Lähdin aamulla kello kuuden jälkeen Byrokratilan Kaikkein Pyhimpään, jonne kuljin ensin BTS:n ja sitten yksiraiteisen avulla. Aseman lähellä ei ollut moottoripyörätakseja, mutta sellainen löytyi kävelemällä pari sataa metriä kompleksin sisälle. Menin sen kyydissä maahanmuuttovirastoon. Aikomuksenani oli saada asuinpaikkatodistus. Tahdon saada leiman, enkä pelkää ollenkaan. Kyseisen todistuksen hankkiminen on ollut pitkään asialistallani, mutta pääkaupungin maahanmuuttovirasto (kaikista muista maan maahanmuuttovirastoista poiketen) ei ole sellaista tavannut myöntää ennen ensimmäistä 90 päivän raporttia (ulkomaalaisten tulee ilmoittaa osoitteensa maahanmuuttoviranomaiselle 90 päivän välein, oli osoite muuttunut tai ei). Selvitellessäni viime viikolla internetistä pankkiasiointia löysin kuitenkin sattumalta eräältä foorumilta viestin, jonka tekijä väitti, ettei tätä raporttia tarvitse enää tehdä asuinpaikkatodistuksen saamiseksi. Voisin ihan oikeasti maksaa siitä, että ovellani kävisi viikoittain thaimaalainen kertomassa, miten tämän maan viisumipolitiikka, muut säännöt ja tulkinnan nyanssit ovat sillä viikolla muuttuneet. Maahanmuuttovirasto tuntuu nimittäin vaihtavan ohjeistuksiaan nopeammin kuin useimmat ihmiset alushousuja.
Perinteiseen tapaan maahanmuuttovirasto aukeaisi vasta kello 8:30, mutta paikalla oli jo näin seitsemältä paljon jonottajia. Sain vuoronumeron 267. Menin rakennuksen alakertaan hankkimaan muutaman passikuvan, joskaan en ollut aivan varma niiden tarpeellisuudesta.
Naputtelin tietokonetta viraston aukeamiseen asti. Arvelin olevani paikalla tarpeettoman aikaisin, mutta toisaalta aivan samahan läppäriä on näpytellä Byrokratilan Kaikkein Pyhimmässä kuin kotona.
Kello tuli 8:15 ja ensimmäiset 200 tuoleilla istunutta ihmistä päästettiin sisään. Sen jälkeen minä jonotin sisään muiden numeron 200-400 saaneiden ihmisten ryhmässä. Tämän jälkeen jonotimme vuoronumerojonossa virkailijoille, jotka antoivat meille uuden vuoronumeron oikealle luukulle.
Minulle ei kuitenkaan annettu vuoronumeroa virkailijan toimesta, vaan sanottiin vain “four” ja viitottiin oikealle, paikkaan jossa hakemuksia käsiteltiin. Kävelin siis sinne ja yritin etsiä jonkun tähän kuvaukseen sopivan paikan.
Monien sermien reunustamien toimistokuutioiden kohdalla luki, mitä varten se on tarkoitettu, mutta mikään niistä ei tuntunut viittaavan edes etäisesti asuinpaikkatodistuksiin. Kävelin ympäriinsä hyvän aikaa ja kysyin lopulta eräältä työharjoittelijalta. Hän puolestaan kysyi eräältä maahanmuuttopoliisittarelta, ja he sanoivat että hakemukseni käsiteltäisiin osastolla B.
Menin osastolle B, mutta pian minulle kävi ilmeiseksi, että kyllä, siellä tarvittiin paperinen vuoronumero kuten muillakin osastoilla. Kaikilla muilla ainakin oli sellainen. Ainoa vaihtoehto oli palata takaisin vuoronumeronjakelujonoon, joka oli tosin onneksi lyhentynyt lähes olemattomiin.
Sitten näin, että näitä vuoronumerojonojahan oli useita, ja ne eivät kylttien mukaan kaikki suinkaan tarjonneet samoja palveluita. En ollut tätä aamun ihmisvilinässä lainkaan huomannut. Menin jonottamaan vuoronumeroa luukulle 4, joka oli tietysti mitä aamun ensimmäinen virkailija oli alunperin tarkoittanut.
Siellä oleva nuori miesvirkailija tarkasti paperini ja sanoi tulostamani TM30-ilmoituksen nähdessään, ettei eheeeei tämmöinen käy. TM30-ilmoituksen täyttäminen oli vuokraemännän vastuulla ja hän oli kyllä ilmoituksen tehnyt, mutta ei ilmeisesti saanut järjestelmästä ulos oikeanlaista dokumenttia tulostettavaksi. Minulla oli vain hänen lähettämänsä valokuva tietokoneen ruudusta, jossa ilmoitus oli auki ja sen olin myös tulostanut. Vastustin kiusausta kysyä, että eikö ilmoitus ole sähköisessä muodossa siksi, että he näkevät sen vaikkei minulla olisi mukanani yhtään paperia. Minulle osoitettiin luukun seinässä oleva paperi, jolta todistuksen olisi kuulunut näyttää.
Virkailija kysyi, että oliko minulla vuokrasopimusta. Minulla oli, juuri tällaisia tilanteita varten. Hän tutki sitä vähän aikaa, mutta sanoi ettei käsittelevä virkailija välttämättä hyväksy sitä. Sain määräyksen pyytää vuokraemäntää täyttämään TM30 uudelleen.
Poistuin siis maahanmuuttovirastosta ja lähetin sydäntäriipaisevan valitusviestin vuokraemännälle. Istuuduin lähimmälle vapaalle penkille odottamaan ja näpyttämään konettani. Ikävää ajanhaaskausta, mutta kuten sanottua, konetta voi näpyttää ihan yhtä hyvin täällä kuin kotonakin eli sinänsä oikein mitään ei menetetty.
Sain vastauksen tuntia myöhemmin, ja kävi ilmi, ettei vuokraemäntä tainnut tietää, mistä oli kyse. Päätin lopulta mennä takaisin maahanmuuttovirastoon ja pyytää virkailijaa puhumaan vuokraemäntäni kanssa puhelimessa, kuten tiedän monien ihmisten tekevän.
Menin siis jälleen luukulle neljä, ja virkailija puhui vuokraemännän kanssa puhelimessa. Hän onnistui selittämään, kuinka oikea dokumentti saadaan tietojärjestelmästä ulos. Puhelussa meni seitsemän minuuttia. Olipa hyvä, että tulin ennen tuota taakseni muodostunutta jonoa!
Vuokraemäntä lähetti minulle PDF:n, jonka kävin tulostuttamassa Byrokratilan Kaikkein Pyhimmän alakerrassa nimellistä maksua vastaan. Palasin sitten takaisin maahanmuuttovirastoon ja virkailija nelosluukulla antoi minulle vuoronumeron 27 osastolle B. Menin sisään ja istuuduin odottamaan.
Minun ei tarvinnut odottaa vuoroani kovin kauaa, tämä ei vaikuttanut olevan kovinkaan kiireinen osasto. Kun vuoroni tuli, virkailijatar tarkasti paperini ja sanoi, että TM30-ilmoitukseni on jollain lailla vääränlainen eikä sitä voida hyväksyä. Sain määräyksen mennä takaisin puhumaan vuokraemännälle ja luukulle neljä.
Menin siis papereineni takaisin luukulle neljä, ja ilmaisin siellä edelleen olevalle nuorelle miesvirkailijalle, että joku on edelleen vialla. “What!?”, hän huudahti yllättävän korkealla äänellä. Kommentti oli selvästi suunnattu B-osastolle, ei minulle. Hän raapi päätään ja neuvoi minua sitten hankkimaan kopion vuokrasopimuksestani ja uuden kopion passistani. Menin teettämään sellaiset alakerrassa.
Menin uusien dokumenttieni kanssa takaisin luukulle neljä, jossa virkailija täytti puolestani kokonaan uuden paperisen TM30-hakemuksen. Sain sen kaveriksi vuoronumeron 42. Menin taas jonottamaan osastolle B.
Pääsin eri virkailijalle kuin viime kerralla. Minulle kerrottiin kuivakansorttisella äänensävyllä, että yksi dokumentti puuttuu. Virkailija tahtoi nähdä jotain, jonka oletin todistukseksi asunnon omistamisesta. Sanoin, että olen yrittänyt saada tätä hakemusta kasaan jo neljä kertaa tänään, eikö asialle voida tehdä mitään. Hän tarjoutui puhumaan vuokraemännälle puhelimessa, ja soitinkin hänelle. Vuokraemäntä lähetti minulle kuvan tarvittavasta dokumentista, jonka kävin tulostuttamassa alakerrassa. Ennen sinne lähtöäni sain virkailijalta vielä selville sen, että minun ei tarvinnut jättää kahta hakemusta, vaikka halusin kaksi todistusta. Käsittelymaksu oli kuitenkin kaksinkertainen, 400 bahtia.
Menin uusine papereineni takaisin luukulle neljä, jossa nuori miesvirkailija yhä istui. Tällä kertaa hän vain viittoi minut sisään edes antamatta vuoronumeroa. Tungin siis jälleen osastolle B, ja menin puhumaan omistuskirjaa tivanneelle virkailijattarelle ilman vuoronumeroa. Minut otettiin vastaan, ja kysyttiin, että olisiko viisi bahtia paperin kopiointia varten. Virkailijatar kopioi jonkin paperin, ja ilmoitti sitten, että TM30-ilmoitukseni on nyt otettu vastaan ja voisin nyt jättää asuinpaikkatodistushakemuksen. Mieleni olisi tehnyt sanoa Spede Pasasta mukaillen “SIINÄ TAPAUKSESSA HALUAISIN JÄTTÄÄ ASUINPAIKKATODISTUSHAKEMUKSEN KAHDELLE GERBIILILLE KOLMESSA TELTASSA KHAO YAIN KANSALLISPUISTON LEIRINTÄALUEELLA NAKHON RATCHASHIMASSA”, mutta onnistuin vaivoin hillitsemään itseni. Jätin hakemuksen ja minulle ilmoitettiin, että saan paperit postissa viikon kuluessa.
Olen pitkään kammonnut teoreettista tilannetta, jossa menen maahanmuuttovirastoon täysin väärillä papereilla varustettuna. Todennäköisesti tästä paljon pahemmaksi ei voi mennä. Selvisin silti hengissä ja prosessi oli kaikesta huolimatta helpompi ja nopeampi kuin Suomessa. Suomessa nimittäin olisin saanut odottaa päätöstä kuukauden / kaksi kuukautta / viisi kuukautta / yhdeksän kuukautta ja sen jälkeen olisi hyvinkin voinut tullut hylsy ilman perusteluita. Nyt hakemukseni hylättiin neljästi heti kättelyssä, mutta sain kuin sainkin asiani lopulta hoidetuksi. Suomen suurlähetystö olisi toisin voinut teoriassa antaa minulle samanlaisen paperin, mutta heitä ei verkkosivujensa mukaan huvita kirjoittaa sellaisia. Suomalaiseen palveluun voi aina luottaa!
Poistuin maahanmuuttovirastosta kello 11:37 ja nousin Byrokratilan Kaikkein Pyhimmän edustalla olevaan ilmaiseen sähköbussiin. En tiennyt lainkaan, minne se meni, mutta se selvästi kuskasi ihmisiä kompleksin rakennusten välillä. Menin yhden pysäkinvälin eteenpäin, jonka jälkeen olin paljon lähempänä yksiraiteisasemaa. Kävelin lopun matkaa asemalle.
Päätin ottaa vähän valokuvia ja löysin asemaan kytköksissä olevan kävelysillan, jota en ollut ennen nähnyt. Kävelin sen yli ja haahuilin vähän ympäriinsä dokumentoiden aluetta.
Juhlistin onnistunutta lomakkeenhankintaa syömällä jäätelöä Swensenillä.
Illallistin illalla lisäksi Petterin kanssa, joka oli palannut hiljattain Puolasta.