Laitoin kellon herättämään kymmeneltä, kamppeet kasaan ja kirjasin itseni ulos hotellista. Koska ainoa järkevään aikaan kulkeva juna oli täynnä (muut lähtivät kello 23-4 välisenä aikana, koska tulivat syvästä etelästä), olin päättänyt kulkea bussilla. Prachuapissa oli kaukana kaikesta sijaitseva minibussiasema, josta minibusseja meni ainakin 12go-matkatoimiston ja aiemmin tapaamani taksikuskin mukaan Mo Chitiin. En ollut ostanut lippua 12go:n kautta, koska kyseinen firma yksinkertaisesti myy muiden tuottamaa palvelua eteenpäin kalliimmalla ja huonommin peruutusehdoin, eikä ota ongelmatilanteissa vastuuta mistään.
Ajoin ensin moponi mopovuokraamoon. Sen löytäminen tuotti kuitenkin vaikeuksia. Olin mennyt vuokraamoon viime kerralla taksikuskin kyydissä, enkä muistanut missä se oli. Mopossa oli firman nimi ja logo, mutta kaupungissa oli kolme samannimistä vuokraamoa. Olisin kai voinut katsoa valokuvieni sijaintitiedoista, missä olin kuvannut mopon. Olin kuitenkin kuvannut sen Canonillani, jossa ei ole GPS:ää kuten lukijat ehkä muistavat. Juuri tällaisia tilanteita varten kameran pitäisi aina tallentaa sijaintitieto.
Päätin siis ajaa kaikki kolme mopovuokraamoa läpi. Päädyin oikeaan paikkaan heti ensi yrittämällä. Siellä ei ollut ketään. Kilistin ovikelloa.
Hyvän tovin jälkeen tutun näköinen lihava thaimaalaismies avasi oven paidatta ja pohti, että koskahan minä mahdoin tuon vehkeen vuokrata, olikohan se eilen kello 11. Ei ollut, vaan 20. päivä kello 12. Onkohan hän kuullut vuokrasopimuksista? Toki viime kerrallahan minulla oli kirjallinen sopimus, mutta se oli niin epäselvästi kirjoitettu, että erimielisyyksiä tuli silti. Sekään ei siis tuo automaattista autuutta. Joka tapauksessa mopo hyväksyttiin vaatimuksia esittämättä. Ilmoitin halustani päästä pääkaupunkiin, ja mies tilasi minulle tuk-tukin minibussiautoasemalle josta hän sanoi busseja menevän Mo Chitiin tunnin välein. Hänen thainsa oli poikkeuksellisen selkeää ja häntä oli varsin helppo ymmärtää.
Tuk-tuk maksoi 50 bahtia eli hinta oli varsin kohtuullinen. Minulle myytiin linja-autoasemalla lippu 220 bahtilla, ja siihen merkittiin kellonaika 13:00. Kello oli nyt 11:20. Jopas niitä nyt menikin harvoin, olin odottanut minibussin lähtevän viimeistään kello 12:10.
Istuskelin bussissa kirjoittamassa kun en muutakaan paikkaa keksinyt. Ennen pitkää se lähti yllättäen liikkeelle. Pohdin, mihin se oli menossa. Ei pääkaupunkiin ainakaan, suunta oli väärä. Arvelin kyseessä olevan jonkinlainen hotellinouto, joka se myös lopulta oli. Otettuaan matkustajan kyytiin bussi körötteli takaisin minibussiasemalle. Pääkaupunkiin lähdettiin tasan kello 13:00.
Istuskelin bussissa yhtä vessataukoa lukuunottamatta seuraavat neljä ja puoli tuntia katsoen kuulokkeet päässä Attack on Titania. Siksi en huomannut heti, kun kuski alkoi savustaa minua ulos paikassa, joka ei ollut lähelläkään Mo Chitiä. Olimme jossakin Taling Chanin lähellä Thonburissa, ja lähellä ei ollut kerrassaan minkäänlaista rautatieasemaa minkäänvärisellä linjalla. Ei BTS:ää, ei MRT:tä, ei SRT:tä. Totesin edelleen vakaasti olevani menossa Mo Chitiin, mutta kuski viittoi minua edelleen ulos autosta. Jokin kommunikaatiokatkos oli selvästi tapahtunut jossain kohtaa.
Katsoin ulkona karttaa. Olimme linja-autopysäkillä. Minibussi jatkoi matkaansa jonnekin vielä yksi matkustaja kyydissään. Vieressä oli eteläinen pitkän matkan linja-autoasema saai tai mai, josta en muistanut edes kuulleeni ennen tätä päivää. Ehkä minibussi meni sinne.
Jää toistaiseksi mysteeriksi, miksi minibussi ei jatkanut Mo Chitiin. Paras teoriani on, että Prachuapin minibussiasemalla oli mahdollista mennä useansorttisiin minibusseihin ja jostain syystä minulle oli myyty lippu vääränlaiseen. En ollut nimenomaisesti sanonut haluavani Mo Chitiin, koska olin luullut asemalta lähtevän busseja vain yhteen paikkaan pääkaupungissa.
Google Mapsin mukaan bussi 4-62 (539) meni Victory Monumentille, josta pääsisin BTS:llä kotiin. Nousin ensimmäisen sellaisen bussin kyytiin, jonka valotaulussa luki “Victory Monument”. Sen jälkeen havaitsin myös auton numeron, joka oli 539. 4-62:ta ei näkynyt missään. Bussien numerointi pääkaupungissa on edelleen hämmentävää. Rahastaja tuli ja rahasti matkasta 20 bahtia. Kello oli 17:30 bussin lähtiessä liikkeelle.
Bussi ei mennyt siitä, mistä sen Google Mapsin mukaan piti mennä. Päätepysäkki oli kuitenkin siellä, missä pitikin. Vaihdoin Victory Monumentilla BTS:ään ja saavuin kotiin kello 18:40. Matkassa oli kulunut 7 tuntia ja 20 minuuttia alkaen siitä hetkestä, kun saavuin minibussiasemalle. Melko tehotonta matkantekoa, ensi kerralla varaan junalipun kuukauden etukäteen. Selvitinpä vielä senkin, että vaikka Prachuapista Krung Thep Aphiwatiin meni päivässä vain yksi juna järkevään aikaan, niin toinen vastaava kulkisi Thon Burin rautatieasemalle. Lähellä Thon Buria oli MRT-asema.
Katselin illalla moottoripyöriä internetistä. Honda ADV350:ssä on näemmä palauttava vilkku, ja aina taskussa pidettävä langaton avain on paras keksintö sitten valmiiksi viipaloidun leivän.