Havaitsin aamulla, että kurkkuani kivisti. Alkaa tulla tavaksi, että kurkkua kivistää juuri sinä päivänä, kun pitäisi lähteä jonnekin.
Arvioin tilannetta. Katsoin kurkkuuni, eikä siellä näkynyt mitään erikoista. Päätin mitata kuumeen, minulla ei jostain syystä ollut kuumemittaria. Siinäpä on kapine, joka on onnistunut tuottamaan minulle viime vuosina enemmän harmaita hiuksia kuin mikään muu omistamani esine. Joko sellaista ei ole saatavilla, se on rikki tai käytän sitä väärin.
Päätin lähteä asioille. Ulkoilma tuntui hieman viileältä, lämpöä oli kuitenkin vain 29°C.
Menin BTS:llä Decathlon Saphan Maihin lähelle Wat Phra Sri Mahathatia. Vointini ei muuttunut matkalla mihinkään. Olikohan ilmastointi vain ollut yöllä liian kylmällä tai kuivalla? Ehkä kurkun kunto johtui ilmansaasteista tai siitä, että en ollut syönyt yhtään vihannesta viikkoon. Oli vaikea sanoa. Ostin Decathlonista kevyesti pehmustetut hanskat (฿300) ja yhden säteilyntorjuntapaidan (฿350). Vanhat vastavat paidat ovat alkaneet hieman rispaantua.
Matkasin takaisin omalle asemalleni ja kävin Central Ladpraossa apteekissa. Ostin japanilaisen kuumemittarin ja kurkkutabletteja. Kävin myös kellarissa kamerakaupassa katselemassa. Vanhanmalliset teleobjektiivit ovat todella olleet melkoisia savupiippuja, onneksi uudet ovat paljon pienempiä.
Kotona mittasin kuumeen ja tilasin pizzan. Kuumetta ei ollut yhtään, pizza oli korkeintaan keskinkertaista. Join hieman mangomehua jääkaapista, ja luin ravintosisältöselosteen purkin kyljestä. Paljon A-vitamiinia, mutta ei C-vitamiinia. Mistähän C:tä saisi? Aivan, mansikkamehusta. Kävelin Tescoon ja ostin maitopurkillisen verran kyseistä flunssantorjunta-ainetta. Yhdessä lasillisessa oli 100% päivän C-vitamiininsaantisuosituksesta. Kotona join varmuuden vuoksi puolitoista kuppia. Siinä mielessä poikkeuksellinen lääke, että se on jopa hyvää.
Kellon lähestyessä kuutta laitoin rojut kasaan ja suuntasin päärautatieasemalle. Jos terveydentilani etenisi vähäistä vakavampaan sairauteen, voisin varmastikin levätä hotellissa määränpäässä.
14-vaunuinen täpötäysi yöjuna Chiang Maihin lähti raiteelta yksi kello 18:40 ja olisi perillä aikataulun mukaan 7:15. Olisi pitänyt ehdottomasti valita myöhäisempi juna, mutta ne oli myyty loppuun jo ainakin kuukausi sitten. Tein suunnitelman tästä reissusta (kuten edellisestäkin) sillä oletuksella, että heräisin aamulla omia aikojani naurettavan aikaisin, mutta niin ei ollut käynyt.
Lähdöstä ei ehtinyt kulua kauankaan, kun SRT:n virkamies tuli muuttamaan istuimet sängyiksi. Onnistuin puhelemaan hänen kanssaan vähän thaita. Hän huomasti mukanani olevan kypärän, ja selitin aikovani vuokrata mopon Chiang Maissa. Hän sanoi pitävänsä autoista ja haluavansa joskus käydä Saksassa ja ajaa autobahnilla.
Juna oli laadukkaampi kuin muistinkaan: peittoa oli paksunnettu ja vaunun molemmissa päissä oli ainakin jossain määrin äänieristetyt ovet. Ruokaakin oli tarjolla, mutta se maksoi 190 bahtia.
Myöhemmin illalla kävin vessassa havaitakseni, että tässä junassa on jopa vesivessa! Aiemmin olen nähnyt vain sellaisia, joissa on reikä lattiassa. Jösses, mitä luksusta.