Lähetin Watille kuvan Kasetsartilla näkemästäni kalasta. Hän sanoi sen olevan pleko, joka on täällä vieraslaji. Se selviää kuulemma maalla parikin päivää ja osaa kävellä. Siten se siis oli päätynyt heinikkoon lammen ulkopuolelle. Käveleviä kaloja, lentäviä heltanheiluttelijaliskoja, purkkitursaita… Jos tästäkin paikasta lukisi jostain seikkailukirjasta niin ei todeksi uskoisi. Totuus todella on tarua ihmeellisempää.
Päätin ottaa aamulla nopeutetun videon nousevasta auringosta. Menin katolle kameravarusteineni ja pulttasin luurin katonreunan kaiteeseen kiinni.
Kärvistelin paikalla aikani, kunnes hyttyset pakottivat minut poistumaan. Kummallista, että inisijöitä löytyy vielä 150 metrin korkeudesta paikasta, jossa ei ole niille mitään muuta syötävää kuin eräs Mies Lännestä. Päätin jättää puhelimen paikoilleen. Ei sitä kukaan täällä varastaisi. Ovella on joukko-osaston verran vartijoita, hissit eivät toimi ilman kasvojentunnistusta ja joka paikassa on valvontakameroita.
Palasin takaisin tunnin päästä. Puhelin oli poissa. No pitihän se arvata. Etsin sitä vähän aikaa ja löysin laitteen siivoojan hallusta. Jos hän oli yrittänyt sen varastaa niin hän ei tehnyt kovin hyvää työtä, koska ei piilotellut laitetta mitenkään. Ei tainnut edes ymmärtää, mikä vehje on kyseessä kun sen kaiteesta irrotti. Ikävästi puhelimen näytössä on nyt iso ja selkeästi erottuva naarmu. Onneksi se on panssarilasissa eikä itse puhelimessa.
Menin nukkumaan puoliltapäivin. Vanha kaverini Sid Meier auttoi valvomisessa. Heräsin kuuden jäljissä iltapäivällä. Päätin katsoa Battlestar Galacticaa, joka onkin erinomainen sarja.