Päätin aamulla tehdä vähän kuvankäsittelyä blogia varten, ja siinä menikin puoleenpäivään. Mopossa oli vielä vuokra-aikaa jäljellä, joten päätin ajella jonnekin katsomaan norsuja.
En halua mennä paikkaan, jossa norsuja kohdellaan huonosti, joten suuntasin kuningaskunnan norsunesittelyministeriön ylläpitämään norsutarhaan ja norsusairaalaan Lampangin provinssiin. Jos siellä norsuilla ei ole asiat hyvin, niin sitten ei missään. Google-arvosteluissa muutama ihminen parjasi tätäkin paikkaa, mutta kriitiikki oli minusta hiukan liioiteltua. Jos norsulla onkin ketju keulassa, ei se mielestäni eroa mitenkään kaulapannasta koiralla ja jos on hirveä rikos opettaa norsulle temppuja, niin sitten poliisikoirat ja ravihevoset pitäisi kai myös kieltää. Paikan norsut olivat ilmeisesti entisiä työnorsuja, jotka eivät selvinneet viidakossa yksinään eivätkä mitään metsästä sirkuseläimiksi varta vasten pyydystettyjä.
Hyppäsin siis mopon selkään ja ajoin tunnin verran norsuhoitolaan. Tie oli melkein koko matkalta kuusikaistainen valtatie, ja päätin katsoa, kuinka kovaa mopollani pääsee. Tulos: mittarin mukaan 102 kilometriä tunnissa, GPS:n mukaan 91 km/h. Nopeusrajoitus taisi olla 80 km/h, mutta muu liikenne meni silti oikealta ohi.
Ajaminen niin kovaa ei ole hirveän mukavaa. Vehje on pienipyöräinen ja tuuli humisee korvissa aika äänekkäästi, vaikka kypärä onkin päässä.
Saavuin norsuhoitolaan kello 13:30. Alue oli varsin laaja ja teitä risteili sinne tänne. En ollut varma, minne mennä. Mitään pääportin näköistä ei ollut. Päädyin lopulta alueella, jossa oli paljon kojuja ja löysin sattumalta suuren aitauksen, jossa oli meneillään norsuesitys. Norsut osasivat kaikenlaista hauskaa kuten heitellä kärsällään palloja koriin. Yksi norsu maalasi taulun käytellen pensseliä kärsällään. Se oli parempi piirtäjä kuin minä. Esityksen jälkeen tankeakarvaisille kärsäeläimille sai syöttää vihanneksia. Jotkut antoivat norsuille seteleitä. Norsut eivät yrittäneet syödä niitä, vaan antoivat ne kärsällään selässään istuvalle norsunkouluttajalle.
Yksi norsullaratsastajista oli ulkomaalainen. Hän sanoi käyvänsä kolmepäiväistä mahoutikurssia. Sitä voisin itsekin harkita. Kuulostaisi hienolta, kun voisin esitellä itseni sanoen olevani Katuhaukka, sertifioitu norsunkuljettaja.
Esityksen jälkeen olin jälleen vähän hukassa sen suhteen, minne mennä. Norsviinit pyörivät markkinoilla vielä hetken ratsastajat selässään. Päätin ensin alkuun ajaa takaisin sinne, mistä olin tullutkin.
Pysähdyin jo alle sadan metrin päässä paikkaan, jossa oli tarjolla kymmenen minuutin norsuajeluita. En kuitenkaan halunnut ratsastaa istuimella, ja 400 bahtin hintakin oli aika kallis. Halusin itse ohjata norsua. Jatkoin siis matkaa.
Paikan kylttien mukaan norsu oli harvoja eläimiä, jotka elävät luonnossa pidempään kuin vankeudessa. Tämä johtuu siitä, että kova työ (jota norsut yleensä laitetaan tekemään) rasittaa norsua enemmän kuin metsissä vaeltaminen. Luonnossa norsut elävät satavuotiaiksi, vankeudessa joitain kymmeniä vuosia vähemmän. Täysikasvuisena norsua pidetään 15-vuotiaina, vahvimmillaan ne ovat noin kolmekymppisinä.
Löysin lopulta alueen varsinaisen lipunmyyntipisteen. Se oli piilotettu sisäänkäyntiä lähinnä olevaan rakennusrykelmään muiden tönöjen taakse. Siellä sanottiin, että alueella sai ajella vapaasti moottoripyörällä 50 bahtin pääsylipulla. Jaahas. Ihmettelinkin, että kuinka norsuesitys oli ollut näennäisen ilmainen ilman lipuntarkastuksia. Mitään muuta norsujen kanssa ei kai voinut enää tänään tehdä. Hieman pettyneenä päätin tulla takaisin paremmalla aikaa ja sopia aktiviteetit etukäteen.
Menin mopolle ja katselin karttaa. Pystyisin ajamaan samaa tietä takaisin, mutta oli toinenkin tie. Se kulki metsässä vuorten yli, ja matkalla oli kuuluisa rautatietunneli. Päätin mennä katsomaan sitä, vaikka se lisäsi matka-aikaan tunnin.
Ajelin eteenpäin norsuvaaramerkkien ohi metsikköön ja kylien läpi. Vastaan tuli lopulta kansallispuiston portti. Täällä kun ajaa satunnaiseen suuntaan sata kilometriä niin vastaan tuntuu tulevan puolen tusinaa kansallispuistoa. Metsänvartija päästi minut onneksi ilmaiseksi eteenpäin, kun selitin minne olin menossa.
Köröttelin mutkittelevaa ja jyrkkiä nousuja ja laskuja sisältävää tietä eteenpäin. Ajaminen oli samanlaista kuin Mae Hong Sonissa.
Vastaan tuli puu, joka kasvoi keskellä tietä. Dokumentoin sen. Lisäksi vastaan tuli runsaasti maanvyöryjä. Kulkuneuvoja sen sijaan ei näkynyt, ja tien vierustat olivat pitkälti lehtien peitossa. Täällä sai näköjään ajella todella rauhassa.
Saavuin pienelle rautatieasemalle, joka oli vaikutti olevan hyvässä kunnossa ja käytössä. Se oli oikeastaan varsin soma ilmestys pienessä vuoristosolassa. Paikassa oli myös mystisen näköisen tunnelin sisäänkäynti. Dokumentoin aseman.
Palasin kiemurtelevalle vuoristotielle ja palasin päätielle kummemmitta kommelluksitta. Sieltä ajoin käytännössä urku auki takaisin Chiang Maihin. Pysähdyin vain huoltoasemalle tankkauttamaan menopelin viimeisen kerran.
Koin pienen valaistumisen ajaessani moottoritiellä. Liikenne muuttui paljon helpommaksi navigoida, kun unohti kulkuneuvojen absoluuttisen nopeuden ja alkoi navigoida suhteellisen nopeuden mukaan. Yhtäkkiä autot olivatkin likimain paikoillaan ja niiden välistä oli hyvin helppo pujotella pyörällä.
Ajoin siis takaisin moottoripyörävuokraamoon, ja annoin avaimet takaisin. Paikan pyörittäjä väitti, että tulin päivän myöhässä ja peri 300 bahtin lisämaksun. Minusta sopimukseen oli merkitty, että mopo on palautettava 16.7. kello 18. Hän oli sitä mieltä, että sopimuksen päivämäärä oli muka 15.7. Minusta hieroglyfi oli ennemminkin 10.7, mutta jos noiden kahden välillä piti valita niin numero oli selvästi 16 eikä 15. Laittaisin tähän valokuvan rakkaiden lukijoideni arvioitavaksi, mutta omistaja piti paperin enkä huomannut vaatia sitä takaisin. Vuokratessa omistaja oli minusta antanut palautukselle lisäaikaa, joka selitti tämän poikkeaman. Hän oli ehkä unohtanut sen. Asiaa sekoitti sekin, että vuokra-ajaksi oli merkitty 7 päivää, mutta olin tosiasiassa pitänyt sitä hallussani lähes kaksi kokonaista lauantaita eli 8 päivää. Koska vaatimus ei ollut täysin perusteeton, annoin periksi. Päätin kuitenkin asioida tulevaisuudessa muissa vuokraamoissa, koska en pidä yllättävistä lisäkuluista. Onneksi ei tarvinnut enempää maksaa.
Näin Katuhaukka muuttui jälleen Mieheksi Lännestä.
Mies Lännestä käveli takaisin hotellille syöden välipysäkillä turistirysäravintolassa varsin hyvän annoksen paistettua kanariisiä ananaalla hintaan 110 bahtia (vesipullo sisältyi). Kävelymatkaa hotellille oli yhteensä ehkä 15 minuuttia.
Hotellin edessä ja ympärillä oli jonkinlaiset markkinat. Hämmästyttävää kyllä, en nähnyt yhtään moottoripyörää ajelemassa väkijoukon seassa. Paikalla oli laumoittain turisteja. Kävin 7-Elevenissä ostamassa vähän iltapalaa ja piilouduin sitten hotelliini.
Viimeinen mittarilukema oli 28 985 kilometriä. Tänään on ajettu 171 kilometriä.
Mae Hong Sonin Silmukkana tunnettu moottoripyöräreitti on valloitettu. Matkamittariin kertyi kahdeksan päivän aikana tasan 1500 kilometriä.