Talvi 2023-2024
171 Artikkelia
ke 28.2.2024
Lukuaika 1 minuutti
Kielikoulussa vietin tänään vain 2 tuntia. Sen enempää opetusta ei ollut tarjolla, koska kurssi oli lopussa. Sain koulusta poistuessa ajatuksen. Oppilaita tulee muista maista kouluun varsin runsaasti, mutta missä he asuvat?
Lisää →to 29.2.2024
Lukuaika 1 minuutti
Sain aamulla soiton rehtorilta, jolle olin ajatustani eilen esitellyt. Hän sanoi sen olevan suorastaan erinomainen ja halusi sen toteutettavan. Sitten ehdotin verkkosivuston käännättämistä burmaksi. Sekin ehdotus hyväksyttiin mukisematta. Kummallinen maa tämä.
Lisää →pe 1.3.2024
Lukuaika 1 minuutti
Kummallista perjantaita kaikille. Tänään ei ole koulua, ja jäin kotiin. Olen samaan aikaan sekä erittäin väsynyt että kyllästynyt, mikä on aika kiintoisa yhdistelmä. Jostain syystä päätin alkaa koodata ja kirjoitin ChatGPT:n suosiollisella avustuksella analytiikkaohjelmiston, joka Javascriptin avulla lähettää verkkosivustovierailijan verkkoselaimen kielivalinnan Notionissa olevaan tietokantaan.
Lisää →la 2.3.2024
Lukuaika 1 minuutti
Koska serkkuni haluaa käydä elokuvateatterin VIP-loungessa Thaimaassa, niin kävin tänään etsimässä lippuja, joihin tällainen kokemus sisältyisi. Ensin matkustin Iconsiamiin. Lippu joen yli veneellä maksoi 8 bahtia. Eikös se ollut aiemmin 10 bahtia?
Lisää →su 3.3.2024
Lukuaika 1 minuutti
Sain selville, että koska minulla on turistiviisumi eikä pelkkää visa exemptionia, niin en voi mennä pidentämään viisumiani IT Square Laksiin kuten olin viime kerralla tehnyt. Sen sijaan minun pitää mennä toiseen paikkaan, vanhaan kunnon maahanmuuttovirastoon.
Lisää →ma 4.3.2024
Lukuaika 3 minuuttia
Tänään alkoi kirjoittamisen opiskelu. Hurraa! Kurssilla oli myös sama iäkäs korealaismies, joka oli ollut aiemmin kolmoskurssilla. Hän oli ilmeisesti käynyt sen joskus aikaisemminkin. Opettaja oli kokeneen oloinen iisaanilaisnainen, ja juttelimme ensimmäiset puoli tuntia niitä näitä ennen kuin kirjoitusjärjestelmän selittäminen alkoi.
Lisää →ti 5.3.2024
Lukuaika 2 minuuttia
Kävin aamulla valikoimassa itselleni kaupasta lyijytäytekynän. En usko, että eilen hankkimallani erikoiskynällä kirjoittaminen olisi kovin hauskaa. Vaalean jäljen seurauksena kirjoittaminen vaati kynän voimakasta painamista, ja se jätti paperiin kuoppia, joita pyyhekumi ei hävittänyt.
Lisää →ke 6.3.2024
Lukuaika 2 minuuttia
Koska serkkuni pitää käärmeistä, päätin mennä hänen kanssaan aamulla käärmefarmille, jossa olisi… en ollut täysin varma mitä, mutta ainakin siellä esiteltiin myrkyn lypsämistä myrkkykäärmeistä ja sekä Nell että kielikoulun rehtori olivat sitä minulle suositelleet.
Lisää →to 7.3.2024
Lukuaika 2 minuuttia
Kirjoittaminen sujui jo totuksi tulleella tavalla. Toistamista, opettajan sanelun kirjaamista ylös ja lukemista. Opettaja tarkastaa kotitehtävämme joka päivä ja palauttaa ne seuraavana. Tänään opettelussa oli erityistä haastetta, koska kävimme läpi kymmenen erikoiskonsonanttia, joita en tuntenut ennestään lainkaan.
Lisää →pe 8.3.2024
Lukuaika 4 minuuttia
Tein aamulla kotitehtäviä, jotka jäivät eilen tekemättä. En kuitenkaan saanut niitä valmiiksi ennen kuin kello löi 9:30 ja lähdin maahanmuuttovirastoon viisumia pidentämään. Olin saanut Google-arvioista selväksi, että koska minulla on nyt oikea turistiviisumi eikä visa exemptionia, niin minun ei tule mennä IT Square Laksiin kuten viime kerralla.
Lisää →la 9.3.2024
Lukuaika 3 minuuttia
Matkustin aamupäivällä Hua Lamphongin asemalle MRT:llä. Siinä meni lähemmäs tunti. Luulin käyneeni paikalla aiemmin jo vuonna 2020, mutta enpäs ollutkaan. Paikalliset pitävät vanhaa päärautatieasemaa varsin tunnelmallisena eivätkä siksi ole ottaneet Krung Thep Aphiwatia vastaan täysin varauksetta.
Lisää →su 10.3.2024
Lukuaika 1 minuutti
Kävin tänään Chatuchakin puistossa kävelemässä, syötin oravalle pähkinän ja näin linnun, jolla oli hienot siniset siivet. Kävin myös täyttämässä vesipullot alakerran automaatista. Sain lisäksi selville, että junalippua ei todella voi ostaa Phaya Thailta, mutta se on mahdollista ostaa konduktööriltä.
Lisää →ma 11.3.2024
Lukuaika 1 minuutti
Koulussa opettaja jauhoi ensin thaiksi puoli tuntia autoista ja sähköautoista (rot fai faa). Sähköautoa ei pidä sekoittaa sähköjuniin (rot fai faa). Sitten vuorossa oli sanelua, ääneen lukemista ja opettelimme muutaman uuden vokaaliyhdistelmän: iia, yya ja uua.
Lisää →ti 12.3.2024
Lukuaika 1 minuutti
Koulussa vuorossa oli loppukonsonanttien opiskelua. Sanan lopussa n lausutaan n:nä, r lausutaan n:nä, j lausutaan n:nä, toinen n lausutaan n:nä ja toinen l lausutaan n:nä. Kaikki muut mahdolliset loppukonsonantit eli m, ng, w ja toinen j lausutaan omina itseinään paitsi j, joka lausutaan i:nä.
Lisää →ke 13.3.2024
Lukuaika 1 minuutti
Kirjoittamisen opettelu on myös puhumisen opettelua. Joka päivä käytämme tunnin siihen, että toistamme tavuja kolmella eri toonilla, ja osaan vihdoin lausua ne kunnolla. Opettelimme jälleen uusia merkkiyhdistelmiä. Ne tuottavat äänteitä, joilla ei yksittäisten merkkien kanssa mitään tekemistä.
Lisää →to 14.3.2024
Lukuaika 1 minuutti
Herätessäni aamulla muistelin näkemääni unta. Yksityiskohdat ovat jo hämärtyneet mielestäni, mutta uni sisälsi paljon thain kirjoittamista. Tämä alkaa mennä liian pitkälle. Meillä oli tänään koe. Opettaja sanoi siinä menevän ehkä kymmenen minuuttia.
Lisää →pe 15.3.2024
Lukuaika 1 minuutti
Talon edessä oli joskus toimisto, josta asunnon tässä talossa pystyi ostamaan. Sitä alettiin purkaa jokin aika sitten, ja nyt jäljellä on enää jätekasa. Aikamoiselta tuhlaukselta tuntuu, että noinkin suuri ja monimutkainen rakennelma oli tarkoitettu väliaikaiseksi.
Lisää →la 16.3.2024
Lukuaika 1 minuutti
Suuri osa päivästä meni läksyjä tehdessä. En tiennyt, miten “kuollut” kirjoitetaan ja Google Translatesta ei ollut hyötyä. Kysyin Watilta apua. Hän vastasi ตาย (taai). Se oli ilmaisu, jota Googlekin oli ehdottanut, mutta ei se minun etsimäni.
Lisää →su 17.3.2024
Lukuaika 1 minuutti
Heräsin puoliltapäivin väsyneenä kuin mikä ja ropelsin tietokonettani muutaman tunnin, kunnes tulin katsahtaneeksi ulos. Jokin tuotti viereisessä korttelissa runsain määrin paksua mustaa savua. Menin katolle nähdäkseni paremmin. Ehta tulipalohan se siellä, joskin se sammutettiin nopeasti.
Lisää →ma 18.3.2024
Lukuaika 2 minuuttia
Kielikoulun tunnille ilmestyi tänään australialainen, joka oli kuulemma opetellut kieltä koulun etäopetuksessa ennen saapumistaan Thaimaahan. Hän oli aika hyvä. Lisäksi hän antoi australialaisia suklaakeksejä, mikä oli mukavaa. Läksynä oli taas kirjoittaa 200+ sanaa huomiseksi.
Lisää →ti 19.3.2024
Lukuaika 1 minuutti
Sää oli varsin harmaa koko päivän. Aussi ei tullut paikalle, ja opettaja vaikutti panevan hieman pahakseen, ettei tästä ollut hänelle ilmoitettu. Aussilla ei tosin ollut opettajan yhteystietoja, mutta opettaja totesi, että toimistolle olisi silti voinut ilmoittaa, koska sen yhteystiedot löytyivät internetistä.
Lisää →ke 20.3.2024
Lukuaika 2 minuuttia
Aamulla satoi vettä ja juna oli puolityhjä. Koululla opettaja sanoi sen johtuvan siitä, että lössi menee sadepäivinä taksilla tai autolla töihin. Tavallisesti porukka vissiin kävelee tai ajaa moottoripyörällä BTS:lle suhteellisen pitkienkin matkojen takaa.
Lisää →to 21.3.2024
Lukuaika 1 minuutti
Tänään opettelimme viimeiset konsonantit. Nämä ovat kaikki nimeltään keskikonsonantteja. Meille ei vielä opetettu niiden toonisääntöjä, mutta eiköhän niilläkin sellaiset ole. Opettaja kertoi tänään pyynnöstäni tarinan koulun perustamisesta, joka olikin varsin mielenkiintoista kuultavaa.
Lisää →pe 22.3.2024
Lukuaika 3 minuuttia
Heräsin turhan aikaisen väsyneenä, enkä saanut uudestaan nukuttua. Kielikoulussa kerrattiin tänään eilen opetettua asiaa. Australialainen teki pienen käytännönpilan lukitsemalla opettajan luokkahuoneen ulkopuolelle ja syyttämällä siitä minua hyvin teatraalisin elkein. En ollut puhunut luotto-opettajani Kynäsen kanssa juuri ollenkaan ainakaan kuukauteen.
Lisää →la 23.3.2024
Lukuaika 5 minuuttia
Aamulla haimme aamiaista 7-Elevenistä ennen kuin ajoimme Udon Thanin kaupungin ohi. Kynäselle soiteltiin monta kertaa hyvin monesta eri paikesta ja hän puhui äänekkäästi puhelimeen BMW:n äänijärjestelmän välityksellä. Hän oli tehnyt samaa jo eilisiltana, osittain pysyäkseen paremmin hereillä.
Lisää →su 24.3.2024
Lukuaika 2 minuuttia
Aamulla heräsin kymmeneltä. Kynänen oli herännyt jo kuudelta. Epäilen häntä nyt virallisesti vampyyriksi. Menimme jälleen syömään nuudeleita. Seurana oli tänään Kynäsen veli, sisko ja mahdollisesti siskonpoika. Sitten ajoimme heidät kotiin ja menimme Kynäsen vanhan äidin maatilalle.
Lisää →ma 25.3.2024
Lukuaika 1 minuutti
Palasin kouluun. Tein saneluharjoituksessa varmasti enemmän virheitä kuin koskaan ennen. Opettelimme kaksi toonimerkkiä lisää. Tunnemme nyt siis kaikki neljä. Kahta uusinta käytetään vain keskiluokan konsontanttien kanssa. Illalla kävin Tonin kanssa ravintolassa.
Lisää →ti 26.3.2024
Lukuaika 1 minuutti
Emme näköjään saa läksyjä enää yhtä paljon kuin aiemmin. Opettajakin jorisee taas tunneilla suuren osan ajasta niitä näitä. Tämän kurssin asiat on kuulemma suurin piirtein käsitelty. Menin kielikoulussa tapaamani tuttavan kanssa katsomaan hänen yliopistoaan.
Lisää →ke 27.3.2024
Lukuaika 2 minuuttia
Koulussa australialainen yritti saada minut tanssimaan jotain TikTok-tanssia. Vain kuolleen ruumiini yli. Koulun jälkeen kävin hakemassa Airpods Maxini Iconsiamin Apple Storesta. Ne oli itse asiassa korjattu vain päivää sen jälkeen kuin olin vienyt ne huoltoon.
Lisää →to 28.3.2024
Lukuaika 2 minuuttia
Tänään koulussa oli koe eikä mitään muuta. Paperille piti kirjoittaa kaikki oppimamme kirjaimet järjestyksessä. Lisäksi koepaperille piti kirjoittaa kymmenittäin ulkoa opeteltavia sanoja, joiden kirjoitusasu on tavallisesta poikkeava. Sanojen kirjoittaminen järjestyksessä oli sinänsä tarpeettoman vaikeaa, että ei ole missään tilanteessa tarpeellista muistaa kaikesta kontekstista irrallista sanajoukkoa.
Lisää →