Eilen lähdin aamulla kielikoululle ajoittaen saapumiseni lounasaikaan. Minulta oli viime visiitilläni kysytty, että voisinko tuoda Japanista C-vitamiinipillereitä, jos olen kerran sinne menossa. Olin löytänyt niitä Japanista, mutta tajusin, että olin jättänyt vitamiinit kotiin. Se yksi asia, mikä piti muistaa ottaa mukaan siis unohtui. Jatkoin siis matkaa eteenpäin EmSphereen ja palasin sieltä takaisinpäin ensin CentralWorldiin ja sitten Siam Paragoniin. Kävelin kaupoissa katselemassa valikoimia ostamatta mitään. CentralWorldissa vastaan tuli Mont-bellin liike, joka ei taatusti ollut siellä aikaisemmin. Hinnat olivat toki Japaniin verrattuna kaksinkertaiset (esim. Permafrost Light Down Parka 15 500 bahtia vs. 32 000 jeniä eli 430€ vs. 200€), mutta onpahan ainakin joku paikka, josta saa hätätapauksessa japanilaisia vuorellevaellustarvikkeita.
Tänään menin jälleen kielikoululle ja otin C-vitamiinit tällä kertaa mukaan. Pakkasin tavarani 30 litran vaellusreppuuni, koska otin mukaan myös kamerani.
Koska onnistuin olemaan paikalla lounasaikaan, minua alettiin tietysti välittömästi syöttämään opettajainhuoneessa. Tarjolla oli paistettua riisiä, kalaa ja kotiloita. En tiennyt aiemmin thaimaalaisten syövän kotiloita, mutta ihan hyviä ne minusta olivat. Tulisia vain. Lisäksi minut kutsuttiin joulujuhlaan ja katseltiin vähän japanikuvia. Hienoa käärmekuvaani ei haluttu jostain syystä katsella. Tuliaisten kustannukset olivat olleet jokseenkin merkityksettömät, ei kymmentäkään euroa mutta opettaja vaati maksaa ne silti. Lisäksi karhusin rehtorilta takaisin kielikoulun Google Workspacen maksut. Olen maksellut niitä pitkään omalta kortiltani, koska kukaan paikallaolijoista ei vissiin tiedä, miten pankkikorttia verkossa käytetään. Käy se kai näinkin.
Kävin kielikoulun jälkeen Siam Discoveryssä ja MBK:ssa. MBK:ssa vierailin DonDon Donkissa, josta ostin vesipullokokoelmani täydennykseksi vielä yhden suorakaiteen mallisen japanilaisen pullon. Ne ovat olleet ikävästi lähisupermarketistani loppu. Nyt minulla on kuitenkin niitä viisi, ja niihin mahtuu yhteensä kymmenen litraa vettä. Lisäksi ostin pienen ja naurettavan kalliin kääretortuntapaisen. Lisäksi ilmaisen kummastukseni siitä, kuinka DonDon Donkin henkilökunta pystyy kuuntelemaan kaupan taukoamatta soivaa teemabiisiä kaiket päivät sekoamatta.
Jatkoin matkaani Sirikitin puistoon. Tai sinne minä ainakin yritin, mutta päädyin jotenkin Rot Fai -puistoon sen sijaan. Tavoitteenani oli kuitenkin harjoitella eläinkuvausta savupiipullani.
Oravia oli alueella harvinaisen runsaasti. Tämä johtui kaiketi siitä, että näin useita ihmisiä syöttämässä niitä. Dokumentoin lukuisia oravia.
Näin juovavaraaninpoikasen, jonka yritin juosta kiinni siinä onnistumatta. Lisko nimittäin onnistui pakenemaan hyppäämällä lähimpään lammikkoon. Dokumentoin varaanin suuremman lajitoverin.
Näin vesilinnun, jota en tuntenut ennestään. Lähetin kuvan siitä Watille. Hän sanoi sen olevan rääkkähaikara, mutta koska se ei ollut soidinpuvussaan, hän ei osannut sanoa mikä Thaimaan kolmesta rääkkähaikaralajista.
Löysin pusikosta myös valtavan pitkän juovavaraanin ruumiin. En ollut varma siitä, oliko se hengissä, joten tökin sitä pitkällä kepillä. Olin näkevinäni jonkinlaisen heikon reaktion, mutta jos eläin oli vielä elossa, oli se kuoleman kielissä.
Varaanin keskimääräinen elinikä on kymmenen vuotta.
