Se olisi sitten viimeinen päivä Japanissa. Laitoin tavarat kasaan hotellihuoneessa ja lähdin sitten rautatieasemalle. Suuntasin Osakaan, jossa kävelin ympäriinsä Osakan replikalinnan ympärillä olevassa puistossa etsien dokumentointikohteita. Puut olivat kuitenkin täällä sellaista sorttia, että niistä monet olivat jo varistaneet lehtensä.
Päätin vierailla Osakan linnassa. Linnan puisto oli rauhallinen, mutta itse rakennukseen pyrki varsin suuri määrä turisteja. Päätin hetken pohdinnan jälkeen liittyä jonon jatkoksi, se eteni kuitenkin varsin nopeasti.
Osakan linnassa oli kahdeksan kerrosta. Se toimi museona, joka kertoi Oda Nobunagan ja Toyotomi Hideyoshin valloituksista. Kahdeksannessa kerroksessa oli näköalatasanne. Tuli jälleen vahvistettua, että museot eivät ole minusta useinkaan hirveän mielenkiintoisia. Erilaiset historialliset artefaktit tuntuvat usein olevan paremman ilmaisun puutteessa anekdootteja. Krääppää täynnä olevat vitriinit harvemmin opettavat maailmanhistorian tapahtumien syy-seuraussuhteista mitään.
Suuntasin linnan jälkeen metrolla kahvilaan, jossa oli kuulemma kapybara. Löysin sen suhteellisen helposti, mutta sisään pääseminen oli tehty vaikeaksi. Ensin kysyttiin, että onko minulla varausta. En ollut löytänyt mitään mainintaa siitä, että varaukset olivat edes mahdollisia kahvilan verkkosivuilta. Kun ei ollut, minut käskettiin ulos portaikkoon odottamaan. Muutaman minuutin päästä odottajat, minä mukaanlukien pyydettiin takaisin aulaan ja seurasi pitkällinen veloitusprosessi. En olekaan koskaan odottanut kymmentä minuuttia kassajonossa päästäkseni kahvilaan sisään. Maksoin tunnin kahvilakäynnistä yhteensä 2600 jeniä, joka oli aika paljon.
Sisällä oli kuitenkin rahoille vastinetta. Tilassa oli ainakin vapaasti lentäviä lintuja, ankkoja, kaneja ja kapybara löntystelemässä ympäriinsä. Syötin kapybaralle porkkanansiivuja. Suurelle jyrsijälle oli rakennettu tilaan myös kahluuallas.
Jossakin vaiheessa henkilökunta alkoi viedä päiväelukoita pois ja tuoda yöeläimiä tilalle. Silloin poistuin toiseen kerrokseen, jossa oli kissoja ja pieniä koiria. Ilmeisesti niitä oli reservissä lisää ja eläimiä kerrätettiin tarpeen mukaan, jotteivät ne rasittuisi. Kissat eivät vaikuttaneet olevan kiinostuneita rapsutettavana olemisesta, joten palasin alakertaan.
Minulla ei ollut enää tässä vaiheessa aikaa seurata yöeläinten tuomista paikalle, vaan lähdin lentokentällä. Kävelin sitä varten muutaman kymmenen minuuttia Namban asemalle ostaen matkalla eteen sattuneesta kaupasta muutaman onigirin matkaevääksi. Asemalla astuin Osaka-Kansain kentälle kulkevaan junaan.
Juna saapui lentokentän tekosaaren rautatieasemalle kello 17:13. Lennon oli määrä lähteä 19:10. Jonotin ensin bussiin, joka kulki toiseen terminaaliin. Siellä aloitin jonottamisen ruumamatkatavarajonosta, jossa lähetin reppuni ruumaan sulkien sen ensin vetoketjulliseen IKEA FRAKTA-kassiin. Tämä oli varotoimenpide siltä varalta, että käsimatkatavarani punnittaisiin, joka oli kuulemma todellinen riski Peach-halpalentoyhtiöllä lennettäessä. Pidin muodollisena käsimatkatavaranani toista Tokiosta ostamaani repun sivuun kiinnitettävää laukkua. Pienempää reppuani tietokoneineen pidin vaatteideni alla.
Siirryin tästä jonosta turvatarkastusjonoon, joka oli pitkä kuin nälkävuosi. Sen jälkeen menin maastapoistumispassintarkastusjonoon, jossa oli onneksi vain muutama ihminen, koska tarkastuksen hoitivat automaattiportit. Pääsin jonkinmoiseen lähtöaulaan, jossa täytin vesipulloni ja kävin vessassa. Hyvin pian tämän jälkeen olikin aika jonottaa lentokoneeseen.
Matkassa kesti kuutisen tuntia, mutta se oli harvinaisen mukava johtuen vapaasta keskipenkistä. Minulla oli ikkunapaikka.
Kone saapui Suvarnabhumiin kello 23:30 tai niillä main. Poistuin koneesta ja suuntasin maahantulotarkastukseen. Jono oli viidentoista minuutin mittainen tai vähän yli, mutta sillä ei ollut oikeastaan väliä, koska tiesin matkalaukun saapumisessa kestävän oman aikansa.
Juuri ennen kuin vuoroni tuli, kävi matkailijalaumoja ohjaillut virallisen näköinen univormumies kysymässä virkailijattarelta thaiksi, että pitikö hänen päästä vessaan. Vastaus oli nähdäkseni myöntävä, mutta virkailija ei lähtenyt vielä minnekään. Ehkä virallinen mieshenkilö nakittaisi paikalle tuuraajan vähän myöhemmin.
Kun vuoroni tuli, esitin paperini ja minulta tiedusteltiin, että kauanko herra meinasi tällä kertaa maassa viipyä. Virkailijatar kuulosti vähän siltä, että olisin tehnyt jotain sopimatonta. Tai ehkä hänellä vain oli paha vessahätä. Esitin mielivaltaisen arvion, nelisen kuukautta ja kielsin kysyttäessä jyrkästi minulla olevan työnantajaa Thaimaassa. Pääsin maahan.
Odottelin ensin reppuani, joka saapui onneksi yllättävän nopeasti. Lämpötilasensorin lukema osoitti, että lämpötila ruumassa oli ollut 18 astetta. Sitten suuntasin lentokentän rautatieasemalle.
Asema oli suljettu, ja avautuisi kello 5:10. Se siitä sitten. Menin taksiasemalle, otin lipukkeen ja selvitin asiani senioritaksikuskille thaiksi. Kotona olin kello 1:20. Matka maksoi vain 400 bahtia kuukauden takaiseen 570 bahtin sijaan, koska liikenneruuhkia ei ollut, matkatavaroita oli vain yksi ja tulliteitä ei tarvinnut käyttää. Ojensin kuljettajalle 500 bahtin setelin, ja hän otti taskussaan olevan setelinipun yrittäen valikoida sieltä oikeanlaista vaihtorahaa. Hänen näkönsä oli niin huono, ettei hän tunnistanut oikeaa seteliä hämärässä ennen kuin autoin. Thaimaalaiset taksikuskit, älkää koskaan muuttuko!
En varmaan kirjoita vähään aikaan mitään, aiemmatkin jutut ovat vielä julkaisematta.