Minulla on nyt hankittuna kaksi suurinta matkalaukkua, jotka kaupasta löysin. Valmistauduin lähtöön pakkaamalla hieman tavaroitani laukkuun, jonka jättäisin tänne. Jätän varmaan ainakin puolet vaatteistani, turha niitä on joka kerta raahata molempiin suuntiin.
Panin taas merkille lakanoiden ikävän kellastumisen. Valkaiseva pesuaine auttoi vähän, mutta ei täydellisesti. Yksi asia, mitä en ole vielä valkaisussa kokeillut, on ultraviolettivalo. Muinoin Suomessa asuessani käytin puulusikkaa currykastikkeen sekoittamiseen, ja se muuttui siitä keltaiseksi. Yritin puhdistaa sitä monella keinolla, mutta mikään ei auttanut. Lopulta kuitenkin huomasin, että keltaisuus oli hävinnyt itsekseen säilytettyäni lusikkaa ikkunalaudalla kirkkaassa auringonvalossa.
Songkrania vietetään vielä tänään ja huomennakin, mutta en jaksanut mennä tänään paikalle.