Olin suunnitellut päivän ohjelmaa jo eilen illalla. Hotelloitsijan kanssa oli sovittu, että hän kuskaa minut asemalle kello 8:30. Heräsin hyvissä ajoin ja katsahdin ikkunasta ulos. Totesin sään täydelliseksi. Taivaalla ei ollut pilvenhahtuvaakaan. Hotelloitsija vei suunnitelmasta poiketen minut asemalle jo kahdeksalta, hänellä ei kaiketi ollut parempaakaan tekemistä.
Nousin junaan käyttäen puhelimeeni siirtämää matkakorttia. Uutta korttia ei pystynyt puhelimen kautta hankkimaan, mutta fyysisen kortin siirtäminen luuriin oli onnistunut.
Jäin pois kyydistä neljännellä asemalla. Kävelin sitten muutaman sata metriä vuoren juurelle ja aloin nousta portaita ylös. Kello oli nyt vajaat yhdeksän, mutta paikalla oli kohtuullisen paljon ihmisiä.
Kävelin pitkät portaat ylös ja käännyin ajoittain katselemaan vuorta. Sää oli edelleen täydellinen. Dokumentoin vuoren useiden eri asioiden kehystämänä.
Päänähtävyys oli kuitenkin portaiden huipulla. Maisema, jossa oli yhdessä Chureiton pagoda, värikäslehtiset puut ja Fuji-vuori oli legendaarinen ja tuntui olevan painettuna joka ainoaan Japanista tehtyyn matkaesitteeseen. Dokumentoin maisemaa hartaasti, pieteetillä ja antaumuksella. Paikalla oli paljon porukkaa mukaan lukien useita hääpareja, mutta ei kuitenkaan niin paljon kuin olisi voinut kuvitella. Heitä tulisi varmasti päivällä lisää. Paras tapa tulla tänne olisi kai heti auringonnousun jälkeen.
Palasin hiljakseen portaita alas ja dokumentoin maisemaa lisää aina tilaisuuden tullen. Sainkin yhden hyvän kuvan erään puun oksien välistä.
Kävelin rautatieasemalle odottamaan junaa takaisin lähtöpaikkaani. Siellä oli kaksi thaimaalaista, ja kysyin halusivatko he valokuvan yhdessä. Hämmennyksen jälkeen otin heistä yhteiskuvan.
Kawaguchikon asemalla otin paikallisbussin Aokigaharan kuuluisassa metsässä olevalle luolalle. Matka ei ollut pitkä, mutta liikennettä oli paljon ja bussi saapui perille kahdeksan minuuttia myöhässä.
Luola ei minua suuremmin kiinnostanut, mutta menin sen takana olevalle luontopolulle, joka kulki vähän matkaa metsän läpi. Metsä oli tunnettu siitä, että suvulleen häpeää tuottaneet japanilaiset ovat usein matkustaneet sinne riistämään oman henkensä. Ruumiita on kannettu metsästä pois jopa sata vuodessa. Nykyisin luvut ovat pienempiä, mutta metsä on silti urbaanilegendojen, kummitustarinoiden ja kauhuelokuvien vakiomiljöö.
Kävelin metsässä puolitoista tuntia dokumentoiden sitä kamerallani. En nähnyt jälkiä kuolleiden japanilaisten sieluista tai mistään muustakaan paranormaalista. Puita siellä oli ja sammaloituneita laavakiviä. Muutama kääpä lisäksi. Melko samanlainen kuin suomalaiset metsät, puut vain olivat vähän erilaisia. Turistirysäksi paikkaa ei voinut moittia, en nähnyt luontopolulla yhtään ihmistä ennen kuin vasta aivan lopussa. Suosittelen lämpimästi.
Maailmassa ei ole toista yhtä vaikeasti kuvattavaa asiaa kuin metsä. Metsää kuvatessa pitää osata jollain keinolla valottaa oikein kuva, jossa on sekä synkkää pimeyttä että kirkasta auringonvaloa. Se asettaa valtavan haasteen minkä tahansa kamerakennon dynaamiselle alueelle ja kuvaajalle itselleen. Ehkä sitten joku päivä.
Luontopolku johti toiselle luolalle, mutta en mennyt sinnekään sisään. Sen sijaan kävelin tien vieressä sijaitsevaan matkamuistopuotiin ja hetken epäröinnin jälkeen söin siellä paistettuja soba-nuudeleita. Paikasta kulki pois busseja vain tunnin välein, enkä halunnut jäädä kyydistä. Nuudelit valmistettiin kuitenkin nopeasti, ja ehdin sen jälkeen hyvin sekä vessaan, pysäkille, pysäkin takana olevaan metsään dokumentoimaan sitä hieman ja vielä bussiinkiin.
Japanilaiset bussit ovat siitä kiinnostavia, että niihin mennään sisälle keskeltä ja poistutaan edestä. Matkasta laskutetaan kuljetun matkan mukaan, joten ulosleimaus tehdään bussin etuosassa jossa kuljettaja pystyy valvomaan maksua.
Matkustin siis bussilla takaisin kaupunkiin. Matkalla oli muutamia ilmiömäisen hienoja näkymä, joiden taustalla Fuji-san näkyi. En kuitenkaan saanut niitä valitettavasti dokumentoiduksi, koska olin väärällä puolella bussia ja heijastava lasikin oli välissä.
Kaupungissa kuljin järven rantaa pitkin suunnilleen samaa reittiä kuin eilen. Näin matkalla jonkin verran vesilintuja, jotka dokumentoin. Nyt asetin automaattifokuksen seuraamaan lintujen silmiä, jossa se vaikutti onnistuvan varsin hyvin.
Menin myös samaan vaahterapaikkaan kuin edellisenä päivänä ja dokumentoin vuoren uudelleen nyt kun pilviä oli vähemmän (taivas oli edelleen pilvetön). Turisteja oli tänään hieman vähemmän, mutta ne muutamatkin aiheuttivat vitutusta blokkaamalla valokuvauspaikat ottamalla niissä n. 349 selfietä sellaisella pienellä mutta korkealla puhelintripodilla.
Päätin sitten mennä järvelle veneajelulle. Suurikokoinen vene nimittäin ajeli järvellä noin kahdenkymmenen minuutin kierroksia, ja sen kannelta näki hyvin ympäristöön. Minulta kesti kuitenkin jonkin aikaa löytää sen lähtöpaikka koska se oli merkitty Google Mapsiin väärin, ja kun pääsin sinne laiva oli juuri rantautumassa. Siihen ei kuitenkaan voinut jostain syystä ostaa lippua, vaan lipun hankintaa yrittäneet ihmiset määrättiin jonottamaan. Jonotin sitten muiden mukana. Ihmiset tulivat laivasta ulos ja jonollinen matkustajia meni sinne sisään, jota oli vähän turhauttavaa katsoa liputtomana vierestä. Sitten paikalle tuli vielä kaksi kokonaista bussilastillista turisteja, jotka kaikki päästettiin laivaan. Lopulta laiva lähti liikkeelle ja vasta sitten meille alettiin myydä lippuja.
Yritin maksaa vanhalla kymmenentuhannen jenin setelillä, mutta se oli keskeltä taitettu eikä kelvannut lipunmyyntiautomaatille. Maksoin lipun viimeisellä tonnin setelilläni. Onneksi vaihdoin kesällä lompakkoni toisenlaiseen malliin, johon seteleitä ei tarvitse enää taivuttaa keskeltä kahtia. Tällaista ei siis pitäisi enää tapahtua.
Nyt minulla siis oli lippu. Kävelin vähän aikaa ympäriinsä odotellen laivan paluuta ja yritin käyttää seteliä muutamassa muussa lähistön automaatissa. Mikään niistä ei hyväksynyt paperia, eikä myöskään yhden jenin kolikkoja, joita lompakkoni oli nykyään puolillaan. Yritin sitten löytää lähistöltä pankkiautomaatin, mutta siellä ei ollut sellaisiakaan. Turhauduin hieman.
Vene kuitenkin tui piakkoin uudelleen satamaan tööttäiltyään sitä ennen agressiivisesti polkuveneille, joita ajeli järvellä edestakaisin. Osa polkuveneistä lipui suoraan laivan kulkuväylälle. Menin laiturilla jonottamaan dokumentoiden järven yllä lenteleviä haarahaukkoja liskoputkellani. Nousin laivaan tilaisuuden tullen ja ajoin kierroksen. Minä ja muut turistit menimme laivan yläkannella, koska sieltä oli parhaat näkymät.
Palattuamme satamaan lähdin kävelemään kohti guesthouseani. Aurinko oli juuri laskemassa Fujin taakse. En kuitenkaan ehtinyt etenemään kovinkaan kauas kunnes näin rantakivillä merimetsoja. Menin dokumentoimaan merimetsot. Sain kuvia myös muutamista muista linnuista. Käytin jälkeen kameran silmäntunnistustilaa.
Tästä kävelin hotellille saman ruokakaupan kautta kuin eilen. Kaupassa onnistuin viimein pääsemään 10000 jenin setelistä eroon maksamalla sillä ostokset. Hotellissa kirjoitin ja tutkin valokuviani. Kysyin Tonilta viestitse lisää eräästä kameran hämmentävästä säätimestä, ja hän sanoi sen muuttavan kameran valotusautomatiikan toimintaa, manuaalitilassa sillä ei olisi vaikutusta.