pöydässä olevien ystäviensä kanssa. Janojuomaksi tarjoiltiin olutta. Kynänen otti useammankin ja muut pyödässä olijat opettivat minulle eläinten nimiä iisaanksi.
Sitten tuli ilta ja Kynäsen piti liittyä koulun etäpalaveriin. Autoin lataamaan Zoomin kännykkään. Opettajat ilmeisesti käsittelevät palavereissaan oppilaiden menestymistä kursseilla. En tiedä, mihin tietoa tarvitaan; osittain ainakin siihen, että opettajat eivät yleensä päästä oppilaita etenemään, jos edeltävän kurssin asiat eivät ole riittävän hyvin hallussa. Ehkä sillä on joku muukin tarkoitus.
Eräs mies saapui pöytien vieressä olevaan vapaaseen tilaan ja levitti lattialle liinan, jossa oli erilaisia kuvioita. Lisäksi hänellä oli nopat. Uhkapelaaminen on Thaimaassa kansallisesti tunnustettu ongelma ja siksi ankarasti kiellettyä ja hirmuisesti rangaistavaa. Ilmeisesti se on myös olennainen osa hautajaisperinnettä. Minulla on vähän semmoinen olo, että poliisin sattuessa paikalla hän liittyisi peliin mukaan.
Autoin ripustamaan kattoon valaisimen kasinonpitäjän pään yläpuolelle ja seurasin peliä. Useat vieraat sijoittivat kankaan kuvioiden päälle kolikoita ja 20 bahtin seteleitä. Kasinonpitäjä heitteli noppiaan ja jakoi tai piti rahat itsellään tulosten perusteella. Kiintoisa perinne.
Lähdimme kohti majapaikkaa puoliltaöin. Selvitin vielä internetistä, että kaikki saavat tosiaan osallistua buddhalaisiin hautajaisiin ja rukouslaulun kieli todella oli sanskrittia. Kaikkiaan päivä oli ollut mitä mielenkiintoisin. Sitten kun saisi vielä joskus tietää, kenen hautajaisissa olimme.