Juna herätti äänekkäällä kuulutuksella kaikki matkustajat kello 6 aamulla. “Herätti” tietysti implikoi sitä, että jotkut matkustajista nukkuivat vielä tuolloin. Itse en ollut nukkunut junan varustetason paranemisesta huolimatta koko yönä yhtään, tai sitten vain hyvin vähän. Oli vaikea olla varma. Syytä en osaa sanoa valvomiselleni. Sadattelin kuitenkin mielessäni sitä, kuinka näissä julkisissa kulkuvälineissä porukka täytyy aina ajaa ylös toimittamaan tyhjää tunti ennen saapumista. 5 minuuttia ennen riittäisi minulle.
Kurkkukipuni oli poissa, ja sen tilalla vähäinen nuha. Pohdin, pitäisikö lähteä tänään sille pienelle moottoripyöräkierrokselle, jota olin suunnitellut. Päätin lähteä. Tiesin kokemuksesta, ettei Chiang Maissa muutakaan tekemistä ollut, ja voisin ajella niin pitkään kuin itse halusin ja mennä sitten lähimpään majoituspaikkaan, joka kartalta löytyisi.
Yläsängystä laskeuduttuani katsahdin junan ikkunasta ulos, ja suunnitelmani vesittyi välittömästi. Sää oli sellainen, että siinä ei todellakaan huvittanut ajaa kaksipyöräisellä. Sade tai vähintään pilvisyys jatkuisi koko päivän, eli kastuisin ja/tai en näkisi mitään vuorilta, joilla olin aikonut ajella. Seuraavana päivänä piti kuitenkin olla aurinkoista, ja minulla oli runsaasti aikaa moporeissulleni. Lenkki olisi mahdollista ajaa neljässä päivässä. Skotti oli kerran tehnyt sen kymmenessä ja suositteli verkkaista tahtia. Itse olin varannut sille kompromissina seitsemän ja puoli päivää, kuusi ja puolikaan tuskin oli mikään katastrofi. Varasin nyt suosiolla hotellin, sikäli kun junassa pätkivältä signaalilta pystyin.
Juna saapui Chiang Maihin täysin aikataulussa (verraten harvinainen tapahtuma). Poistuttani junasta turistirevohkan mukana pohdin, mitä tehdä seuraavaksi. Chiang Mai oli kiinnostava provinssi, mutta sen pääkaupunki oli harvinaisenkin tylsä turistirysä. Näin seitsemältä aamuyöstä melkein kaikki paikat olivat lisäksi kiinni.
Söin rautatieaseman lähellä kohtuuhintaisia (฿50) nuudeleita eräässä katuravintolassa ja ostin 7-Elevenistä niistopaperia odottaessani, että Grab-kyydit palautuisivat kohtuuhintaisiksi. Junan saapuminen asemalle oli nimittäin aiheuttanut väliaikaisen hintapiikin. Suuntasin sitten Grabilla hotellille, kun en muutakaan aktiviteettia keksinyt. Odotellessani kyytiä poliisi, jonka selässä luki “PoliceHub” juuri sellaisella tavalla kun jota nyt ajattelet ajeli ohi moottoripyörällään, mutta harmillisesti en saanut siitä kuvaa. Näillä vekkuleilla sitten riittää huumorintajua.
Kello oli vähän vajaa yhdeksän saapuessani varsin syrjäiselle hotellilleni. Sisäänkirjaus oli kello 14. Odottelin sitten hotellin aulassa viisi tuntia, että pääsin huoneeseeni. Kävelymatkan sisällä ei ollut mitään, enkä keksinyt mitään muutakaan paikkaa, jossa haluaisin käydä. Myöskään nuhaisuuteni vuoksi en halunnut lähteä mihinkään.
Huone oli kohtalaisen siisti, yllättävän suuri ja kaipasi ilmastoinnin sijaan tehokasta keskuslämmitystä. Lämpötila laskisi yöllä alle 20 asteen. Avattavat ikkunat eivät sulkeutuneet aivan täydellisesti, joka tarkoitti, että läheisen tien äänet kantautuivat sisään turhan hyvin.
Ruoka on sentään Chiang Maissa hyvää ja ehdottomasti kaupungin paras puoli. Tilasin Grabilla hotellille sapuskaa, ja se oli aivan erinomaista. On outoa, ettei yhtä hyvää tunnu saavan mistään päin pääkaupunkia.
Käytin joutilaisuuden hyväkseni kirjoittaakseni blogia ja katsomalla Google Mapsista, mitä mielenkiintoisia paikkoja reittini varrella olisi. Merkitsin ne ylös.
Nukkumaan menin univajettani paikatakseni jo vähän kahdeksan jälkeen.