Nukuin taas hieman huonosti. Olin päättänyt käyttää korvatulppia, mutta niissä on sellainen vika, että ne eivät oikein pysy paikoillaan nukkuessa. Aamulla jossain lähistöllä kiekui jälleen kukko, joka herätti minut. En tosin noussut tuolloin ylös ja saatoin nukkua vielä vähän sen jälkeenkin.
Havaitsin ainakin oikean korvatulppani pysyneen yön aikana paikoillaan. Näin oletin, kunnes yritin ottaa sen pois. Tulppa ei ollutkaan korvassa, korva oli muuten vain puolikuuro. Pitihän se arvata. Vedessä, erityisesti merivedessä räpiköinti saa minulla nykyisin aikaan voimakasta korvavaikun eritystä, joka tekee minusta tilapäisesti huonokuuloisen, kunnes saan korvani puhdistettua. Päätin ostaa iltapäivällä apteekista truutan, jolla saisin ruiskutettua vettä korvaani sen puhdistamiseksi. Truutta on esine, joka minulla pitäisi periaatteessa olla aina mukanani, mutta unohdin omistamani truutan Suomeen. Se on kuitenkin onneksi halvalla korvattavissa.
Nyt minulla oli kuitenkin kiire palata sotilastukikohdan apinavuorelle. Ajoin mopollani sinne, muodollisuudet sujuivat kuin edellisenäkin päivänä. Kello oli saapuessani noin 11.
Paikka oli samannäköinen kuin edellisenäkin päivänä. Polku, jolle meneminen oli ollut kielletty edellisenä päivänä oli kielletty myös tänään. Menin ilmoitustaulun luo ja käänsin siinä olevan thainkielisen ilmoituksen Google Translaten avulla englanniksi. Siinä sanottiin, että vuorelle sai kiivetä vain sellaisina kansallisina vapaapäivinä, joita oli vähintään kolme peräkkäin ja tuolloin vuorelle oli noustava kello 6-10 välisenä aikana. Aaaasia kunnossa. Olin nähnyt kyltin eilenkin, mutta en ollut jostain syystä kääntänyt sitä.
Hukkareissuksi tätä oli silti vaikea sanoa, koska olihan täällä apinoita. Muutama thaimaalainen oli ruokkimassa niitä ja antoi niille banaaneja. Banaanit ovat toki stereotyyppistä apinanruokaa, mutta en muista ennen nähneeni apinan syövän banaania. Koin näyn varsin huvittavaksi.
Paikalle tuli muita thaimaalaisia, jotka syöttivät apinoita maapähkinöillä. Kysyin heiltä thaiksi, mistä apinanruoka oli ostettu. Torilta, kuului vastaus ja minulle ojennettiin pussillinen.
Syötin sitten ainakin tunnin verran apinoita. Ne osasivat laskeutua hienosti puiden alaoksille noutamaan pähkinöitä. Eräs poikkeuksellisen älykäs yksilö jopa tunki maapähkinän suuhunsa mutta ei mennyt heti syömään sitä, vaan odotti josko saisi toisen pähkinän ennen kuin poistui paikalta. Eläimet harvemmin osoittavat tällaista kärsivällisyyttä ruokaa saadessaan.
Apinat vaikuttivat välttävän maassa kävelemistä eivätkä tulleet hakemaan maassa olevaa ruokaa. En nähnyt missään vaiheessa yhtään silmälasilehtiapinaa maassa. Esimerkiksi jaavanmakakeilla vastaavia estoja ei tunnu olevan.
Yritin tarjota jäljellä olevia pähkinöitä takaisin, apinanruokkija lapsineen reagoi mai pen rai -meiningillä ja antoi minun pitää ne. Annoin ne lopulta kahdelle paikalle tulleelle turistille, jotta hekin voisivat ruokkia apinoita.
Lähdin sitten mopolla Thaimaan kapeimpaan pisteeseen, joka ei ollut kovinkaan kaukana täältä. Päristelin maaseudun läpi ja löysin paikan helposti. Siellä ei ollut paljon mitään, jonkinmoinen ruohokenttä vain ja keskellä kyltti. Näkymäkään ei ollut erikoinen. Thaimaa oli tässä kohdassa vain kymmenisen kilometriä leveä, ja lännessä siintävät vuoret saattoivat olla jo Myanmaria. Sekin maa saisi hiljakseen rauhoittua, että pääsisi vierailulle.
Jatkoin matkaa Nam Tok Huai Yangin kansallispuistoon. Havaitsin siinä kruisaillessani, että bensiini alkoi olla lopussa. Mittarin neula laski huolestuttavaa tahtia. Onneksi päätiellä oli runsaasti huoltoasemia, joista eräällä tankkautin mopon. Tässä taitaa olla sama vika kuin Clickissä, eli tankin jälkimmäinen puolikas kuluu paljon nopeammin kuin ensimmäinen puolikas. Mittarin viimeistä edellinen neljännes katosi tankista vain kolmenkymmenen kilometrin ajomatkan aikana.
Päätie oli nelikaistainen ja sen keskellä oli massiivinen kaide-, oja-, ja puutarhaeste. Kansallispuistoa varten olisi pitänyt kääntyä oikealle, mutta se ei mainitun juoksuhaudan vuoksi onnistunut. Jouduin ajamaan pitkälle oikean tienhaaran ohi ja tietöiden vuoksi vieläkin lisää ennen kuin näin paikan, jossa U-käännös oli mahdollinen. Yhden U-käännösristeyksen ohi ajoin, koska sitä ei ollut Google Mapsissa.
Saavuin kansallispuistoon kello 14 jälkeen. Ostin pääsylipun itselleni, joka maksoi 100 bahtia ja moottoripyörälle, joka maksoi 20 bahtia.
Pysäköin pyörän ja lähdin luontopolulle. Siellä oli varsin rauhallista, vastaan tuli vain vähän ihmisiä. Sadattelin mielessäni jälleen kameran linssin vaihtamisen vaikeutta. Minun olisi pitänyt vaihtaa linssejä noin viiden sekunnin välein saadakseni kuvatuksi sekä maisemat että metsän eläimet.
Kiipesin luontopolkua ylös aina viidennelle vesiputoukselle asti. Siinä meni puolisen tuntia, tai olisi mennyt ilman pysähdyksiä. Oli hämmästyttävää, kuinka vähän paikka oli muuttunut vajaassa viidessä vuodessa. Aivan kuin aikaa ei olisi täällä olemassa.
Viidennellä tasolla oli viileä vesiallas, jossa muistin uineeni viisi vuotta sitten Nellin, Jangin ja Skotin kanssa. Paikalla ei ollut ketään muuta. Päätin jälleen kylpeä vähän, paikalla ei ainakaan ollut ketään kieltämässä sitä.
Kalat nyppivät jalkojani ja viileä vesi teki eetvarttia. Mittasin altaan lämpötilan elektronisella lämpömittarillani, joka minulla on aina mukana. Lämpötila putosi aina kahteenkymmeneenyhteen asteeseen asti, ja olisi varmaan pudonnut vielä lisää jos olisin pitänyt anturia kauemmin vedessä. Mittausnopeus on valitettavasti vehkeen heikkoja puolia, siltä kestää varsin pitkään saavuttaa ympäristön lämpötila. Lojuin altaasta noustuani kiven päällä nauttien kesästä. Pidin savupiippua valmiina odottaen, josko jotain kiintoisia elukoita tulisi näkyville. Näin jonkinlaisen petolinnun korkealla vuorten yllä ja paljon erilaisia perhosia. Lintua varten putkesta loppuivat kuitenkin millimetrit kesken ja perhoset liikkuivat liian nopeasti ja arvaamattomasti, jotta ne olisi saanut dokumentoiduksi.
Palasin takaisinpäin vähän ennen neljää. Matkalla näin joenvarren puiden liikkuvan sellaisella tavalla, joka ei voinut olla tuulen aiheuttamaa. Puussa oli apina. Minulla oli kerrankin savupiippu valmiina kamerassani.
Ennen tätä kameraprojektia minulta kysyttiin, että mitä sellaista muka luulen kameralla tekeväni, jota puhelimella ei voi tehdä. Juuri tätä, eli luonnonvaraisten apinoiden dokumentointia viidakossa. Mies Lännestä suosittelee: ihmiset, jotka eivät ole itse harrastaneet luonnonvaraisten apinoiden dokumentointia viidakossa eivät osaa suositella laitteistoa luonnonvaraisten apinoiden dokumentointiin viidakossa ja siksi heidän neuvojensa luonnonvaraisten apinoiden dokumentointiin viidakossa kannattaa antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Kävelin takaisin mopolle ja olin paikalla vähän neljän jälkeen. Ajoin jälleen Wanakornin rannalle, koska Wat oli kertonut minulle eilen löytämäni delfiinin olevan ehkä harvinainen evätön pyöriäinen. Evättömyys viittaa selkäevän puutteeseen. Lajia ei voinut kuitenkaan määrittää ottamastani kuvasta, koska selkäpuolta ei siinä näkynyt.
Delfiininraato oli yhä rannalla, joskin nyt huonommassa kunnossa. Kulkukoirat olivat järsineet sitä. Selkäevää sillä ei kuitenkaan selvästi ollut, eikä ollut ikinä ollutkaan. Eläin oli Neophocaena phocaenoides, rosopyöräinen.
Kävelin jälleen Wanakornin rannalle, kävin uimassa ja etsin katseellani eläimiä. Sellaisia ei kuitenkaan juurikaan näkynyt. Auringon laskiessa ajoin samaan ruotsalaisten täyttämään ravintolaan, jossa olin edellisenä päivänä ollut. Tällä kertaa tilasin phanääng-curryn joka oli ihan syömäkelpoista, mutta massaman oli parempaa. Jälleen minut valtasi tunne siitä, että aika kului tällaisessa paikassa eri tavalla kuin muualla.
Puhelimeni akku oli lopussa, mutta se kieltäytyi latautumasta koska latausportissa oli vettä. Onneksi minulla on langaton varavirtalähde juuri tällaisia tilanteita varten.
Ajoin ravintolasta Lotukseen pysähtyen matkalla 7-Elevenissä, jota ei ollut Google Mapsin mukaan edes olemassa. Ostin vähän iltaruokaa ja jatkoin matkaa.
Saavuttuani Lotukseen kävin kaupan vieressä olevassa apteeksissa kysymässä, että olisiko heillä korvanpuhdistustruuttia. Ei ollut, mutta Lotuksessa kuulemma oli. Menin Lotukseen, jonka sisällä todella oli apteekkinurkkaus jossa sellaisia myytiin. 50 millilitraa oli suurin ja sen oli kelvattava. Se maksoi 30 bahtia.
Hotellillani kysyin, että pitääkö pääkaupunkin menevään bussiin ostaa lippu etukäteen. Ei kuulemma tarvinnut.
Puhdistin korvani onnistuneesti ennen nukkumaanmenoa.