Heräsin aamulla yhdeksältä ja tarkastin varpaani. Siinä oli sellainen luumun värinen raita. Käveleminen ei sattunut, joten jatkoin matkaani tavalliseen tapaan.
Aivan ensiksi päätin ajaa erääseen kaupungin lähellä olevaan näköalapaikkaan, joka oli vuoren huipulla. Sieltä olikin aivan ilmiömäisen hieno näköala. Kukaan ei onneksi tullut vaatimaan siitä maksua, toisin kuin eräissä paikoissa, jotka voisin mainita, mutta en mainitse. Matkassa ei mennyt kovinkaan kauaa, ehkä vartin verran.
Tullessani sieltä alas päätin käydä matkan varrella olevassa luolassa. Ajoin monenkuntoisia teitä pitkin paikkaan, jossa luolan piti Mapsin mukaan olla. Siellä oli virallisen näköinen lipunmyyntirakennus, jossa huomattavan paljon vähemmän virallisen näköinen mies möi minulle lipun ja ohjeisti thaiksi ajamaan moottoripyörällä luolan suulle. Jatkoin siis matkaani.
Matkalla oli runsaasti ylämäkiä, ja luola oli vuoren seinässä 500 metrin korkeudella merenpinnasta. Siellä oli metsänvartija, joka otti lipun vastaan, ohjeisti jättämään repun ulos ja avasi sitten luolaan menevän oven. Menin sisään otsalamppuineni.
Mitä luolassa oli? Vain se, minkä vein sinne mukanani. Lisäksi siellä oli ainakin lepakko, muutama vihreä heinäsirkka ja tippukiviä. Suurin nähtävyys oli kuitenkin seinämiä peittävät kalsiittikristallit, jotka kimmelsivät hauskasti lampun valossa. Turisteja ei ollut.
Poistuin luolasta kokien sen olleen 2€ pääsymaksun arvoinen. Ajoin jyrkkää alamäkeä pitkin takaisin Mae La Noihin, ja aloitin pitkän matkan kohti Mae Hong Sonin kaupunkia. Matkaa olisi 130 kilometriä. Vastaan tuli useita ulkomaalaisen näköisiä pyöräilijöitä. Kaipa tämän reitin voi pyörälläkin halutessaan ajaa.
Arviolta puolessavälissä päätin käydä kylpemässä kuumassa lähteessä. Melko lähellä päätietä oli sopiva kylpylä, johon poikkesin. Sen pihamaalla oli useita aidattuja altaita, joissa oli selvästi kiehuvan kuumaa vettä. Lähteissä sai kaiketi keittää munia rahaa vastaan. Itse kylpylärakennuksista ei voinut erehtyä, koska talorykelmän sisältä kuului selvästi vedessä leikkivien lasten mekastusta.
Menin portista sisään. Minulle sanottiin, että saan vapaasti katsella ympärilleni. Rakennusten keskellä oli uima-allas, jossa vaikutti olevan rypemässä kokoinanen koululuokka. Päätin ostaa yksityiskylvyn, mitä se sitten tarkoittikaan. Työntekijä tuli näyttämään minulle kylpemishuoneen sademetsänäkymällä, ja havainnollisti, kuinka altaaseen sai kuumaa vettä vesihanasta. Toisesta hanasta tuli kylmää vettä. Vesi oli hajusta päätellen ehdottomasti vulkaanista.
Altaan täyttymisessä kesti hyvä tovi ja kävin ennen kylpyä suihkussa toisella puolella rakennuskompleksia. Odotellessani kylpyni valmistumista etsin myös mahdollisia tulevia vierailukohteita Google Mapsista. Oli eräs kukkaketovuori, joka oli Watin mukaan täynnä vieraslajeja. Olisin halunnut tarkastella tätä vieraslajivuorta lähemmin, mutta en ehtisi sinne ja Mae Hong Soniin ihmisten aikoihin. Päätin sen sijaan kylpeä koko rahan edestä.
Menin vulkaaniseen vesialtaaseeni istumaan. Ihan kuin Islannissa, mutta ympäristö oli vähän sademetsäisempää. Kylpy maksoi 100 bahtia eli vajaat 3€. Ei hullumpi hinta-laatusuhde. Vertailun vuoksi vaikkapa Lempäälän uimahallin kertalippu kello 16 jälkeen maksaa 24€.
Liottuani aikani lähdin jatkamaan matkaa. Tässä vaiheessa kylpylä oli tyhjä. Kello oli 15:30, eli olin viettänyt siellä noin 2 tuntia.
Ajellessani pohdin ympäristön havainnoinnin merkitystä tällä tavalla ajellessa. Ajaessani kuuttakymppiä Toyota Hiluxit painelivat jatkuvasti yhdeksääkymppiä ohi, ja oli siksi ensiarvoisen tärkeää olla aina tietoinen siitä, mitä takaa oli tulossa. Jos joutuisin väistämään kuoppaa, koiraa tai muuta estettä, tuli varmistaa, etten kolauttaisi ohittavan auton kylkeen. Kerran tällä reissulla suoraan ajolinjalleni oli kurvannut hidas mopo, ja jouduin tekemään kovan jarrutuksen. En uskaltanut väistää oikealle, koska en ollut katsellut taustapeilejäni pariin minuuttiin. Siellä olisi voinut olla auto lähtemässä ohitukseen tai jo melkein vieressäni.
Vapaana juoksentelevat kulkukoirat vaikuttavat olevan varsin päteviä tienylittäjiä. Ne tuntuvat tietävän hyvin, koska jolkotella eteenpäin ja koska vain pysähtyä keskelle tietä odottamaan kulkuneuvon kulkemista ohi. Tätä taitoa osaamattomat eläimet ovat epäilemättä darwinoituneet pois populaatiosta jo kauan sitten. Nyt nähdessäni erään koiran ajoradalla minulle tuli kuitenkin kummallinen tunne, että se aikoisi kävellä suoraan ajolinjalleni. Se nimittäin katseli täysin vastakkaiseen suuntaan, eikä vaikuttanut huomaavan minua ollenkaan. Totta tosiaan, eläin alkoi tassutella tien yli ja olisi saattanut törmätä mopooni, jos olisin vain ajanut vapaata kaistaa eteenpäin. Olin kuitenkin valmistautunut jarruttamalla, ja väistin elukkaa kankun puolelta.
Pohdin myös improvisoimaani aurinkosuojaa, ja totesin, että tuubihuivi voisi olla jees niskan suojaamiseksi. Aika ilmeinen ratkaisu oikeastaan.
Saavuin Mae Hong Sonin kaupunkiin noin kello 17:30. Länkkäreitä oli katukuvassa aika paljon, ja liikennettä varsin runsaasti. Hotellissani majoittuvalla pariskunnalla oli sidetuppoja kiinnitettynä käsiin ja jalkoihin. Täällä on selvästi muitakin motoristeja.
Kysyin hotellini isännältä, että mistäs täällä saisi ruokaa. Hän ehdotti yömärkkinoita vähän matkan päässä. Menin sinne ja katselin ympärilleni. Näin ensimmäisenä thai-hierontapaikan englanninkielisin kyltein ja lisäksi runsaasti ulkomaalaisia. Jahas, turistirysä.
Katukojujen takaa paljastui suuri karppilammikko, ja kaupunkia ympäröivät vuoret näkyivät selvästi. Aurinko oli juuri laskemassa ja maisema oli sellainen utuisen violetti. Läheisestä temppelistä kuului munkkien symbaalinkumistamista. Tunnelma oli suorastaan itämainen. Ihan kuin olisi ulkomailla.
Matkamittarin lukema on nyt 28 335 kilometriä. Tänään on siis ajettu 167 kilometriä.
Kaupungin vaipuessa uneen hiljaisuuden rikkoi vain tokeegekon äänekäs parittelukutsu.