Päivä kului lähinnä kirjoittaessa. Joitakin viikkoja aiemmin taloni katolla tapaamani puolalainen kutsui minut kuitenkin syömään illallista lähistöllä olevaan japanilaiseen ravintolaan. Miksipäs ei. Menin siis sinne ja keskustelimme monista eri asioista. Kaverin harrastuksiin kuuluu strategiapelien pelaaminen, eli makumme pelien suhteen on hyvin samankaltainen. Hän suositteli Vox Populi -modia Civilization V:lle. Sitä on suositeltu niin monessa paikassa muuallakin, että minun pitää varmaan asentaa se, joskin prosessi on Macilla monimutkainen. Hän pitää myös RimWorldista ja Factoriosta.
Hän kertoi innostuksestaan Songkrania kohtaan ja päätin, että voisin hyvinkin mennä hänen kanssaan harrastamaan vesisotaa. Yksin en ollut aikonut sinne mennä viime vuoden negatiivisista kokemuksista johtuen, mutta kaverin kanssa homma lienee turvallisempaa. Tilasin itselleni Lazadasta tilaisuutta varten uudenmallisen vesipyssyn vajaalla kymmenellä eurolla ja kävin lisäksi lähimmässä Mr. DIY:ssä etsimässä akryylipleksin palaa, jota voisin lisätä vanhaan aseeseeni suojakilveksi. En löytänyt sellaista, mutta muita tarkoitukseen mahdollisesti sopivia esineitä kyllä. En kuitenkaan ostanut vielä mitään.