Mies, jolla on auttamattomasti liian hidas kamerajärjestelmä

torstaina 30. tammikuuta 2025

Ranong

30°C
4 m/s
22°C
AQI 72

Yöllä sähköt katkesivat ja palautuivat useaan otteeseen.

Yritin lähteä aamulla liikenteeseen hyvissä ajoin, mutta ei siitä mitään tullut. Erilaiset asiat vaativat huomiotani, ja aloitin matkani vasta yhdentoista aikoihin.

Annoin huoneen avaimen takaisin burmalaisoletetulle ja lähdin matkaan. Ajoin ensin kylän läpi. Väestö oli muslimienemmistöistä. Näkymät eivät olleet kummoisia. Veneitä siellä oli, ja niillä pääsi varmaan lähisaariin. Sellainen matka vaatisi kuitenkin kokonaisen päivän, eikä minulla ollut aikaa sellaiseen. Kiire, nähkääs.

Olin eilen pohtinut, mihin suuntaan ajaa. Ensin harkitsin jatkamista etelään Khao Lakille. Totesin kuitenkin, että aikaa ei ole siihenkään ja päätin ajaa samaan suuntaan, mistä olin tullutkin. Olin siksi varannut hotellin Ranongin kaupungista.

Ostin 7-Elevenistä vesipullon ja lähdin sitten pohjoiseen. Päätin käydä ensimmäisellä vastaan tulevalla rannalla. Se nimi oli Hat Ao Khoei.

Tie rannalle kulki öljypalmuplantaasin läpi. Näin pienen riemunkirjavan linnun, jolla oli siniset siivet. Kamerassani oli laajakulmaobjektiivi ja vaihtaminen oli liian hidasta ja vaivalloista. En saanut linnusta kuvaa kuin puhelimellani. Wat totesi linuun myöhemmin valkokauluskuningaskalastajaksi.

Ranta oli pitkä, leveä ja täynnä hiekkaa. Se oli melkein tyhjä. Vain tässä parkkipaikan lähellä oli muutamia thaimaalaisia lapsia leikkimässä vedessä, thaimaalaisia nuoria ottamassa selfieitä ja thaimaalaisia keski-ikäisiä pitämässä ravintolaa. Tyhjää hiekkarantaa oli kilometritolkulla.

Ajoin sitten takaisin päätielle ja näin toisen kuningaskalastajan. Olisipa savupiippu.

Jatkoin seuraavalle rannalle. Sen nimi oli Hat Praphat ja se sijaitsi Laem Sonin kansallispuistossa. Rannalla oli runsaasti suuria kantoja.

Ajoin rannan suuntaisesti ja havaitsin sillä olevan runsaasti kylttejä. Kyltit varoittivat tsunamivaarasta. Tapaninpäivän tsunamissa 2004 kuoli tai katosi 8 386 thaimaalaista. Indonesiaan hyökyaalto osui pahiten, kuolleita oli jopa yli 100 000. Ohitin rapistuneen näköisen rakennuksen, jonka kyltit ilmoittivan olevan tsunamisuoja.

Löysin Kasetsartin yliopiston merentutkimushaarakonttorin. Ajoin yhä eteenpäin. Rannalla oli paljon valtavan suuria kantoja erilaisissa asennoissa. Tie huononi ja huononi. Lopulta tulin pieneen metsiköön ja sitten joen rantaan. Koska pysäköin hiekalle, laitoin mopon sen paremman seisontatuen varaan (Honda PCX:ssä on kaksi eri tukijalkajärjestelmää). Muistissani on edelleen tapaus, jossa isäni Vespa kaatui hänen jätettyään sen epähuomiossa upottavalle maalle syys/kevätsateiden aikaan. Pysäköinnin jälkeen ei mennyt montaakaan minuuttia, kun tukijalka upposi märkään maahan ja mopo meni mukkelismakkelis isäni äänekkään noitumisen säestämänä.

Olin pienellä niemekkeellä, ja kalastusaluksia ja pitkähäntäveneitä seilasi joella edestakaisin. Puut olivat havupuita, maassa oli runsaasti neulasia ja lisäksi paljon muoviroskaa. Joen toisella puolella oli mangrovemetsä.

Päätin kävellä toiselle puolelle niemeä metsän läpi. Kävi ilmi, ettei niemeke ollutkaan lainkaan niin pieni, kuin kartalla oli näyttänyt. Maasto ei ollut erityisen vaikeakulkuista, mutta ei toisaalta helppoakaan. Saavuin yllättävän pitkän ajan päästä niemen kärkeen, jossa rantahiekka oli upottavaa ja siinä oli paljon ravunkoloja.

Kävelin takaisin mopolle, ja metsän läpi rämpimisessä meni taas hyvän aikaa. Monta pientä liskoa vilisti neulasten alle, kun lähestyin niitä.

Mopo löytyi viimein. Lähdin matkaan, ja metsätiellä tuli vastaan pienikokoinen juovavaraani, joka tosin juoksi pusikkoon ennen kuin sain siitä kuvan. Se oli tummempi ja vähäjuovaisempi kuin pääkaupungin varaanit.

Ajoin takaisin päätielle. Pysähdyin katsomaan, kun vastaan tuli äskeistä paljon suurempi juovavaraani, joka oli juuri ylittämässä tietä. Tööttäsin sille, mutta se oli aivan liian hidas eikä osannut lainkaan varoa autoja, ja jäi silmieni edessä rekan alle.

Jatkoin matkaa kolmannelle rannalle, jonka nimi oli Thalee Nook. Se ei poikennut edellisistä paljonkaan. Näin kuitenkin suuren linnun, jonka dokumentoin puhelimellani. Wat sanoi sen olevan merikotka.

Olin tässä vaiheessa jo rantoihin kyllästynyt ja ajoin pitkän pätkän ilman taukoja. Päädyin kansallispuistoon sellaisen vuoren juurella, jolla olin eilen havainnut suuren vesiputouksen. Menin sisään kansallispuistoon, maksoin lipusta tavalliseen tapaan 120 bahtia. Metsänvartijatar sanoi, että samalla lipulla pääsee myös läheiselle kuumalle lähteelle. Kello oli nyt noin 15.

Parkkeerasin mopon ja menin etsimään vesiputousta. Putoukselle johti varsin hyvin hoidettu kävelyreitti, jonka varrella sai myös käydä uimassa. Ulkomaalaisia ei näkynyt, ja thaimaalaisiakin vain muutama. Itse putous ei ollut kovinkaan kummoinen, näin kuivalla kaudella siinä ei ollut paljoakaan vettä.

Jatkoin matkaa helikopteritasanteelle, joka toimi myös näköalapaikkana. Maisemat eivät kuitenkaan olleet kovin erikoisia.

Seuraavaksi vuorossa olisi ollut suuri ruohokenttä. En kuitenkaan mennyt ruohokentälle, vaan ajoin sen ohi katsomaan kuumaa lähdettä. Lähde nimittäin suljettaisiin kello 16:30 ja siihen olisi aikaa nyt enää noin 45 minuuttia.

Pääsin sisään alueelle ja katselin ympärilleni vähän aikaa. Olisin mieluusti kylpenyt, mutta oli kiire ja paikka oli muutenkin menossa kiinni. Kiintoisaa joka tapauksessa. Metsän siimeksessä oli varmaan tusinoittain erilaisia altaita ja pääasiassa thaimaalaisia kylpijöitä. Useat altaista oli suljettu huoltoa varten.

Poistuessani paikalta näin tiellä käärmeen, mutta liero pakeni pusikkoon ennen kuin sain siitä kuvaa.

Ajoin nyt vähän matkaa takaisin ruohokentälle. Se olikin kiintoisa alue, ja katselin ympärilleni hyvän aikaa. Päätin nousta ruohon peittämälle kukkulalle, ja sitten sen vieressä olevalle toiselle kukkulalle, koska se oli korkeampi. Näkymät eivät olleet hullumpia. Näin ison petolinnun, mutta se katosi ennen kuin sain savupiipun vaihdettua kameraani.

Harrastettuani näin liikuntaa palasin mopolleni ja ajoin hotellilleni Ranongissa. Liikennejärjestelyt sinne olivat varsin monimutkaisia. Päätien vieressä sen suuntaisesti kulki nimittäin hitaampi tie, joka oli erotettu päätiestä kaiteella. Se oli yksisuuntainen, enkä osannut ensimmäisellä yrittämällä mennä sinne oikeasta lävestä joten jouduin tekemään kaksi ylimääräistä U-käännöstä päästäkseni oikeaan paikkaan. Onneksi osaan nykyään näemmä lukea thaita niin hyvin, että tunnistin hotellin kyltin.

Ajoin hotellin pihaan. Vastaanotossa ei ollut ketään. Seinät oli lähestulkoon tapetoitu kuninkaankuvilla, kuka ikinä paikkaa pyörittikin oli selvästi melkoinen rojalisti. Katselin sitten ympärilleni, ja havaitsin naisen nukkumassa vastaanoton vieressä olevassa huoneessa. Jaahas, päivänokosilla. Esitin useita kovaäänisiä tervehdyksiä thaiksi ennen kuin nainen heräsi ja sain kirjattua itseni sisään.

Hotellihuoneessa havaitsin, että niskani on aivan punainen. Huivini ei ollut suojellut niskaa palamiselta käytännössä lainkaan. Häntä, jonka olin toivonut suojaavani niskaa oli tietysti taittunut ajaessa niin moninkerroin, ettei se antanut suojaa ollenkaan. Tarvitsen kaksi putkihuivia, paremman paidan tai thaimaalaisen kypärämyssyn.

Päätin mennä vielä illalla oikein ravintolaan syömään. Menin pohjoisthaimaalaiseen ravintolaan, jolle oli annettu Googlessa 5 tähteä yli sadan arvioijan toimesta. Ravintolanpitäjä oli ensimmäinen ihminen, joka on selittänyt thaimaalaisia ruokia minulle. Tilasin khaaw sooi-nuudeleita. Se oli erinomaisen herkullista ja palvelu nopeaa. Tilasin myös annoksen laap-nimistä sörsseliä kotiin vietäväksi, kun ravintoloitsija lupasi jättää siitä pois maksan ja muut sisäelimet. Hintaa kahdelle ruokalajille ja vesipullolle tuli 218 bahtia, joka oli laatu huomioiden hyvin kohtuullista.

Havaitsin, että ruokalistassa oli thai-lanna-sanakirja. Mainitsin tästä ravintoloitsijalle. Hän sanoi, ettei tiedä siitä asiasta mitään, koska ei ole thaimaalainen. Pitihän se arvata. Ravintolanpitäjä puhui aivan liian hyvää englantia ollakseen thai. Hän oli kuitenkin ilmeisesti ollut maassa niin kauan, että oli alkanut näyttää thaimaalaiselta.

Palasin hotelliin Big C:n kautta. Siellä oli myynnissä virtahepopehmoleluja ja suurin osa kylteistä oli thain lisäksi burmaksi. Ostin ison vesipullon (Big C:n vesi on hyvää) ja vähän pullaa. Kävin Banana IT:ssä tiedustelemassa Applen USB-C-kaapelien hintaa. Sitten kävin vielä viereisellä huoltoasemalla tankkaamassa.

Hotellilla havaitsin, että lauantainen junani lähtisi jo kello 11 aamulla eikä myöhään iltapäivällä, kuten olin aiemmin muistellut. Tämä tarkoitti sitä, että olin vuokrannut mopon turhan takia neljäksi päiväksi. Kolmekin olisi riittänyt. Vien sen varmaan huomenna illalla takaisin, jottei tarvitse ainakaan aamulla riidellä korvauksista ja myöhästyä sen takia junasta.

Minun on sanottava, että tämä on kaaoottisin reissu, jolla on ollut. Kaikki ongelmat niin junalippujen kuin kaiken muunkin kanssa ovat kuitenkin lopulta sen peruja, että joudun tanssimaan mopovuokraamojen pillin mukaan. Ensin Hat Yaissa eivät suostuneet vuokraamaan, joten vaihdoin junaliput. Sitten en ehtinyt junaan, ongelma, jota ei oman kulkuneuvon kanssa olisi ollut. Vahingossa liian pitkä vuokra-aika, oman mopon kanssa ei olisi tapahtunut. Ratkaisu siihen, ettei tällaista sekasotkumatkaa tule tehtyä tulevaisuudessa on aika ilmeinen.

On kuitenkin onneksi tullut ainakin nähtyä paljon kaikenlaista. Tänään on ajettu 161 kilometriä.