Saatoin aamulla muutaman blogikirjoituksen julkaisukuntoon ennen lähtöä. Kuvien valikoimisessa menee melkein tunti kirjoitusta kohti.
Lähdin matkaan noin kello 11 ollen varsin tyytyväinen siihen, että pääsin tästä hotellista eroon. Ajoin itään kohti Pain kaupunkia, joka on kuulemma melkoinen turistirysä.
Matkalla tuli vastaan kyltti, joka ohjasi johonkin luolaan. Päätin käydä katsomassa, nyt kun tänne asti oli tultu.
Tien päässä odotti luonnonpuisto, jossa oli paljon ulkomaalaisia. Lipunmyyntipisteellä selvisi, että luolaan piti palkata opas ja reppua ei taaskaan saanut ottaa mukaan. Opas maksoi 330 bahtia ja hänellä oli mukanaan voimavalolyhty, joka oli minusta kiintoisaa. En muista koskaan ennen nähneeni sellaista lyhtyä.
Kävellessämme luolan suuntaan puhelin oppaan kanssa thaiksi. Hän sanoi olevansa 31-vuotias ja syntyneensä Burmassa, mutta saapui Thaimaahan jo vuosi syntymänsä jälkeen. Hän on ollut neljä vuotta naimisissa ja pitää englantilaisesta jalkapallosta.
Luolan suu oli valtavan kokoinen, ja sinne virtasi joki. Joessa oli runsaasti suurikokoisia kaloja. Päästyämme sisään luolaan opas alkoi sytyttää lyhtyään, joka vaikutti varsin monimutkaiselta toimenpiteeltä. Sytyttyään lyhdyn hehkusukka tuotti melko kirkkaan valon.
Sitten oli aika nousta bambulautalle kahden muun farangin ja heidän oppaansa kanssa. Oppaat lautturoivat lautan syvemmälle luolaan, ja sitten kävelimme vähän aikaa ympäriinsä. Paikka oli aivan hervottoman kokoinen. Otsalamppuni oli paljon lyhtyä tehokkaampi, ja sen valossa näimme sadoittain katossa istuvia lepakoita ja muutaman niin ison hämähäkin, että oikein ilkeää teki. Luola oli tippukivimallia ja siellä oli yli 20 metriä korkeita kalkkikivipylväitä. Otin niistä valokuvia usein sammuttaen otsalamppuni. Oppaan lyhty tuotti kuviin miellyttävämmän lämpimän valon.
Tulimme takaisin joelle, ja opas osoitti joen toiselle puolelle. Siellä oli kymmenen metrin korkeudessa tasanne. Luola kuulemma jatkuisi kilometrin verran, mutta sinne ei voinut mennä, koska on sadekausi. Vettä oli liikaa. Kuten Tham Luangin luolaoperaatiosta ehkä muistamme, tulvat ja luolat eivät sovi yhteen.
Palasimme takaisin luolan uloskäynnille, ja opas selitti, kuinka juuri kukaan täällä ei ole etninen thai. Täällä asuvat enemmän tai vähemmän sulassa sovussa (nimet muutettu) Reppulit, Boffinit, Tukit, Rankkibukit, Tonkelit, Pönkelit, Onkaloiset, Piiparit, Bolgerit, Piukkapaulat, Hyväkkäät, Mäyrämajat ja Jalojalkat. Jalojalat. Kieliä oli yhtä paljon kuin heimojakin.
Hyvästelin oppaan. Palatessani mopolle pohdin, miksi täällä käytettiin ylisuunniteltuja öljylamppuja luolan valaisuun. Ne ovat jopa länsistandardeilla kalliita ja monimutkaisia vehkeitä, ja sellaisen hinnalla saisi useamman varsin tehokkaan taskulampun. Olivatko ne vain armeijan ylijäämätavaraa, vai oliko käytölle jokin suorituskykyyn liittyvä syy?
Ajelin kohti Paita enkä pysähtynyt muualla kuin muutamalla näköalapaikalla. Pain hotellille saavuin noin kello 14. Sitä piti kuulemma joku ex-kapiainen, ja siltä ukko näyttikin. Valtavan leveät hartiat ja tumma iho kertoivat lukemattomista ulkona suoritetuista fyysisistä harjoitteista. Sain avaimen ja menin mökkiini.
Se ei ollut hullumpi mökki. Siellä oli jopa ylimääräinen rentoutumishuone, jossa oli suuri, pyöreä lojumistuoli. Suihkusta tuli lämmintä vettä, ja pesuhuone oli varsin suurikokoinen. Olin siellä tunnin verran rentoutumassa. Sitten lähdin katselemaan Pain nähtävyyksiä.
Kävin Pain kanjonilla ja eräällä vanhalla sillalla. Hirveä määrä turisteja siellä oli, ja näkymät olivat vain keskinkertaisia. Jatkoin matkaa maaseudulle.
Mopoilin kahden nelipyöräisen heinäsuovan takana (Toyota Hiluxeja kumpikin) hitaasti kohti erästä kuumaa lähdettä, jonka olin löytänyt Google Mapsista. Tavoitin lähteeni noin kello 16. Paikassa todella oli kuuma lähde: keihuvan kuumaa vettä suihkusi maassa olevasta kivikasasta, muodosti tien viereen pienoisen puron ja laski sitten läheiseen jokeen. Paikalla ei ollut mitään muuta rakennusta, yksi katos vain. Siitäpä ostamaan maaläntti ja rakentamaan sille kylpylä.
Jatkoin matkaa toiselle kuumalle lähteelle, ja tavoitin sen puolen tunnin sisällä. Tie oli kehnossa kunnossa, mutta sentään betonilla päällystetty.
Tien päässä oli toinen kuuma lähde. Siellä oli myös enemmän infraa, ja vesi kulki pitkää kourua pitkin paljuun, jossa oli kaksi länkkäriä. Kouru oli ilmeisesti mitoitettu juuri sopivasti veden viilentämistä varten. Paikalla oli heidän lisäkseen useita pieniä kissoja ja eräs hollantilainen, jonka kanssa vaihdoin muutaman sanan. Ajoimme hollantilaisen kanssa takaisin Paihin. Oli sen verran myöhä, että paljussa lojuminen olisi tarkoittanut pimeällä ajamista.
Hukkasin hollantilaisen näköpiiristäni ajaessani Paissa eri suuntaan. Kävi ilmi, että hotellini ei ollut Paissa vaan Pain ulkopuolella: Pai itsessään oli varsin urbaanin näköinen kylä ja turistirysä vailla vertaa. Kävelykadut olivat täynnä huumekauppoja, hippivaatteita ja länkkäreitä.
Etsin hyvin arvioidun katukeittiön ja ostin phanääng-currya. Siellä palvelua tarjottiin sentään kotimaisesti thaiksi eikä millään kaamealla kolonialistikielellä. Ruoka oli erinomaista, ja maksoi vain 70 bahtia. Kävelin vähän aikaa ympäriinsä turistilauman seassa. Jostain ilmestyi suuri ryhmä poliiseja, jotka menivät sisään erääseen baariin, mahdollisesti ratsiaa tekemään. Mielessäni alkoi pyytämättä ja yllättäen soida legendaarisen The Fifth Element -elokuvan ääniraita: THIS IS A POLICE CONTROL. CAN YOU PLEASE SPREAD YOUR LEGS AND PLACE YOUR HANDS IN THE YELLOW CIRCLES. Vierailin vielä 7-Elevenissä ja menin sitten hotellille.
…tai yritin mennä. Joku farangi oli pysäköinyt moottoripyörän aivan kiinni Hondaani, ja minulta kesti useampikin hetki saada ohjaustangot irti toisistaan. -tana.
Hotellille oli ilmestynyt alkoholisoituneen oloinen suomalaismies polttamaan tupakkaa ja juomaan olutta. Hän sanoi poistuneensa Chiang Maista, koska hotellit siellä olivat kallistuneet hiljattain älyttömästi. Syynä oli tuleva Loi Krathong -juhla, jota kutsutaan täällä nimellä Yi Peng ja johon liittyy erilaisia juhlallisuuksia.