Opiskelujen tilanne on se, että konsonantteja alkaa niin sanotusti tulla korvista ulos. Vatsan tilanne ei ole sen kaksisempi, ja heräilen jatkuvasti väsyneenä liian aikaisin omia aikojani. Ylirasituksen merkit ovat selvästi palanneet.
Olin käyttänyt jonkin aikaa pohtiakseni, mennäkö tänään temppelille vai ei. Päätin lopulta mennä, koska havaitsin sen olevan lähempänä koulua kuin vekotinmyymälä ja Ramkhamhaengin yliopisto. Minun piti silti ottaa mopotaksi, koska alueella ei ole oikein mitään julkista liikennettä. Oranssi MRT-linja, jota alueelle ollaan rakentamassa on fyysisesti lähes valmis, mutta käyttöönoton ei odoteta tapahtuvan ennen vuotta 2027.
Mopotaksi siis vei minut Rama IX Kanchanapisekin temppelille noin parissakymmenessä minuutissa. Lähetin kuvan munkille ilmoittaakseni saapumisestani. Hän tuli paikalle ja esitteli vähän paikkoja. Itse temppelin ympärillä oli vähän puistoa, suuri kala-allas ja pari pienempää lammikkoa, jossa kasvoi lootuksia. Lootuslammikoissa oli myös sekä kilpikonnia että suuria sammakoita. Kysyin, saako sammakoita pyydystää. Ihan vapaasti, kuulemma. Yritin pyydystää sammakon, mutta ne ovat niin liukkaita ja elastisia, että märästä saippuapalastakin saisi helposti tukevamman otteen. Munkki oli edelleen innokas linssilude ja otin hänestä useamman muotokuvan miten parhaiten taisin. Kamerani ei tosin pysty tuottamaan kovin kummoista bokeh-efektiä johtuen linssieni varsin pienestä f/4-aukosta. Sillä ei tosin ole useinkaan väliä, koska kuvaan ihmisiä niin harvoin.
Munkki esitteli minulle myös suuren seinämaalauksen, jonka aiheena vaikutti olevan Rama IX:n elämä ja teot. Hän sanoi, että tämä esittelytila ei ole vielä varsinaisesti auki, mutta koska muraali oli lasiovien takana, näkyi se selvästi esittelytilan ulkopuoleltakin.
Munkki näytti minulle myös temppelin ruokailutilan ja sitten menimme sisään jonkin sortin huoneeseen, jossa oli runsaasti uskonnollisia artefakteja ja muutama tuoli. Istuimme alas ja munkki tarjosi minulle virvokkeen.
Päätin sitten editoida kuvat siinä istuskellessa. Niitä oli 199. Vähän myöhemmin niitä oli enää 38. Joukossa oli muutama ihan hyväkin kuva. Lähetin ne munkille, joka vaikutti tyytyväiseltä. Minun pitäisi kai periaatteessa laskuttaa tästä, mutta toisaalta almujen antaminen munkeille kuuluu thaimaalaiseen kulttuuriin.
Kotiin palatessani kuljin Grab-taksilla Central Rama IX:lle. Kävelin siellä vähän aikaa ympäriinsä ja söin lopulta wrapin alakerran salaattibaarissa. Se maksoi 139 bahtia, mutta sain siitä kanikorttipisteillä 100 bahtin alennuksen. Annos oli surkean pieni, mutta maistui oikein hyvältä.
Kanikorttipisteistä puheenollen bonuspistejärjestelmää on viety todella sekavaan suuntaan. Aiemmin bonuspisteillä pystyi ostamaan ilmaisia matkoja. Nyt jos ostaa ilmaisia matkoja, pakettiin kuuluu myös kaikkea täysin turhaa: alennuskuponki älypuhelinkauppaan, elektroniikkamyymälään (vain niihin, joita on BTS-asemilla), kolme eri henkivakuutustarjouskuponkia, autovakuutuskuponki eikä tässä vielä kaikki: saat myös kolme ruokatarjouskuponkia! Lisäksi sekä matkojen määrää, etäisyyttä että matkakupongin voimassaoloa on rajoitettu niin, etten itse saisi bonuspisteiden vastineeksi yhtään mitään. Matkat pitää käyttää 30 päivän sisällä kupongin ostamisesta, niiden määrä on rajoitettu 10/15/25/35 matkaan kuukaudessa kupongista riippuen ja niiden voimassaolo ei edes kata minun asemaani, vaan päättyy Mo Chitille. Älkää siis vaikeroiko vaivojanne minulle, jos kaupunkienne joukkoliikenne tuntuu toimimattomalta. Täällä BTS:ään ei saa edes kuukausikorttia. Onneksi kanikortilla saa parista tietämästäni ravintolaketjusta alennuksia, etteivät pisteet mene täysin hukkaan.
Kotiin päästyäni kävin parkkihallissa täyttämässä vesipulloni ja havaitsin, että talooni oli muuttanut oligarkki.
