Jälleen liikennevirastossa

perjantaina 24. tammikuuta 2025

Krungtheep

34°C
2 m/s
21°C
AQI 204

Kävin tänään uudelleen liikennevirastossa, ja siellä minua palveli sama virkailija kuin aiemminkin. Sanoin, että käännös tulee aivan liian kalliiksi ja selitin vielä uudelleen kv-ajokortille tapahtuneen teräaseonnettomuuden. Hän oli aikaisemmin ymmärtänyt minut aivan oikein, ja hylkäsi kv-ajokortin silti. Hän ehdotti myös uuden kv-kortin tilaamista, mutta senkin ajatuksen sanoin jo hylänneeni pitkien toimitusaikojen vuoksi.

Jo se on piru, kuinka vaikeaa kaikki pääkaupungissa on. Maahanmuuttovirasto palvelee täällä varmaan huonoiten koko Thaimaassa, ja uskoisin ajokortinkin irtoavan helpoiten muualta. Paljon tätä vaikeampaa se tuskin voi olla. Päätin mennä liikennevirastoon ajokorttikoulutukseen. Se on halvempi ja nopeampi tapa saada kortti kuin käännöksen kanssa vekslaaminen. Ensimmäinen vapaa aika oli heti maanantaina ja kokeeseen saisi mennä milloin vain 90 päivän sisällä.

Neuvottelin liikenneviraston nelosrakennuksen edessä moottoripyörätaksin viemään minut suoraan Ha Yaek Lat Phraon asemalle. Matka oli niin lyhyt, että BTS:ää oli oikeastaan turha käyttää välissä. Ukkeli yritti ensin kiristää kuuttakymmentä bahtia. Minä sanoin 30. 50? 40, latasin erittäin painokkaasti. Tiesin oikean hinnan oikein hyvin, sillä olin tullut paikalle Grab-moottoripyörätaksilla suoraan kotoa ja se oli maksanut 39 bahtia. Kuski ei vaikuttanut kuitenkaan panevan tinkimistä pahakseen ja hänellä oli tarjota minulle myös kypärä.

Kun siinä sitten ajelimme ja pysähdyimme liikennevaloissa, olin kypärästä tyytyväinen. Kuski nimittäin taputti polveani ja osoitti eteenpäin. Risteyksen toisella puolella oli sinivuokko pölynbeigessä univormussaan kirjoittamassa jotain epäilyttävästi sakkolapun näköistä tien sivuun pysäköidylle autolle. Loput parisataa metriä matkasta sujuivat suuremmitta kommelluksitta.

Kotona tein vähän erästä työprojektia.