Lähdin jälleen liikennevirastoon saapuen paikalle kello 10:20 aamulla. Aikomuksenani oli etsiä paikka, jossa moottoripyörien ajokokeet tehtiin. Matka sinne kotoani maksoi 50 bahtia. Löysinkin sen ilman suurempia vaikeuksia. Saamissani papereissa luki, että koe järjestettäisiin kello 10:30, mutta viraston seinällä lukikin 10:15. Myöhästyin siksi ensimmäisestä tilaisuudesta ottaa osaa ajokokeeseen. Seuraava koe oli kello 11:15.
Menin sitten parin muun korttia itselleen toivovan kanssa katsomaan videoita ajokokeesta. Yleisesti ottaen kokeiden suoritustapa vaikutti olevan sama kuin autolla, mutta itse kokeet olivat erilaisia.
Ensimmäinen koe oli ajaa suoraan parikymmentä metriä muutaman sentin ympäristöä korkeammalla betonikorokkeella. Se oli hieman kakkosnelosta leveämpi, mutta ei paljon. Arvelin tämän olevan suhteellisen yksinkertaista.
Sen jälkeen vuorossa olisi heti toinen koe, jossa piti ajaa katukivetyksen reunustamassa varsin tiukassa S-mutkassa. Videolta oli vaikea nähdä, kuinka jyrkästi mopolla oli mutkissa käännyttävä. Olin kuitenkin varma siitä, ettei se voinut olla mitenkään vaikeampaa kuin hidasajokoe suomalaista moottoripyöräkorttia varten.
Viimeisessä kokeessa piti ajella liikennemerkkien mukaan pienellä esteradalla. Siellä oli viisi stop-merkkiä ja monia ohjemerkkejä. Tämä olisi varmasti helpoin testi.
Kellon tullessa 11:15 virkailijatar tuli paikalle, selitti kokeet pahvimallilla vielä kerran thaiksi ja thainglanniksi ja saimme sitten lähteä ajelemaan. Kypärää piti tietysti käyttää. Kahdella muulla oli oma mopo, minä taas vuokrasin 50 bahtilla mopon testiä varten. Minulta jopa kysyttiin, haluanko automaattisen vai manuaalisen! Menin automaatilla, olen juuri ajanut sellaisella 611 kilometriä tai sinne päin.
Käynnistin Yamaha Grand Filanon moottorin ja lähdin matkaan kahden muun perässä. Suoraan ajaminen betonikakkosnelosen päällä ei ollut kovin vaikeaa. Sitten menin S-mutkaan, ja läpäisin senkin helposti.
Nyt vuorossa oli enää liikennemerkkirata. Se lähti vähän yskähdellen käyntiin, kun en tajunnut, missä lähtöpiste oli ja yritin aloittaa keskeltä. Minut komennettiin tomerasti oikeaan paikkaan, ja ajelin radan läpi ilman suurempia vaikeuksia. Sormi tosin osui kerran ikävästi tööttiin, kun yritin laittaa vilkkua päälle.
Parkkeerasin mopon ja minulle annettiin toimistossa paperi. En tiennyt, mitä siinä luki, mutta arvelin läpäisseeni kokeen koska minun käskettiin mennä rakennuksen neljä toiseen kerrokseen.
Menin rakennuksen neljä toiseen kerrokseen. Tiskillä sain paperiani vastaan muita papereita ja vuoronumeron. Jatkoin eteenpäin jonotustilaan.
Kun vuoroni tuli, menin virkailijattaren luo ja annoin paperikasan hänelle. Pulitin ajokorttimaksun: 105 bahtia. Sitten virkailijatar otti naamastani valokuvan. Muutaman minuutin sisällä virkailijattaren vieressä oleva printteri sylkäisi ulos luottokortin kokoisen muovikortin, jossa naamani komeili. Minut on nyt sertifioitu virallisesti mopoilutaitoiseksi Thaimaassa! Jos olisin mennyt hakemaan lähetystöstä sertifioituja käännöspapereita, tämä olisi tapahtunut vasta 11. päivä ja ollut kalliimpaa.
Kysyin rakennuksen edessä olevalta moottoripyörätaksilta, paljonko matka Ha Yaek Lat Phraon asemalle maksaisi. Tällä kertaa taksa oli 80 bahtia. Kun alennusvaatimuksiini ei suostuttu, tilasin Grab-mopotaksin kotiovelle asti, se maksoi kohtuullisemmat 51 bahtia. Näin minun olisi ilman muuta pitänyt tehdä myös viikko sitten, kun minulla oli kiire junaan.
Kotona pakkasin tavarat ja lähdin pitkästä aikaa kielikouluun. Aikomukseni oli tulla kirjoitustaitoisemmaksi ja kerrata kirjoittamisen ykköskurssi.
Minulla oli jälleen uusi opettaja, joskin hän oli suunnilleen samasta pakasta vedetty, kuin aiemmatkin opettajat. Opetusmenetelmä oli sama kuin ennenkin, toistamista opettajan perässä ja vihkoon kirjoittamista. Nykyään ehkä aliarvostettuja, mutta täysin toimivia tapoja.
Sellainen pieni ristiriita opetuksessa tosin tuli vastaan, että opettaja kirjoitti kirjaimet ช ช้าง (ch niin kuin norsu) ja ซ โซ่ (s niin kuin ketju) hyvin eri tavalla kuin ensimmäinen opettajani. Tämä herätti minussa syvää hämmennystä. Menin tauolla edellisen kirjoituksenopettajani puheille, ja hän sanoi että voin kirjoittaa, miten haluan. Kirjoitin sitten sillä tavalla, kun minua oli ensimmäisellä kerralla opetettu. En varmasti opettele kaksia eri mallikirjaimia, yksissäkin on riittävästi tekemistä (kuten ehkä muistamme, thain kielessä on 44 konsonanttimerkkiä ja niihin 32 vokaaliliitännäistä, numerot ja muut symbolit päälle).
Tauolla esittelin uutta ajokorttiani Kynäselle, joka onnitteli minua. Esittelin sitä myös kuolun vastaanottovirkailijalle joka kysyi, kenet lahjoin sen saadakseni.
Kurssilla oli lisäksi kaksi muuta ihmistä: uraohjuksen tavoin pukeutuva keski-ikäinen taiwanilainen mies ja hieman häntä nuoremman näköinen kiinalainen nainen. Iltapäivällä saa usein opiskella rauhassa.
Päätin suunnata Iconsiamiin, koska en ollut käynyt siellä vähään aikaan. Saapuessani Thaimaan övereimpään kauppakeskukseen muistin myös, miksi tämä ajatus tarkalleen oli mieleeni tullut: piti ostaa uusi latausjohto sen rikkinäisen tilalle, joka ei ollut ladannut tien päällä puhelintani. Kävin applekaupassa ja ostin sieltä latausjohdon. Lisäksi sovitin sandaaleita, nykyiset ovat hajoamassa käsiin, vaikka eivät ole kuin kymmenen vuotta vanhat. Teva Terra Fi Litet olivat kohtuulliset, mutta eivät oikein millään mittarilla yhtä hyvät kuin Ecco Yucatanini. Tämä on tosin mahdollisesti ainakin osittain tottumiskysymys. Lisäksi ne maksoivat enemmän kuin Euroopassa.
Onneksi ei tarvinnut tehdä läksyjä, sain kaiken tehtyä tunnilla.