En poistunut tänään kotoa. Oli vähän japanikuvia käsiteltävänä. Ollaan puolessavälissä jo. Hirveä työmaa näin suoraan sanoen.
Capture One on toivoton yökuvien käsittelyssä. Moderneissa työkaluissa on usein tekoälyavusteinen kohinanpoisto, joka on valtavan hyödyllinen suurella ISO-arvolla otettujen kuvien käsittelyssä. Capture Onesta se kuitenkin puuttuu. Päätin asianlaidan korjatakseni ladata DxO PhotoLab -nimisen ohjelman, joka on kilpailija Capture Onelle ja Lightroomille.
Se olikin laadukas peli. Kohinanpoisto toimii kuin noiduttuna, järjestelmä korjaa kuvat itsestään naurettavan teräviksi ja siinä on kontrastisäädin, jota voi oikeasti säätää enemmän kuin 5% ilman, että se pilaa kaiken. Lisäksi siinä on erittäin hyvä usvanpoisto-ominaisuus, joka on välttämätön kuvatessa kaukana olevia kohteita tropiikissa. Aivan täydellinen PhotoLab ei kuitenkaan ole. Kuvakirjastoa on vaikea hallinnoida, koska ohjelman avulla ei voi esim. suodattaa tiettynä päivänä otettuja kuvia. Kuvat on pakko järjestää käsin alikansioihin. Ns. highlight recovery ei myöskään ole aivan yhtä hyvä kuin Capture Onessa, jolla pystyy tuomaan esiin puhkipalaneita yksityiskohtia erittäin tehokkaasti. PhotoLabin highlights-säädin on ennemminkin brightness-säädin. Lisäksi PhotoLab on hitaampi, 50 kuvan viemisessä JPEG:eiksi menee lähes kymmenen minuuttia. Keskusmuistia kuluu vähintään yhtä paljon kuin Capture Onessa.
Yksi tärkeimmistä työkaluista erityisesti rakennusten kuvaamisessa on perspektiivikorjaus. Se on yksi tärkeimmistä asioista, joka saa ihmiset pitämään kuvaa “ammattimaisen näköisenä”.
Kuvien käsittelyssä on alkanut närästää vähän se, että niitä ei oteta ihmistä, vaan jälkikäsittelyohjelmaa varten. Kuva, joka näyttää kohtalaiselta kameran etsimen läpi voi olla täysin umpisurkea editoitava ja päinvastoin. Tämä tarkoittaa, että kuvaushetkellä on täysin mahdotonta sanoa näkemänsä perusteella, onko jokin kuva hyvä vai huono eikä sitä kameran postimerkin kokoiselta näytöltä edes kunnolla näe. Toisin sanoen valokuvaus on pitkälti sokkotyöskentelyä, jossa täytyy vain tietää, millaisilla asetuksilla tietyissä olosuhteissa otetut kuvat ovat käyttökelpoisia ja millaiset eivät. Puhelimen kanssa kuvatessa sentään näki, mitä teki.
Sain postissa paketin. Siellä oli kiinalainen mock battery USB-C-johdolla varustettuna. Pystyn laittamaan leikkiakun kameraani ja sen avulla käyttämään vehjettä puhelimen laturin tai varavirtalähteen avulla (kuten muistamme, Canonin insinöörit ovat äärettömässä viisaudessaan estäneet virransyötön kameraan sen USB-liittimen kautta, sen avulla kameraa voi ladata ainoastaan sen ollessa sammutettuna). Näin pystyn kuvaamaan timelapse-videoita vaikka useita päiviä putkeen.
Lisäksi paketissa oli kiinalainen ND-suodin. ND-suodin on valokuvauskieltä, ja tarkoittaa harmaata lasia. Harmaan lasin linssin edessä on tarkoitus mahdollistaa pitkän valotuksen käyttäminen kirkkaassa päivänvalossa. Kiinan läheisyys on tällaisissa tilanteissa hyväksi, tuotteet vaikuttivat laadultaan riittävän hyviltä mutta niistä ei joutunut pulittamaan toista munuaistaan kuten Euroopassa.
Kamera ei syttynyt tuleen laitettuani leikkiakun siihen sisään. Great success! Päätin heti testata timelapsen ottamista ja asensin kameran parvekkeeni kaiteeseen. Käytin apuna pari vuotta sitten hankkimaani Manfrotton kouraa, joka oli enemmän kuin riittävän lujatekoinen täysimittaisen kameran kiinnittämistä varten. Kunnollista kolmijalkaa minulla ei ole.
Kamera tuotti varsin laadukkaan timelapse-videon. Se tosin oli hieman vinossa ja kamera osoitti vähän väärään suuntaan, mutta testiksi tämä oli sujunut oikein hyvin. Valotus oli kohdillaan ja kuva 4k-resoluutioinen ja terävä.
Olen pohtinut kahden kameran taktiikkaa, täysin teoreettisesti tietenkin. Koska olin aikaisemmin ostamassa vain yhtä kameraa, valitsin tietenkin full frame -kameran. Jos hypoteettisesti minulla olisikin kaksi kameraa, niiden molempien ei tarvitsisi olla full frame -kameroita, vaan toinen voisi olla pienempi ja halvempi APS-C-kennokoon kamera.
Tämä vaatii ehkä hieman selitystä. APS-C-kameroissa on sellainen hauska ominaisuus, että ne rajaavat kuvaa luonnostaan ja objektiivien millimetrimäärät tulee kertoa noin 1.5:llä. Minulla on nyt 100-500mm savupiippu. APS-C-kameralla saman savupiipun todellinen polttoväli olisi 150-750mm. Eläinkuvauksessa suurempi polttoväli on aina parempi, maisemakuvauksessa taas ei. 14-35mm laajakulmaobjektiivini muuttuisi 21-53mm objektiiviksi, joka tekisi ultralaajakulmakuvien ottamisen mahdottomaksi.
Jos minulla kuitenkin olisi kaksi kameraa, voisin hyödyntää molempien vahvuuksia. Fujifilm valmistaa APS-C-kameroilleen peräti 229mm-914mm savupiippua, joka ei kuitenkaan ole merkittävästi raskaampi kuin nyt käyttämäni 500-millinen. Suuremmasta polttovälistä olisi minulle hyötyä ja painoa olisi vain 150 grammaa enemmän. Settiä täydentäisi jokin full frame -kamera yleiskäyttöisemmällä objektiivilla. Se kamera olisi varmaan Sony tai Nikon, koska ne ovat paljon esim. Canonia halvempia ja niille on eniten objektiiveja. Tamronin 28mm-200mm on halpa, hyvä ja monikäyttöinen ja sen kaverina voisi olla jokin erittäin valovoimainen laajakulma yökäyttöön. Vaihtoehtoisesti Nikonin 24-120mm olisi varmasti luonnikas yhdistettynä 20mm f1.8 -yöobjektiiviin. Koko setti tulisi halvemmaksi kuin nykyiset varusteeni.