Viime vuoden kesä ei ollut helppo. Tämän vuoden oli vielä vaikeampi.
Olen lopen kyllästynyt jatkuvaan sateeseen ja kylmyyteen. Mitään ei voi suunnitella, kun ei tiedä seuraavan viikon sääennustetta. Jos sää onkin hyvä, seuraa sitä välittömästi metsäpalovaroitus, joka estää tulenteon. Kuiva ilma polttaa keuhkojani ja limakalvojani ja kuivattaa muinoin laserleikatut silmäni. Koivut siitepölyineen pakottavat minut alkukesästä neljän seinän sisälle. Alle kymmenessä asteessa nenä vuotaa jatkuvasti ja korvani alkavat särkeä. Joka paikassa oleva hiekoitussora tunkee kenkiin vielä juhannuksen jälkeenkin. Hanavesi on juomakelpoista, mutta pahaa verrattuna kotitaloni käänteisosmoosilaitteeseen.
Aurinko porottaa taivaalta öin ja päivin, ja linnut mekastavat aina sen ollessa ylhäällä. Jos nukutuksi valolta saa, alkaa naapurin mummo tamppaamaan ikkunan alla mattoja kuudelta aamulla. Rivitalo on kaikista asumismuodoista ylivoimaisesti huonoin. Se yhdistää kerrostaloista tutun oman rauhan puutteen huonoon sijaintiin jossain metsässä. Yhdistä siihen vielä pörssisähkö, niin huomaat pian, että päivittäiset tekemisesi sanelee sähköyhtiö.
Ruoka on niin kallista, että suorastaan hirvittää. Edes viikoittaisista ruokatilauksista on turha edes haaveilla, saati sitten päivittäisistä.
Tekemistä on pikkupaikkakunnalla vähän. Kaksi vaelluspolkua oli nopeasti nähty jo viime vuonna. Internet-shoppailua tuli tehtyä pienen omaisuuden edestä ja rahanmeno vitutti samassa suhteessa (tosin muutamien varsin hyväliksaisten työprojektien vuoksi se vitutti tavallista vähemmän). Suurin osa tilauksista lähti palautukseen joko hyvällä tai pahalla kiitos EU:n kuluttajansuojalakien. Kerran jouduin lähettämään luottokorttiyhtiöni perintähommiin, kun myyjä ei ollut yhteistyöhaluinen. Suomalainen firma vieläpä. Aina saa kärsiä ja hävetä.
Radiosta tulee uutisia siitä, kuinka sähkömopoille ja muille vastaaville kulkuneuvoille täytyy ottaa tulevaisuudessa kallis liikennevakuutus. Jossain perä-Laosissa porukka on tietyillä tavoilla vapaampaa kuin suomalaiset koskaan, mutta menepä sanomaan se suomalaiselle.
Kaikki tavarani olivat jatkuvasti hukassa, enkä jaksanut muutaman ensimmäisen viikon jälkeen usein edes etsiä niitä. Kohta olisivat kuitenkaan uudestaan hukassa. Ainakin kahdesti tavaran hukkaaminen pakotti ostamaan saman tavaran toisen kerran. Painoa onnistuin jotenkin syömään itselleni lisää 10 kiloa tuntien yhä suurempaa itseinhoa joka kilolta. Ilmaiset liikunnanharrastusmahdollisuudet olivat olemattomat kävelemistä lukuunottamatta.
Viime vuodesta viisastuneena olen opetellut thain kieltä kuukauden etänä. Jostain syystä aina kielitunneilla naamani loistaa aina kuin Naantalin aurinko. Mistähän johtuu.
Taloyhtiötä hallitsee mummomafia, ja valokuitu on yhtä helposti saavutettavissa kuin jalkapallon maailmanmestaruus Suomen maajoukkueelle. Teleoperaattoreiden 4G-yhteydet ovat aivan perseestä etenkin illan ruuhka-aikoina, mutta en jaksanut lopulta tehdä asialle mitään.
Sanalla sanoen joka ainoa päivä, jonka olen tässä maailman onnellisimmassa maassa viettänyt, olen halunnut lähinnä hirttää itseni.
Sitten iloisempiin aiheisiin: olen lähdössä takaisin Thaimaahan. Olen käyttänyt kaiken suomessaoloaikani siihen valmistautumiseen.
Käytännössä kaikki päivittäin käyttämäni varusteet on kesän aikana uusittu: uudet shortsit, uudet housut, uudet reput, uudet lompakot, uusi SSD, uudet latauskaapelit, uusi e-kirjanlukulaite, uudet kuulokkeet, uusi juomapullo, uusi naamakarvankatkomiskone, uudet kaapelipidikkeet, uudet kengät, jopa uusi mukana kulkeva pelitietokone. Retkeilyvarusteosastolta on nostettava esiin uusi teltta ja makuualusta käytettäväksi retkeilyalueilla, ja koska löydän itseni jostain syystä usein Thaimaan kylmimmistä rotankoloista niin uusi kuoritakki, välitakki ja uudet alusvaatteet, jotka on valmistettu aidoista norjalaisista rei’istä. Suurin osa näistä päivityksistä on tehty sen perusteella, että ne tulevat päivittäiseen käyttöön ja uudet hankinnat ovat vanhoja huomattavasti käytännöllisempiä, kevyempiä ja pienempään tilaan pakkautuvia. Vastaavasti vanhaa tavaraa on myyty pois pitkälti yli tuhannen euron edestä.
Jokaista hankintaa on syynätty tuntikausia internetissä ennen ostoa parhaan vaihtoehdon löytämiseksi parhaalla mahdollisella hinnalla. Suuri määrä tavaraa on myös testattu myymälöissä tai tilattu kotiin testiin. Erityisesti reppuja testattiin antaumuksella kyllästyttyäni Osprey Farpointin turhan nopeaan kulumiseen ja huonoon painojakaumaan. Korvaavia reppuja palautettiin kauppaan kaikkiaan seitsemän kappaletta ennen kuin sopiva pari löytyi. Lopulliset reppuvalinnat ovat Osprey Talon Pro 30 (vanhaa mallisarjaa, joka mahtuu lentokoneen matkustamoon) sekä Mountain Equipment Tupilak Vest Pack.
Ensimmäinen on 30-litrainen vaellusreppu, jonka avulla selässään kantaa helposti vaikka 15 kiloa. Tässä se erottui edukseen kaikista testatuista matkustusrepuista, joissa ei ollut kunnollisia säätöjä ja jotka pitivät painoa lähinnä hartioilla. Sen ainoa huono puoli on taskujen puute. Tätä kompensoimaan hankittiin Mountain Equipmentin reppu. Se on 20-litrainen kiipeilyreppu jossa on läppäriosasto ja olkaimet, joissa reilusti taskuja. Se on huomaamaton takin alla mahdollistaen ylipainon salakuljettamisen lentokoneen matkustamoon ja mahtuu ensin mainitun repun sisään. Kovin paljon painoa sen avulla ei voi miellyttävästi kuljettaa, mutta sillä ei ole väliä, Osprey on sitä varten. Kaksi reppua, jotka täydentävät toisiaan. Niille on käyttöä päivittäin.
Mukana kulkeva käytettynä ostettu Lenovo Legion Slim 5 -kone ansaitsee myös erikoismaininnan. Se rahoitettiin laittamalla pöytätietokone myyntiin. Logiikkana oli, että pöytäkonetta on turha pitää Suomessa arvoaan menettämässä, koska siellä sille ei ole varmasti käyttöä. Käyttöä ei ehkä löydy tälle läppärillekään, mutta mahdollinen hyöty peittoaa aina varman hyödyttömyyden. PC-läppärissä toki on MacBookiini verrattuna huonompi näppäimistö, huonommat kaiuttimet, huonompi näyttö, huonompi prosessori, huonompi kosketuslevy, huonompi käyttöjärjestelmä, huonompi melutaso ja erittäin paljon huonompi akku, mutta x86-pelien pelaamista varten on tehtävä pieniä kompromisseja.
Olen optimoinut kustannuksia vaihtamalla puhelinliittymäni Elisan latausliittymäksi. Se ei maksa mitään, jos sitä ei käytä. Tämä säästää viime vuoden verrattuna melkein 50€ kuudessa kuukaudessa. Lisäksi olen hankkinut satasen vuodessa maksavan pankkikortin saksalaisesta N26-pankista. Sen erikoisuutena on valuuttalisättömät ostokset ja käteisnostot automaateilta suoraan Mastercardin kurssilla. Aiemmin käyttämäni Bank Norwegian on nostanut hiljattain valuuttalisänsä jo kahteen ja puoleen prosenttiin, joka tarkoittaa, että esimerkiksi puolen vuoden ajalta joutuisin maksamaan 75€ valuutanvaihtokustannuksia pelkästä vuokranmaksusta muista kustannuksista puhumattakaan. Ulkomaanmaksut pankkisiirrolla tarkoittavat puolestaan huonompaa kurssia, pitkiä käsittelyaikoja ja Thaimaan päässä pankkikuluja, joiden suuruutta ei voi tietää etukäteen.
Eli siis, pohjatöitä on tehty pitkään, hartaasti ja kyllästymiseen asti. Huomenna päästään vihdoin takaisin kotiin.