Olin syönyt suklaarotin liian myöhään illalla, ja se närästi niin, etten saanut kunnolla nukuttua. Kellokaan ei herättänyt, koska käyttämäni asetus sai sen herättämään vain viikonpäivinä.
Nell oli kutsunut minut jollekin päiväretkelle toisen Kasetsartin opiskelijatutorin Jangin kanssa. Olin sopinut tapaavani hänet Phahon Yothinin asemalla kello 9 mutta myöhäisherännäisyyteni takia pääsin sinne vasta varttia yli.
Nell sanoi, että meni vahingossa metroaseman ohi. Seurasin häntä siis Mo Chitin asemalle, jossa tapasin sekä Jangin että Nellin. Nell vaikutti hyvinvoivalta, ja oli oma kärttyisä itsensä.
Menimme sitten Ganeshalle omistettuun pyhäkköön Huai Khwangin asemalla. Siellä oli Ganeshan patsas, jolle Jang osoitti kunnioitusta. Seremonioinnissa ei kuitenkaan kestänyt kovin pitkään ja Nell ei vaikuttanut suunnitelleen hirveästi tätä pidemmälle. Intialaisesta ruuasta oli jotain puhetta, mutta hän ei vaikuttanut oikein tietävän, mistä sitä saisi.
Nell päätti sitten, että menemme Benchakittin puistoon. Hän ei ollut koskaan ennen käynyt siellä. Minä olin. Useasti. Missäs minä en olisi tässä kaupungissa käynyt.
Astuimme takaisin metroon. Liput olivat tänään ja koko ensi viikon ilmaisia ilmanlaadun perkelöitymisen vuoksi. Kaupunki on tällä hetkellä maailman neljänneksi saastunein.
Päädyimme Kuningatar Sirikitin Messukeskukseen puiston vieressä. Nell ja Jang kävivät vessassa ja 7-Elevenissä. Jatkoimme sitten puistoon, jossa molemmat luopuivat maskistaan. Se oli hyvä, koska se teki puheen ymmärtämisestä helpompaa.
Nell höpisi siinä kävellessä jostain sillasta. Kävelimme eteenpäin katsellen kukkasia ja perhosia. Ollessamme ehkä puolivälissä puistoa sen valtavan vesialtaan keskivaiheilla, Nell kysyi, että no missäs se siltä oikein on. Ai, olisiko minun pitänyt mennä jollekin sillalle? Miksei minulle kerrottu? Mietin, että mitä ihmeen siltaa hän edes tarkoittaa kunnes muistin puiston suuren kosteikkoalueen. Varmaan sitä sitten. Kävelin siihen suuntaan ja Nell ja Jang tulivat perässä.
Silta löytyi, ja kävelimme sillä vähän matkaa. Nell vältteli auringonvaloa kuin se olisi ollut kuolemansäde ja pysyi puiden varjossa.
Vastaan tuli puu, jossa oli muutamia lintuja. Eräs kameroin varustettu japanilaisturisti jälkikasvuineen lähestyi minua, ja tiedusteli, olisiko täällä mahdollisesti kuningaskalastajia. Sanoin, etten ollut aivan varma. Nell oli piiloutunut tässä välissä johonkin takavasemmalle eikä hänestä olisi muutenkaan varmaan ollut apua, kun ei kerran ollut käynyt ennen koko puistossa. Neuvoin japanilaisturistin Kuningatar Sirikitin puistoon ja Wat Donin hautuumaalle sanoen, että kuningaskalastajista en ole varma, mutta erittäin monenlaisia mielenkiintoisia lintuja näissä paikoissa olisi. Wat piti neuvoja myöhemmin hyvinä, kun niistä hänelle kerroin. Myös Pak Thaleen koordinaatit japanilaiselle annoin, vaikka hän tuskin sinne tällä reissulla menisikään. Sinne kun ei noin vain kävellä.
Kävelimme Nellin vastalauseista huolimatta aurinkoon ja auringonvalossa puiston läpi. Ajattelin kävellä Asokin BTS-asemalle, koska siellä olisi varmaan jokin hyvä ruokapaikka.
Vastaan tuli puu. Puussa oli kirkkaanpunaisen ranskanpastillin näköisiä siemeniä, joita Jang halusi kerätä. Autoin taivuttelemaan oksia, jotta tytöt ylettyivät niihin ja kysyin, mitä tutkimusta siemenillä oli tarkoitus tehdä. Ei mitään, mutta askarteluun ne kuulemma sopivat. Puukin oli vieraslaji Etelä-Amerikasta. Ehdotin, että siemeniä voisi myydä rohdoksi ulkomaalaisille Nanan sivukujilla sanoen niiden kasvattavan mieskuntoa.
Tarpoessamme puistosta ulos ja viimeiset sadat metrit kaupungissa Nell alkoi näyttää nälkäkiukun oireita. Kiipesimme portaat ylös skywalkille ja BTS:lle.
Nell vaikutti hylänneen ajatuksen intialaisesta ruuasta. Ehdotin libanonilaista, koska sellainen ravintola oli kätevästi Terminal 21:ssa tarjolla. Enpäs tiedä, mistä se tuli mieleeni, mutta ruoka kelpasi molemmille.
Tilasimme yhden puutarjottimellisen täynnä vartaita, perunoita, paistettuja tomaatteja, kanashwarama-lihaa ja -kanaa ja jaoimme sen kolmeen osaan. Annos oli naurettavan iso emmekä saaneet sitä täysin syötyä edes kolmistaan. Ruoka oli erinomaista.
Lyllersimme vatsat täysinä ja lompakot 490 bahtia tyhjempinä ravintolasta ulos. Nell harkitsi kuitenkin jälkiruuan tilaamista jostain muualta sanoen sen menevän eri mahaan.
Laskeuduimme Nellin perässä ostoskeskuksen huipulta pohjakerrokseen. Kävi ilmi, että Nell halusi käydä ensin Decathlonissa. Nell pitää Decathlonista. Osoitin sormallani ylös. Olimme laskeutuneet sen ohi jo aikoja sitten, jonka olisin mielelläni kertonut, jos joku olisi kysynyt. Menimme Decathloniin, jonka myymälä Terminal 21:ssä oli varsin pieni.
Palasimme takaisin pohjakerrokseen. Jang ilmaisi minulle Nellin etsivän Swenseniä. Osoitin taas ylös. Se oli muistaakseni samassa kerroksessa kuin libanonilainen ravintola, tai ainakin lähellä sitä. Palasimme taas yläkerroksiin. Nell tarkasteli Swenseniä hetken, mutta ei kuitenkaan jostain syystä päättänyt mennä sinne. Minua ei suuremmin haitannut, olin aivan täyteen ahdettu. Istuskelimme sitten pitkään lähistöltä löytyneellä penkillä puhellen hiljattaisista tapahtumista.
Kotiin palasimme BTS:llä.