En ole saanut viime aikoina nukuttua kunnolla ja vatsakaan ei ole toiminut. Viime yönäkin pyörin 2 tuntia sängyssä, ennen kuin sain nukutuksi. Lisäksi herään usein omia aikojani tarpeettoman aikaisin.
Meninkin tänään ajokokeeseen varsin vähäisillä yöunilla. Tilasin perinteiseen tapaan mopotaksin ja suuntasin liikenneviraston rakennukseen kahdeksan. Kuski ajoi minua noutaessaan ensin väärään paikkaan, törmäsi melkein toiseen mopoon matkalla eikä käyttänyt kypärää.
Menin odottamaan kokeen alkamista toiseen kerrokseen samaan huoneeseen, missä olin ennenkin ollut. Aikaa oli varsin runsaasti, ja päätin katsoa jääkiekkoa puhelimestani. Meneillään on neljän maan turnaus, jossa ovat mukana kaikki maailman parhaat pelaajat ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen. Ottelussa pelasivat Ruotsi ja Kanada.
Kokeilin ensin monenlaista kiertotietä pelin nähdäkseni, mutta lopulta selvisi, että virallinen NHL-livelähetys oli saatavilla yksinkertaisesti Youtubessa. Sitä sai katsoa ilmaiseksi, ehkä johtuen siitä, että Thaimaa ei ole varsinaisesti NHL:n suurinta markkina-aluetta.
Näin jälkimmäisen puolikkaan ensimmäisestä erästä. Ruotsi ei saanut edes yhtään kunnollista hyökkäystä Kanadan päätyyn ja ensimmäinen Ruotsin laukauskin taisi tulla vasta vartin kohdalla. Jos sama meno jatkuisi, Kanada voittaisi 7-0.
Kellon tullessa 9 paikalle tuli virkailija selittämään kokeen jälleen kerran. Sain viereisestä toimistohuoneesta lippulappusen ja menin sen kanssa testialueelle. Tällä kertaa siellä olikin varsin suuri kansainvaellus: testiradalla oli kymmeniä ihmisiä ja rekka. Paras arvaukseni oli, että kyseessä oli jokin ammattikuljettajille tarkoitettu ajokoe. Voin kuitenkin hyvin olla väärässäkin.
En ollut harjoitellut koetta varten taaskaan yhtään. Olin käynyt Central Ladpraossa viime viikolla ja etsinyt puolitoista tuntia autokoulua, joka siellä Google Mapsin mukaan piti olla. En kuitenkaan koskaan löytänyt sitä, ja arvelin sen tosiasiassa sijaitsevan jossain muualla. Eräs ystäväni auttoi minua onkimaan koulun Line-tunnuksen ja lähetin siihen tiedustelun, mutta siihen ei ikinä vastattu.
Olin tästä huolimatta päättänyt kokeilla koetta uudestaan, koska en osannut perua sitä ja kokeen uusiminen maksoi vain auton vuokran verran, 100 bahtia. Yrittäisin etsiä uuden autokoulun ensi viikolla, jos koe ei vieläkään menisi läpi.
Pohdin mielessäni, mitä tekisin tällä kertaa eri tavalla kuin viime kerralla parantaakseni mahdollisuuksiani. Keskeisin ongelmani oli viimeksi ollut, etten tiennyt kakkoskokeessa auton sijaintia suhteessa katukivetykseen ja reputin, koska ajoin siitä liian kaukana. Taustapeili voisi ehkä kuitenkin olla tässä avuksi.
Noustessani liikenneviraston vuokra-Hondaan havaitsin, että tässä autoyksilössä ei ollut peruutuskameraa. Toisissa vuokra-autoissa siis oli peruutuskamera ja toisissa ei. Ehkä sillä ei ollut minulle väliä: arvelin, ettei taskuparkkia tarvinnut tehdä enää uudelleen, kun olin jo kerran sen läpäissyt.
Säädin vasemman sivupeilin osoittamaan niin alas, että näin siitä vasemman takarenkaan kokonaan. Liikenteessä ajaessa tämä olisi tietysti järjetöntä, koska nyt peilistä ei nähnyt mitään muuta kuin takalokasuojan ja renkaan. Sodassa ja ajokokeissa kaikki on kuitenkin sallittua.
Ajoin ensimmäisen koealueen läpi (minun ei tarvinnut tehdä koetta uudestaan) ja katselin samalla sivupeilistä, miten katukivetys siitä näkyi. Varsin hyvin minusta. Taktiikkani vaikutti pätevältä. Kun vuoroni tuli, ajoin suoraan eteenpäin kymmenen senttiä kivetyksen reunan vieressä renkaat selvästi keltaisen viivan päällä. Pysähdyin myös oikeaan kohtaan. Virkailija sanoi muutaman sanan thaiksi ja käski sitten englanniksi mennä kakkoskerrokseen. Oletin läpäisseeni kokeen, koska aikaisemmin minulle oli heti kerrottu, jos olin tehnyt virheen ja näytetty, minkälainen virhe oli. Mopokorttikokeessa minulle ei ollut sanottu mitään, joka tarkoitti kokeen läpäisemistä.
Ajoin taskuparkkikoealueen läpi (taskuparkkia ei tarvinnut ilmeisesti yrittää uudelleen) ja suuntasin papereineni takaisin rakennuksen toiseen kerrokseen. Toimistossa minulle sanottiin kuitenkin mistöö, jyy don päs. Ilmaisin yllättyneisyyteni päätöksestä ja totesin, että koetta valvonut virkailija ei kertonut, miksi olin epäonnistunut kokeessa. Olin mielestäni ajanut ihan oikein.
Varasin ajan uuteen kokeeseen. Sinne pääsi vasta 24. päivä eli yhdentoista päivän kuluttua. Palasin pahantuulisena takaisin kotiin Grab-mopotaksilla. Jo on merkillistä, jos nykyisin ei edes kerrota, miksi koe on epäonnistunut. Pohdin myös minulle koetta varten annettua paperinivaskaa, jota olin aiemmin rakennuksessa kahdeksan tarkastellut. Virkailijat olivat rastittaneet siihen paljon erilaisia ruutuja, läimineet leimoja ja kirjoittaneet kommentteja, mutta paperissa ei ollut minusta päätä eikä häntää. Niin hyväksytyt kuin hylätyt kokeet oli minusta merkitty paperiin samalla tavalla.
Olin ollut aikeissa ottaa nokoset ennen kouluun lähtöä, mutta katsoinkin lisää jääkiekkoa. Kolmas erä oli juuri alkamassa. Ruotsi pelasi nyt paljon paremmin ja teki katsoessani kaksi maalia tasoittaen pelin lukemiksi 3-3. Kanada alkoi yhtäkkiä näyttää ihan tavallisista kuolevaisista koostuvalta joukkueelta Sidney Crosbyn, Nathan MacKinnonin ja Connor McDavidin läsnäolosta huolimatta.
Havaitsin, että joku yritti soittaa minulle Thaimaan numerooni. Saan siihen paljon huijauspuheluita, joten en vastannut. Soittaja oli kuitenkin varsin itsepintainen. Sain heti perään soiton toisesta numerosta ja sitten vielä kolmannen. Olisiko liikennevirastolla jotain asiaa? Päätin vastata puhelimeen.
Liikennevirastosta soitettiin. Papereita oli tarkasteltu lähemmin ja oli kuulemma tapahtunut virhe. Koe olikin hyväksytty. Sain neuvon palata takaisin rakennuksen kahdeksan toiseen kerrokseen.
Mitäpä siinä sitten muutakaan kuin suuntamaan takaisin liikennevirastoon. Tilasin päivän kolmannen mopotaksin ja palasin näin rakennuksen kahdeksan toiseen kerrokseen. Vastaanotin paperin, jolla kokeeni oli hyväksytty ja lisäksi määräyksen mennä rakennuksen neljä toiseen kerrokseen. Naureskelin itsekseni poistuessani. Kuten anglofoonit sanovat, you can’t make this shit up.
Kävelin rakennuksen neljä toiseen kerrokseen ja sain vuoronumeron. Tämä oli sama paikka, jossa olin vastaanottanut mopokortin. Vuoroni tuli melkein heti. Menin tuolille istumaan, minusta otettiin naamavalokuva ja annoin virkailijalle 205 bahtia. Virkailijan korttitulostin tulosti kortin odottaessa. Thaimaan mopo- ja autokortit ovat siis kaksi erillistä luottokortin kokoista korttia, ja minulla oli nyt niistä molemmat.
Eipä tämä ajokorttiseikkailu kovin kalliiksi tullut, vaikka vaikeimman kautta menikin. Asuinpaikkatodistukset 400 bahtia, lääkärintodistus 550, kolme ajokoetta yhteensä 300 bahtia, mopokoe 50 bahtia. Itse kortti 105 bahtia mopoon ja 205 autoon. 1610 bahtia eli 46 euroa kaiken kaikkiaan, ellen ole unohtanut jotakin. Muistelisin ajokorttien olevan Suomessa hieman tätä kalliimpia. Matkakustannuksia tuli myös jonkin verran. Siltikin tämä tuli halvemmaksi kuin ravata suurlähetystössä ajokorttikäännöksiä sertifioimassa. Tein itse ja säästin, eikä aikaa mennyt kuukauttakaan.
Nyt Mies Lännestä on sertifioidusti ajotaitoinen kaikilla maakulkuneuvoilla koko Kaakkois-Aasian alueella.
Istuin kortin myöntämisen jälkeen vielä muutamia minuutteja odotustilan penkillä ja katsoin jääkiekkoa. Ottelussa pelattiin nyt jatkoaikaa. Joukkueet vaikuttivat varsin tasaväkisiltä, mutta lopulta Kanada ratkaisi pelin itselleen. Ruotsi oli kuitenkin minusta pärjännyt yllättävän hyvin Kanadan nimimiehiä vastaan, ja vähän paremmalla tuurilla olisi voinut jopa voittaa.
Palasin kotiin Central Ladpraon kautta. Pian olikin taas aika lähteä kielikouluun.
Otin mukaan litran tölkin guavamehua, jonka olin päättänyt antaa huvikseni eräälle opettajalle. Olen havainnut puhuvani hänen kanssaan usein tauoilla: hän on poppoon uusin miesopettaja, ja varsin hauska kaveri. Sana guava (thaiksi tietysti farang) on ollut lukuisten sanaleikkien lähde. Ostin koulun vieressä olevalta katukauppiaalta vielä yhden tuoreen guavan 15 bahtilla ja vein ne opettajan pöydälle, kun hänen silmänsä vältti. Jotenkin hän kuitenkin arvasi, kuka guavat oli tuonut.
Omalta opettajattareltani toivoisin yhtä hyvää huumorintajua. Hän vaikuttaa kuitenkin olevan täysin huumorintajuton, ajoittain kärsimätön ja nipottavan kaikesta jonninjoutavasta aina silloin tällöin. Nipottaisi edes käsialasta, niin olisi ymmärrettävämpää. Minusta opiskelu ei ole ollut yhtä hauskaa, kuin edellisten opettajien kanssa. Erityisesti Kynäsen lehmänhermoja ja huumorintajua on ikävä.
Tavallisesti taiwanilaismies tulee paikalle aina ajoissa, mutta tänään häntä ei näkynyt koko päivänä. Kiinalaisnainen taas tulee aina ainakin vartin myöhässä, tänään viivästys oli puoli tuntia. Olin siis yksin oppitunnillani, kunnes hän saapui paikalle. Ehdin sinä aikana kirjoittaa taululle joka-aamuiseen tapaamme opettelemamme 12 pitkää vokaalia, 24 konsonanttia, 10 loppukonsonanttia, 3 toonimerkkiä ja sen yhden sanan, joka pitää vain muistaa kirjoittaa oikein. Joitain piti miettiä hetki, mutta lopulta muistin kaiken ulkoa. Olen mielestäni unohtanut kirjoittamisesta tässä vuoden aikana yllättävän vähän.
Tein läksyt kielikoulun aulassa ja kuuntelin, kun Kynänen antoi yksityistuntia jollekin oppilaalleen. Läksyissä meni melkein tunti.
Kotiin palatessani päätin juhlistaa ajotaitoisuuttani käymällä ruokakaupassa. Ostin pullaa ja kallista jäätelöä, joka sattui olemaan tarjouksessa (kolme kahden hinnalla). Lisäksi ostin pienen pullon ruokaöljyä. Valmistusaine: soijapapu.
Kotona rasvasin ruokaöljyllä avainklipsini, joka oli alkanut kitistä ikävästi.