Puolalainen oli pyytänyt minua mukaansa Bang Kachaoon, alueelle joka tunnetaan joskus Bangkokin vihreänä keuhkona. Miksipä ei? Kävin siellä muistaakseni edellisen kerran neljä vuotta sitten, eli uusi visiitti voisi olla ihan paikallaan. Lähdimme taksilla joen rantaan kello 10 aamulla. Sieltä pääsimme veneellä toiselle puolelle jokea 20 bahtilla ja vuokrasimme polkupyörät 100 bahtilla. Hintataso on tainnut joskus olla huomattavasti alhaisempikin. Hylkäsin ensimmäisen pyörätarjouksen rikkinäisten vaihteiden takia ja toisen rikkinäisten jarrujen takia. Sain lopulta maastopyörän ilman lisämaksua, vaikka niistä veloitettiin tavallisesti enemmän kuin kaupunkipyöristä. Puolalainen jätti ajokorttinsa pantiksi, joka ei vaikuttanut minusta erityisen viisaalta, mutta se on tietysti hänen asiansa.
Yritin ottaa matkalla nopeutettuja videoita käyttäen apuna kuvauslaitteistoani, mutta siitä ei tullut oikein mitään. Polkupyörän ohjaustanko huojuu niin paljon, ettei video ole oikein minkään näköinen.
Ajelimme ympäriinsä ja ihastelimme maisemia. Pysähdyimme monessa paikkaa ja päädyimme lopulta kahvilaan, jossa tilasimme juomia saimme ilmaisen mangon ja saimme silittää kanarialintuja sekä kissanpentua. Takaisin tulimme vasta auringonlaskun aikaan. Pohdimme monesti, mitä alueella asuminen mahtaa maksaa.
Lämpötila ei haitannut minua tänään.