Aamulla kamera vaikutti olevan täysin kunnossa. Kirjasin itseni ulos hotellista ja menin sitten paikallisjunalla kymmenisen kilometriä pohjoiseen. Juna tosin oli siinä mielessä erikoinen, että ei ollut mitään ilmeistä tapaa ostaa siihen lippua. Korttia ei voinut skannata asemalla, ja junassakaan ei ollut siihen liittyviä tykötarpeita. Junasta poistujat ulostautuivat milloin mistäkin ovesta, eli kuskillekaan ei maksettu toisin kuin siinä yhdessä junassa.
Mysteeriin tuli puolittainen ratkaisu määräasemalla. Siellä oli portit, joihin porukka sulloi erilaisia paperinpaloja. Tiedä sitten, mistä olivat lippunsa saaneet. Minä menin puhumaan asiakaspalvelijalle, ja ilmaisin Google Translatella nousseeni kyytiin Kita-Matsumoton pysäkillä. Hinnaksi ilmoitettiin 240 jeniä ja sen maksettuani kaikki oli kunnossa. Mietin tosin, että mistä he tiesivät, missä olin junaan noussut? Olisin voinut ilmoittaa minkä tahansa aseman.
Kävelin sitten puolisen tuntia lähimpään Mont-bellin liikkeeseen. Maksoin nyt hintaa siitä, että en ollut toiminut untuvatakin kanssa Tokiossa päättäväisesti. Olin nimittäin todennut, että jos nyt jätän sen ostamatta ja tarvitsen sellaista kertaakaan seuraavan kymmenen vuoden aikana, niin joudun ostamaan sen muualta ja maksamaan siitä silloin ainakin tuplasti. Kylmiä paikkoja tulee minulle vastaan yllättävän usein. Kun en kuitenkaan ollut hankkinut takkia Tokiossa tilaisuuden tullen, niin jouduin nyt käyttämään aikaa siihen, että kiertelen ympäri maita ja mantuja sellaista etsimässä. Päättämättömyys ja vatulointi johtaa usein tällaisiin tilanteisiin ja olen pyrkinyt sitä siksi tietoisesti vähentämään ja pitkälti siinä onnistunutkin. Tällaisia tilanteita tulee silti vastaan aina silloin tällöin.
Mont-bell löytyi. Kauppa oli isolla automarkettialueella ja horisontaalinen toisin kuin tokiolaiset serkkunsa. Siellä ei vaikuttanut olevan oikeanlaista takkia. Puhuttelin myyjää, ja kysyin Google Translaten avulla, että olisiko tällaista mustana pidellen kädessäni sinistä versiota. Palvelu oli erittäin japaninkielistä. Myyjä käveli takin kanssa toiselle puolelle myymälää, haki takahuoneesta japanilaisen kääntämislaitteen ja sanoi, että sellaista ei juuri nyt ollut valikoimassa, mutta sellainen voitaisiin tilata ja siinä kestäisi kolme päivää. Tiedustelin, voisiko sellaisen tilata toiseen myymälään. Ilmeisesti tilaus piti tehdä siinä myymälässä, johon oli tilaamassa. Ei sittenkään: jokin pieni käännösvirhe oli varmaan tapahtunut, koska minulle kirjoitettiin kuitti ja sanottiin, että tällä lipukkeella saan takin määrittelemästäni myymälästä haluamani päivänä. Tämähän oli mukavaa, matka ei ollutkaan sellainen hukkareissu kuin ensin näytti.
Kävelin toiset puoli tuntia asemalle, jolta pääsisin nopeasti Matsumoton keskustaan. Tämä oli eri asema ja eri linja, jolla olin alueelle tullut. Matkalla oli silta, joka ylitti vähävetisen joen. Joen rannalla istui suuri valkoinen haikara. Päätin dokumentoida haikaran. Juuri sillä hetkellä, kun olin saanut vaihdettua laajakulmaobjektiivin savupiippuun lintu päätti kuitenkin lentää tiehensä. Yhden puolivillaisen kuvan sain. Kahden kameran taktiikalla tätä ei olisi tapahtunut! Näin taivaalla myös muutaman petolinnuntapaisen, mutta nekin ehtivät kadota ennen kuin sain kameran valmiiksi.
Asemalla yritin löytää jonkin tavan ostaa lippu. Kaikki kyltit olivat japaniksi ja henkilökuntaa ei ollut paikalla. Lopulta tajusin, että asemalla olevasta oranssista vähän peltisen postilaatikon näköisestä vekottimesta sai lipukkeen, joka osoitti lähtöpaikan.
Menin odottamaan junaa. Näin matkalla varislinnun, jolla oli jotain nokassaan. Dokumentoin sen, koska minulla oli kamerassani kerrankin savupiippu valmiina. Sarjakuvaustila ei kuitenkaan ollut päällä, valitettavasti.
Juna tuli ja yritin sisään. Ovi ei auennut nappia painamalla. Sitten kokeilin toista ovea, sekään ei auennut. Onneksi muutama japanilainen oli myös asemalla, ja he osasivat jotenkin valikoida sellaisen oven, joka aukesi. Junan sisällä oli myös oranssi lippuaparaatti.
Poistuin Matsumotossa ja esittelin lippuluukulla asiakaspalvelijalle lipuketta. Matka maksoi 200 jeniä.
Kävelin linja-autoasemalle. Siellä oli ruokakauppa, josta ostin muutamia kiinnostavan näköisiä välipaloja. Nousin tämän jälkeen bussiin, joka kulki Hirayun kylpyläkylään vuoriston keskellä. Bussi oli pitkän matkan versio, johon lippu piti ostaa etukäteen. Niitä sai asemalta ja internetistä.
Ylitimme jokia ja alitimme vuoria. Näin matkalla useita patoja (ei noidan apuväline tai ilotulite vaan sellainen iso jokeen asennettava) ja lisäksi hieman yllättäen lumiapinoita (Macaca fuscata) ainakin neljä kertaa. Kunnollista kuvaa en saanut.
Saavuimme Hirayuun varsin kohtuullisessa ajassa. Kiintoisa pikkukylä. Joka puolelta kylää nousi höyrypilviä ja katuojista kuului jatkuvaa lorinaa. Paikka oli noin 1250 metrin korkeudella merenpinnasta ja täynnä kuumia lähteitä. Ruskasta ei ollut enää mitään tietoa, joka ainoa lehtipuu oli täysin paljaana.
Menin hotelliini. Palvelu oli japaninkielistä, ja vastaanottovirkailija puheli ummet ja lammet Google Translateen selittäessään asioita. Minun piti maksaa varauksen päälle 300 jenin lisämaksu, jokin turistivero tai kylpylämaksu varmaan.
Huoneeni oli japanilaisin, jonka olen nähnyt. Se oli tilava, tatamilattiainen ja ikkunoissa oli paperiovet. Suihkua ei ollut.
Rentouduin huoneessani jonkin aikaa. Siellä oli kaasuliekillä toimiva lämmitin, jonka käyttö yöaikaan herätti epäilyksiä. En mielelläni sytytä nuotiota suljettuun tilaan, oli se sitten kaasulla toimiva tai muuta polttoainetta käyttävä.
Illalla kävelin kylässä ympäriinsä kuunnellen katuviemäreiden lorinaa. Kylä oli niin pieni, että siinä ei mennyt kauaa. Haastattelin sitten vastaanottovirkailijaa. Alueella oli kuulemma luontopolkuja, joilla voi kävellä. Lumiapinoita ei ollut montaakaan tähän aikaan vuodesta. Karhuja sen sijaan oli. Karhuja? Sellainenhan olisi hauska valokuvata! Lupasin mennä luontopoluille vasta seuraavana päivänä valoisan aikaan karhut välttääkseni. Lisäksi hän väitti, että kaasulämmitintä voi ihan hyvin käyttää nukkuessa. En uskonut.
Syömään menin ravintoloiden avauduttua kello 17:30. Söin ravintolassa keskinkertaisen annoksen ramenia ja hyvän annoksen paistettua kanaa. Hinta oli kohtuullisuuden rajoissa, vaikka kylä olikin selvästi turistirysä. Suurin osa asiakkaista oli ulkomaalaisia.
Ruuan jälkeen päätin mennä läheiseen kylpylähotelliin, jonne olin saanut hotellista kaksi lippua. Arvelen, että nämä kaksi laitosta olivat oikeastaan samaa hotellia, ensimmäisestä oli vain loppunut tila kesken, joten olivat ostaneet toisen kiinteistön muutaman sadan metrin päästä.
Otin määräysten mukaan kengät pois jo hotellin aulassa ja hiippailin sitten sukkasillani ensin vastaanottoon ja sitten itse kylpylään. Jakaisin siitä mielelläni kuvia, mutta siellä ei saanut kuvata. Kello oli nyt noin seitsemän illalla.
Pukuhuoneessa laitoin tavarat suljettuun kaappiin, jonka sai lukkoon sadan jenin kolikkoa vastaan. Google Translatellä kääntämieni varoituskylttien mukaan vastaavissa paikoissa on nimittäin tapahtunut viime aikoina runsaasti varkauksia.
Menin istumasuihkuun (joita oli täällä kymmeniä) ja menin sitten lähimpään kuumaan altaaseen istumaan. Pidin pyyhettä pääni päällä japanilaiseen tapaan. Allas haisi keitetyltä kananmunalta, ja veden sisältämät mineraalit olivat jättäneet sen vieressä olevaan lattiaan aaltoilevan kuvion. Nousin altaasta melko pian, koska halusin selvittää, mitä muuta kylpylästä löytyisi.
Löysin saunan, jossa ei saanut heittää vettä. Pyhäinhäväistys.
Sitten löysin liukuoven, josta pääsi pihamaalle. Siellä oli puutarha, jonne oli muurattu luonnonkivistä puoli tusinaa allasta. Vieraita ei ollut paljon, ja lähes kaikki heistä olivat japanilaisia.
Lojuin tunnin verran altaassa toisensa perään ennen kuin lähdin takaisin hotelliini. Olisin ehkä ollut kauemminkin, mutta tiesin kylpylän sulkeutuvan kello 21 eikä minulla ollut kelloa. Kun viimein sellaisen sisäkylpyosaston seinällä näin, olin jo käynyt loppusuihkussa ja henkisesti valmistautunut poistumiseen vaikka aikaa olikin vielä runsaasti.
Huoneessani katsoin vähän animea ja yhden jakson Siiloa. Mukavaa, kun on välillä aikaa vähän katsella telkkariakin. Viime aikoina on tullut ravattua kuin viitapiru kylästä toiseen, enkä ole ehtinyt katsoa yhtään jaksoa.
Koska halusin välttää häkämyrkytyksen, päätin nukkua ilman kaasulämmitintä. Laitoin päälleni peiton, viltin ja menin lisäksi mukanani kuljettaman thermolite-makuupussilakanan sisälle.