Emme näköjään saa läksyjä enää yhtä paljon kuin aiemmin. Opettajakin jorisee taas tunneilla suuren osan ajasta niitä näitä. Tämän kurssin asiat on kuulemma suurin piirtein käsitelty.
Menin kielikoulussa tapaamani tuttavan kanssa katsomaan hänen yliopistoaan. Hän opiskelee Rangistissa aivan toisella puolella kaupunkia, tai oikeastaan sen ulkopuolella. Rangsit on nimittäin Pathum Thanin provinssissa. Matkaan menee kaksi tuntia yhteen suuntaan, koska hän kulkee sen bussilla. Kolmella junalla matka maksaa ~100 bahtia, mutta bussilla vain 27 bahtia.
Nousimme bussiin CentralWorldin edessä. Bussi oli tietysti tupaten täynnä.Ensimmäisen puolentoista tunnin aikana etenimme vähän yli kilometrin. Keskinopeutemme oli siis noin 1 km/h. Suomalaiset valittavat ajoittain leikkiliikenneruuhkistaan, mutta ne eivät ole mitään verrattuna oikeiden suurkaupunkien ruuhkiin.
Kun viimein pääsimme perille, söimme kiinalaista hotpottia (miksi aina sitä!?) ravintolassa. Sitten kävelimme yliopistolla ympäriinsä. Se vaikutti varsin hienolta ja modernilta, ja tunnetaan ilmeisesti erityisesti taideaineiden opetuksestaan.
Palasin takaisin menemällä moottoripyörätaksilla SRT-asemalle. Thaimaassa on ärsyttävä tapa rakentaa asemat vähän turhan kauaksi paikoista, jonne ihmiset haluavat mennä. Vaihtoajatkin ovat varsin pitkiä, koska asemat ovat kaukan toisistaan.
SRT kulki päärautatieasemalle. Menin sieltä MRT:llä kotiin. Matkassa kului vain 35 minuuttia.
Ylihuomenna on koe.