Kohti Ranongia... ja sen läpi

keskiviikkona 29. tammikuuta 2025

Khura Buri

30°C
6 m/s
23°C
AQI 95

Aamulla vuokraamani moottoripyörä tuotiin hotellille kello 10. Olin puhunut vuokraamon kanssa tästä etukäteen, koska tiesin pyörien saatavuuden olevan kiven alla. Olin päättänyt ensin lukea vuokrasopimuksen ja vasta sitten päättää, minne tänään menisin. Jos mopon käyttöalue olisi rajoitettu provinssin sisään, tekisin pikapyrähdyksen Ranongiin, tulisin takaisin tähän hotelliin ja maksaisin mahdollisen sopimussakon yhdeltä päivältä. Jos ei, niin ottaisin kaikki tavarani mukaan ja voisin surutta ajaa vaikka Satuniin asti. Tästä asiasta en ollut kysynyt etukäteen, koska anteeksi sai uskoakseni helpommin kuin luvan.

Mopo oli Honda PCX 160, hinta 500 bahtia/päivä. Honda Click on halvempi, mutta lälläripyörä.

Mopon toi paikalle vuokraamonpitäjän aviomies, ja luin sopimuksen tarkasti läpi. Otin paperista Chiang Main tapauksesta viisastuneena valokuvan. Siinä ei ollut mitään mainintaa sallitusta kilometrimäärästä, alueesta, jossa vehjettä saisi käyttää tai muustakaan ikävästä. Mainiota. Menin huoneeseeni, pakkasin tavarat kasaan ja laitoin puolet niistä istuimen alle. Ajohanskani olin unohtanut ottaa mukaan, onneksi kaikki muu oli tallella. Sitten tuli aika käynnistää mopo ja lähteä ajelulle.

The man… the machine… Street Hawk.

Katuhaukka lähti matkaan kello 11. Kävin ensiksi tankkaamassa, koska polttoaine ei sisältynyt vuokraan. Sen jälkeen alkoi pitkä matkani Ranongin provinssiin.

Köröttelin moponi kanssa menemään ensin valtatietä pitkin. Liikennettä oli alkuun paljon, sitten vähemmän. Lopulta ajelin metsän peittämien vuorien läpi ylhäisessä yksinäisyydessäni. PCX oli varsin samanlainen kuin Click, mutta kulki vähän kovempaa ja oli ehkä parempi ajettava kovassa vauhdissa. Sain myös havaita sen bensatankin olevan paljon suurempi, joka oli mukavaa. Kaiken kaikkiaan se oli minusta joka mittarilla vähintään yhtä hyvä kuin Click, joillain tavoilla hieman parempi.

Poliisi pysäytti minut tiesulun kohdalla, mutta päästi menemään kysymättä papereita.

Ajoin pienen joen varrella sijaitsevaan kylään. Siellä menin satamantapaiseen. Katsoin joen toiselle puolelle, ja siellä liehui salossa Myanmarin lippu. Yritin ottaa kuvia taivaalla lentelevästä suuresta linnusta, mutta en ehtinyt kunnolla, ennen kuin se jo karkasi näkyvistä. Kahden kameran politiikka olisi poikaa. Paikalliset ajelivat pitkähäntäveneillä Myanmariin ja takaisin ilman suurempia omantunnon tuskia.

Palasin päätielle. Ajoin suuren joen yli ja pysähdyin ottamaan kuvia. Sitten otin kuvia vielä toiseltakin puolelta, jossa oli vähemmän sähköjohtoja. Harmillisesti sää oli hieman pilvinen, eivätkä kuvat olleet siksi niin esteettisiä kun ne olisivat voineet olla. Lisäksi ilmassa oli usvaa, mutta en tiedä oliko se pellonkulotussavua vai ainoastaan meren läheisyydestä seuraavaa vesihöyryä. Käsittääkseni sää on näillä main harvoin täysin kirkas.

Jatkoin erääseen kansallispuistoon. Pulitin ystävällisen oloiselle virkailijattarelle 100 bahtia farangista ja 20 moposta. Hän kysyi, mistä tulin. Suomesta, oletko käynyt? Virkailja ei ollut käynyt. Pääsin selfien aiheeksi ja sain lipun. Minulle suositeltiin myös läheistä vesiputousta.

Ajoin varsin jyrkkää kukkulaa ylös. Ylhäällä oli pieni leirintäalue ja loistava näkymä rannikon vesistöihin ja laajoihin mangrovemetsiin. Rentouduin siellä hyvän tovin.

Aloin sitten pohtia, että missähän nukkuisin ensi yönä. Olisin voinut kai ajaa Ranongin kaupunkiin, mutta se oli ehkä vähän turhan lähellä ja ehtisin kauemmaksikin. Hotellit vaikuttivat kuitenkin olevan vähän kiven alla. Tein sitten jotain, mitä en ole koskaan ennen tehnyt: varasin hotellin puhelimitse. Soitin erääseen hotelliin, joka oli Google Mapsissa, mutta ei millään internetin varaussivustoista. Minulle vastasi thaita puhuva mies, jolta tiedustelin thaiksi มีห้องว่างไหมครับ. มีครับ, oli vastaus ja asia oli sovittu. Puhuttiin siinä vähän muutakin, mutta en saanut selvää kuin murto-osasta. Ymmärsimme kuitenkin toisiamme riittävän hyvin, jotta sain varauksen tehtyä.

Ajoin kukkulaa alas tiedostaen jollain viitteellisellä tasolla, että pari vuotta sitten olisin varmaan pelännyt kuollakseni näin jyrkkää rinnettä.

Rinteen juurella kävin kävelyllä harvinaisenkin hyvässä kunnossa olevalla mangrove-luontopolulla. Näin yhden pienen liejuryömijän ja lukemattomia riemunkirjavia viittoilijarapuja. Joen rannassa oli infokyltti: pallokaloja. Mietin, että miksihän sellainen kyltti on tänne laitettu. Elukoitahan tulee ja menee, eikä ole etäisimpiäkään takeita siitä, että samassa paikassa voi nähdä saman elukan kaksi kertaa peräkkäin. Katsoin jokea, ja siellä ui jotain pieniä pilkullisia kaloja… ja ilmiselvä vihreäselkäinen pallokala. Olen nähnyt niitä akvaariokaupoissa, ja ne ovat hauskan näköisiä koska uivat pyrstöeviensä sijaan lähinnä rintaevillään. Ne eivät tosin sovellu mihin tahansa akvaarioon: kaikki pallokalalajit ovat enemmän tai vähemmän aggressiivisia ja pureskelevat kaikkea mikä liikkuu, mukaan lukien muita akvaarion asukkeja ja vieläpä hoitajiensa sormia. Niiden hampaat ovat riittävän vahvoja murskatakseen kotilonkuoria.

Mitä ihmisiin tuli, niin ulkomaalaisia turisteja tuli vastaan yksi kolmen ryhmä, mutta muutoin olin täysin yksin niin täällä kuin näköalapaikallakin. Käytin kamerassani savupiippua ja kuvasin maisemat puhelimellani. Olin liian laiska vaihtamaan objektiivien välillä.

Tässä vaiheessa minulle alkoi tulla ikävä kiireen tuntu. Kello oli nyt noin kolme ja pimeä tulisi kuudelta. Olin siksi kertonut hotellille saapuvani suunnilleen siihen aikaan. Hotellille ajamisessa kestäisi kuitenkin kaksi tuntia, eli aikaa ei ollut hukattavaksi. En oikein pidä tällaisesta hosumisesta, mutta varattu, mikä varattu.

Jatkoin matkaa eteenpäin ja menin vesiputoukselle, jota minulle oli suositeltu. Se oli aivan tien vieressä ja varsin kunnioitettavan kokoinen. Vettäkin siinä oli, vaikka nyt oli kuiva kausi. Vesialtaassa putouksen alla oli leikkiviä lapsiperheitä. Ulkomaalaisia ei näkynyt. Laitoin tässä vaiheessa vähän aurinkovoidetta kämmenselkiini, jotka olivat alkaneet punertaa ikävästi. Aina tässä käy näin. En ole vieläkään oppinut ottamaan auringolta suojautumista riittävän vakavasti.

Jatkoin matkaa Ranongin majakaksi nimetylle rakennelmalle. Sitä varten ajoin päätietä Ranongin kaupungin liepeille ja käännyin sitten päätieltä merelle johtavalle pienelle tielle.

Saavuin satamantapaiseen. Siellä oli pitkä laituri, torni ja paljon autoja ja mopoja parkissa. Kävelin laiturille, ja totesin sen alapuolella olevan liejua. Liejussa ryömi runsain mitoin liejuryömijöitä. En ole koskaan ennen nähnyt niin montaa yhdessä paikassa. Rapuja oli myös paljon. Tämähän oli sangen mielenkiintoinen paikka.

Kävelin laiturin päähän. Havaitsin sen olevan varsin pitkä. Kuvasin laiturin päässä olevan korkean tornin ja totesin, että täältähän taitaa päästä veneellä Myanmariin. Se maa ei sitten jätä minua rauhaan millään. Pari vuotta sitten Nellin kanssa kävin Myanmarin rajalla. Samoin viime vuonna Watin kanssa. Pari kuukautta sitten ajoin raja-asemalle Baan Rak Thaissa. Prachuapissa olin vain muutamien kilometrien päässä rajasta. Tänään olen katsellut Myanmaria jo kaksi kertaa. Saas nähdä, koska lopettavat sisällissotimisen, jotta pääsen vierailulle.

Takaisin tullessa vaihdoin savupiippuun ja dokumentoin liejussa näkemiäni eläimiä. Yhteen kuvaan sain tallennettua peräti 5 luikkua. Uusi henkilökohtainen ennätykseni!

Palasin mopolle ja lähdin ajamaan etelään kohti Phang Ngan provinssia, jossa hotellini oli. Havaitsin olevani pariin kertaan hidastelevan koppimopon takana, joka oli hyvin ikävää. Niistä oli myös vaikea päästä ohi, koska tie oli vain kaksikaistainen. Oikealla ja vasemmalla oli kansallispuistoja, mutta niissä ei ollut aikaa vierailla. Juuri tästä syystä en pidä kiireestä. Tietä reunustivat korkeat vuoret, yhdellä niistä oli valtavan kokoinen vesiputous. Mitä etelämmäs menin, sitä enemmän naisilla oli huiveja päässään. Sivutuulta oli ajoittain merkittävästi.

Puhelimestani oli akku lähes loppu. Yritin ladata sitä varavirtalähteestäni, mutta siitä ei tullut mitään. Lataus käynnistyi ja loppui uudestaan ja uudestaan. Kaapeli oli varmaan rikki. Puhelimen latausportti toimi nimittäin seinästä ladatessa ja varavirtalähdettäkin oli mahdollista ladata seinäkaapelilla. Laitoin puhelimen lopulta vartiksi taskuun latautumaan ladaten sitä varavirtalähteestä langattomasti. Sain siitä tarpeeksi virtaa löytääkseni hotellini.

Poliisi pysäytti uudelleen tarkastuspisteellä, ja päästi tälläkin kertaa menemään kysymättä papereita.

Saavuin Khura Burin kaupunkiin, tai oikeammin kylään varttia yli kuusi, eli oikeastaan ihan aikataulussa. Aurinko ei ollut vielä laskenut. Perseestäni on hävinnyt tunto noin 40 kilometriä sitten, eli olin jälleen ajanut turhan paljon. Liian vähän aikaa, liian paljon nähtävää.

Kävin tankkaamassa. 7-Elevenissä meni paljon aikaa. Jostain syystä paikalliset vaikuttivat käyttävän sitä jonkinmoisena pankkina. Jokainen asiakas nimittäin pläräsi kassalla suuren setelirahatukon kanssa jostain syystä, ja hoitivat taatusti ihan muita asioita kuin pelkästään ostivat riisikulhoja. Ajoin pari jäljellä olevaa kilometriä hotellilleni.

Siellä minut otti vastaan nainen, joka oli kummallisen vaitonainen. Hän ei vaikuttanut osaavan yhtään sanaa englantia. Mikä vielä erikoisempaa, hän ei vaikuttanut osaavan myöskään yhtään sanaa thaita. Hän näytti kyllä tiedostavan, että minulla oli varaus hotelliin ja näytti kännykän näytöltä hinnaksi 650 bahtia. Annoin hänelle 650 bahtia arvellen naisen olevan burmalaista halpatyövoimaa.

Huone oli hyvä. Jääkaappi löytyi, samoin suihku, ilmastointi ja vessapaperia. Yhtään ihmistä, jolta kysyä esimerkiksi lauttalipuista ei kuitenkaan hotellin alueella näkynyt.

Havaitsin niskassani punaisen raidan. Putkihuivini oli suojannut niskaani vain osittain. Päätin käyttää seuraavana päivänä huivia eri tavalla, niin että vetäisin putken päähäni niin, että sen häntä valuisi niskaani, ja suojaisi auringolta.

Kävin kylässä pienellä iltakävelyllä. Yhtään turistia en nähnyt. Kansallispuiston toimisto kylässä oli, ja pieni kalastussatama. Kulkukoirat räksyttivät minulle aina silloin tällöin.

Palasin hotellille ja katsoin mopon matkamittaria. Tänään olen ajanut matkamittarin mukaan 227 kilometriä. Lisäksi paikasta, jossa aloin matkamittaria katsomaan oli hotelliin ainakin 21 kilometriä. Tänään on siis ajettu yhteensä vähintään 248 kilometriä.

Sitten iPhoneni alkoi hälyttää.

Lähistöllä oli puhelimeni mukaan AirTag-teknologiaa käyttävä paikanninlaite, joka oli seurannut minua koko päivän. Ei helvetti. Minun ei tarvinnut etsiä, tiesin katsomattakin että se oli tietysti mopossani. iPhoneni avulla määräsin laitteen piipittämään ja paikansin sen lopulta mopon istuinboksin etuosassa olevaan lokeroon. Sammutin sen ja luin vuokrasopimuksen uudelleen ainakin kymmenen kertaa. Siinä ei sanottu mitään provinssin ulkopuolelle menemisestä. Paikannin oli ehkä tarkoitettu etsimään mopo, jos sitä ei palautettu eikä niinkään vakoilulaitteeksi. En kuitenkaan pidä siitä, että joku kyttää menemisiäni ja tulemisiani ilman lupaa.

Minulle ei tietenkään ollut mainittu tästä vakoilulaitteesta mitään, eikä se ole sopimuksessa. Näin ollen sitä ei ole minun näkökulmastani edes olemassa, eikä minua voida siksi mitenkään pitää vastuussa siitä, mitä kyseiselle laitteelle tapahtuu. Ajattelin heittää sen satamassa olevaan kalastusalukseen ja vuokraaja saisi ihmetellä “mopon” seilaamista edestakaisin Andamaanienmerellä. Kysyttäessä voisin sanoa, että en tiedä asiasta yhtään mitään, Chumphonissa ollessani kuitenkin olin moposta erossa vähän aikaa ja sinä aikana istuin oli jäänyt vahingossa lukitsematta. Tuli nähkääs pikku kämmi, koska en ole ennen ajanut tätä mallia. Palatessani ruokalasta/7-Elevenistä/Mini Big C:stä näin jonkun miehen tonkimassa mopon tavaratilaa ja hän juoksi pakoon havaitessaan minut. En ilmoittanut poliisille, koska tavaratila oli ollut mielestäni tyhjä. Voi voi sentään!

Wat kuitenkin taivutteli minut luopumaan tästä suunnitelmasta sanoen Chumphonissa valtaa pitävän mafian olevan varsin ikävää sakkia.

Joka tapauksessa, vuokramopojen ylistäjät saavat tunkea puolestani iskunvaimentimen sinne, minne aurinko ei paista. Poikittain. T: Katuhaukka