Eilen kävin CentralWorldissa ja hankin Mujista penaalin nimellistä maksua vastaan. Olin kyllästynyt pitämään kirjoitusvälineitäni leipomon muovikassissa. Lisäksi hankin melkein ilmaisen verkkopussukan, johon pystyin varastoimaan titaanilusikkani, unimaskini ja korvatulppani. Tämän lisäksi hankin vielä vesitiiviin puhelinpussukan, joka oli tarjouksessa. Puhelinta pystyi käyttämään sen ollessa pussukassa, ja valokuviakin oli mahdollista ottaa.
Sitten tähän päivään. Aamulla satoi rankasti, joka puhdisti ilman.
Koulussa sain taas kirjoittaa koulussa kaikki tähän mennessä opetellut kirjaimet yksin taululle, koska kiinalaisnainen saapui paikalle puoli tuntia myöhässä ja taiwanilaismies on matkalla Taiwanissa. Jotenkin arvelen, ettei mies pysty suorittamaan kurssia loppuun.
Vaihdoin tauolla muutaman sanan erään hyvin pitkän englantilaisnuorukaisen kanssa, joka opiskelee kirjoittamista kolmostasolla. Hänellä oli hieno T-paita, siinä oli robotti elokuvasta Laputa - linna taivaalla. Erittäin nörttiuskottavaa.
Koulun jälkeen tilasin mopotaksin Ramkhamhaengin (/ramkhamhääng/) yliopiston liepeille. Siellä oli eräs hilavitkutinmyymälä, jonka tarjontaan olin tutustunut Lazadassa. Kaupassa myytiin kaikkea, mitä Nite Ize on ikinä valmistanut, pienoisrautatietarvikkeita ja jostain syystä Garminin navigaattoreita.
Eilen illalla olin testaillut Mujista hankkimaani puhelinpussukkaa. Arvelin, että vastaava pussi voisi olla nimittäin kätevä passini pysyvään säilyttämiseen. Minulla on passiani varten tällä hetkellä erillinen passikotelo AirTag-kiinnityksellä (käytännössä siis kirjamaiset kannet passiin), mutta olen jo pitkään pohtinut tämän passikotelon korvaamista vesitiiviillä pussilla. Vesi on nimittäin yksi harvoja asioita, joka voi realistisesti passin turmella. Passikotelostani ei puolestaan ole juuri mitään hyötyä, koska se ei suojele passia oikeastaan mitään todellista uhkaa vastaan ja passi on aina otettava sieltä pois, kun sitä näyttää esimerkiksi jollekin virkailijalle. Lisäksi kotelo oli varsin paksu. Joka tapauksessa, matkustusasiakirja mahtui puhelinpussin suuaukosta (suuaukko oli pussin kapealla sivulla) sisään pientä väkivaltaa käyttäen, mutta jos tekisin näin usein, vahingoittuisivat passin kulmat. Päätin tehdä tutkimusta muista vastaavista pussukoista, ja tutkimukseni oli johdattanut minut tähän myymälään.
Hipelöin ja kopeloin kaikkia hyllyssä olevia Nite Izen vesitiiviitä pusseja. Niissä oli kaikissa vetoketjuntapainen, joka oli asetettu pussien pitkälle sivulle. Se teki avaamisesta ja pussin täyttämisestä helppoa. Rullattavia vesitiiviitä pusseja on saatavilla enemmän ja minulla onkin yksi sellainen, mutta niiden jatkuva avaaminen ja sulkeminen on minusta varsin aikaavievää, eivätkä ne siksi sovellu usein käytettyjen tavaroiden säilyttämiseen.
Lopulta myyjä tuli paikalle kyselemään, että tarvitaanko täällä apua. Palvelu oli thainkielistä. Onneksi myyjä kuitenkin puhui hyvin selkeästi. Päädyin viimein erääseen pussukkaan, joka oli uskoakseni vanhaa mallia ja hieman uusia pienempi, mutta silti aivan riittävän iso passille tai suuremmallekin vihkoselle. Se mahtui myös uusia helpommin taskuun. Mikä tärkeintä, siinä oli pieni pintavika: huomautin, että tästähän lähtee Nite Izen logo irti toivoen saavani alennusta. Suunnitelmani toimi: myyjä tarjoutui antamaan tuotteesta 40% alennuksen. Lopullinen hinta oli 774 bahtia eli 22€, puolet siitä mitä vastaavat maksavat Euroopassa. Hankin vielä heräteostoksena muutamalla eurolla pienen paristolla toimivan valotikun, jonka ajattelin voivani kiinnittää reppuuni, jos minun pitää joskus vaikkapa mopoilla pimeän aikaan.
Poistuin kaupasta varsin tyytyväisenä. Päätin käydä viereisessä puistossa, nyt kun tänne asti oli tultu.
Löysin kyllä puiston, mutta en sisäänkäyntiä. Kaikilla sisäänkäynneillä vaikutti olevan jokin rakennustyömaa. Sitten löysin rakennuksia, jotka kuuluivat mielestäni varsin hassusti nimetylle Assumption Universitylle. Olen kuullut puhuttavan oppilaitoksesta monesti, mutta en suunnilleenkaan tiennyt, missä se sijaitsee.
Kävelin sisään jonkin sortin urheilukompleksiin. Olin nyt päätynyt puiston toiselle puolelle ja yritin sisään tästä ilmansuunnasta. Täälläkin oli rakennustyömaa joka sisäänkäynnillä. Sitten kun viimein löysin puistoon johtavan kävelyreitin, paljastui, ettei se johtanutkaan puistoon vaan välissä oli vielä vesieste. Jotenkin sinne kuitenkin oli päässyt ihmisiä hölkkäämään. Palasin takaisinpäin väistäen räksyttävää koiraa, joka oli alkanut seurata minua.
Päädyin suuren urheilustadionin liepeille. Se oli Thaimaan jalkopallomaajoukkueen eli Sotanorsujen kotistadion ja sen kapasiteetti oli 50 000 ihmistä, joissakin tilaisuuksissa kuitenkin yli 100 000.
Täältä kävelin Ramkhamhaengin yliopistoon, joka oli aivan stadionin vieressä. Kuten kaikki lukijani varmaan hyvin muistavat, Sukothain kuningas Ramkhamhaeng Suuri keksi thain kielen kirjoittamiseen käytettävän kirjoitusjärjestelmän vuonna 1283. Sääli, ettei sitä ole paljoa päivitetty 1200-luvun jälkeen. Uskokaa, kun sanon ettei kirjoitus sovellu nykythain kirjoittamiseen kovinkaan hyvin. Samaa tarkoittavia merkkejä voi olla neljäkin erilaista, mutta toisaalta tiettyihin vokaaliäänteisiin tarvitaan jopa kolmen merkin yhdistämistä, koska kirjoituksessa ei ole niiden ilmaisuun yhtä merkkiä.
Katselin yliopistolla ympärilleni vähän aikaa. Pidin Kasetsartista enemmän.
Yliopiston keskellä oli suuri liikenneympyrä ja vesiallas. Kuvailin vesialtaalla vähän. Minut äkkäsi epäilyttävästi munkin näköinen mies, joka tahtoi minun ottavan muutamia kuvia itsestään. Hän sanoi opiskelevansa yliopistossa lakia ja olevansa 35-vuotias. Paljon muusta en saanut selvää. Toisin kuin aiemmin tapaamani kauppias, munkki ei puhunut erityisen selkeästi.
Kuvailin maisemia ja munkkia. Mainitsemassani suuressa vesialtaassa oli kilpikonnia, joista yksi oli kuoressaan altaan vierellä. Poimin sen maasta, ja munkki otti kuvan minusta pitelemässä kilpikonnaa.
Munkki oli sitä mieltä, että minun pitäisi vierailla hänen temppelillään. Se oli kuulemma hieno temppeli.