Valvottuani yön päätin lähteä kuvaamaan kameravehkeilläni nopeutettua videota junasta käsin. Menin viideltä aamulla metroasemalle ja yritin kulkea sillä Hua Lamphongin asemalle, josta ottaisin ensimmäisen mahdollisen junan Chachoengsaoon. Metroasema oli kuitenkin kiinni. Tiedustelin vartijalta, koska asema avautuisi. Kuten tavaksi on tullut, vartija ymmärsi minua, mutta minä en ymmärtänyt häntä. Lopulta hän näytti puhelimestaan kellonaikaa: 5:50 Päätin tulla silloin takaisin.
Olin siis Hua Lamphongin asemalla kello 6:40 tai niille main ja ostin 13 bahtilla lipun Chachoengsaoon. Nousin junaan, mutta se oli melkein täynnä. Istumapaikkaa oli vaikea löytää. Lopulta löysin vapaan penkin, jolle ahterini asettelin ja laitoin kameran kuvaamaan.
En mennyt Chachoengsaoon asti, vaan Lat Krabangiin Suvarnabhumin lähelle. Matkassa meni yli tunti. Sieltä matkustin tupaten täynnä olevalla ARL:llä takaisin keskustaan, matkassa meni parikymmentä minuuttia. Monet ihmiset jäivät asemilla laiturille, koska junaan ei yksinkertaisesti mahtunut.
Ottamani video ei ollut erityisen onnistunut johtuen siitä, että suuri määrä rakennuksia oli hyvin lähellä junaa. Seurauksena maisemat joko vilisevät ohi niin nopeasti, ettei silmä pysy mukana tai sitten videosta tulee niin pitkä, etten jaksa katsoa sitä edes itse. Pohdin uutta lähestymistapaa. Kolmannen luokan ikkunat ovat auki, ja kameraa olisi varmaan ollut teoriassa mahdollista pitää ikkunan ulkopuolella osoittaen eteenpäin. Videot, joissa kamera kuvaa eteenpäin ovat paljon parempia kuin sellaiset, joissa kamera osoittaa sivuille. Siinä oli kuitenkin se ongelma, että monessa kohtaa rataa erilaiset puunoksat raapivat junan kylkiä ja saattaisivat viedä kameran mennessään. Päätin seuraavalla kerralla kokeilla hybridilähestymistapaa: kamera olisi teoriassa mahdollista asentaa siten, että se on kokonaan junan rakenteiden sisällä, mutta osoittaa eteenpäin noin 45° kulmassa. Tiedä sitten, miten se toimisi. On vain yksi tapa ottaa selvää.
Menin Phaya Thailta Nanan asemalle toiseen kielikouluun. Omassani oppikirjat sisältävät pelkkää tekstiä ja ovat vähän tylsän oloisia, ja olin päättänyt hankkia täältä yhden, hienomman kirjan. Se vaikuttaa ihmisten ostopäätöksiin. Voisin antaa opuksen vaikka Kynäselle niin näkisivät, millaisia kirjat voivat olla.
Tämä koulu ei kuitenkaan myynyt minulle kirjaa, koska en ollut oppilas. Mikä on, kun ei raha kelpaa? Täyttä hukkareissua tästä ei kuitenkaan tullut. Otin nimittäin esitteen mukaani, ja esitteenssä saattaisi hyvin olla sellaisia elementtejä, joista saattaisi olla hyötyä oman kouluni esitteiden suunnittelussa. Löysin myös ilmaisia näytteitä toisen koulun materiaalista internetistä, ja ne olisivat täysin riittäviä pointtini ilmaisemiseksi.