Heräsin turhan aikaisin. Yritin nukkua lisää, mutta ilmeisesti huoneeni ikkunan ulkopuolella suoraan pääni vieressä on jokin teollisuustason ilmapuhallin, joka menee päälle aika ajoin. Se siitä yrityksestä sitten.
Taivas oli taas sen näköinen, ettei oikein osannut päättää, sataakko vaiko ei. Söin päivällistä hotellin ravintolassa. Massaman-annokseni oli tavallisesta poikkeavasti sävyltään hieman vaaleanpunainen, mutta ihan hyvältä se maistui. Hintaa 160 bahtia, sisältää myös veden ja riisin. Ensimmäinen järkihintainen ja hyvän hinta-laatusuhteen ateria tällä matkalla.
Tiedustelin omistajalta, että mahtaakohan sataa. Hän oli sitä mieltä, että ehdottomasti. Säätiedotus oli thainkielinen. Menin takaisin huoneeseeni odottamaan sadetta ja sen jäkeistä sateen taukoamista. Kaikenlaisia suunnitelmia minulla oli ollut tällekin päivälle, mutta ei sateella viitsi mopolla ajaa.
Sade alkoi suunnilleen silloin, kun sen olisi pitänyt puhelimen säätiedotuksen mukaan loppua. Kun kello oli noin 15:30 sade oli tauonnut sen verran, että päätin lähteä matkaan.
Olin eilen kijoittanut muistelmiini, että Cha-Amin ja Hua Hinin välinen rannikko on laajalti tutkimatonta seutua. Päätin korjata tämän asiantilan. Siihen minulla olisi vielä tänään aikaa.
Mennä posotin PCX:lläni sitten Cha-Amiin kolmekymmentä kilometriä Hua Hinistä pohjoiseen. En pysähdellyt juurikaan matkan aikana, koska ranta oli väärällä puolella tietä. Sitä olisi kätevämpää tutkia takaisin tullessa. Matkalla ripsi vettä, mutta vain vähän.
Cha-am löytyi. Matelin rantakatua pitkin autojen perässä. Panin jälleen merkille, kuinka melkein kaikki paikalla olevat turistit olivat thaimaalaisia. Rannalla kasvoi suoranainen mäntymetsä, jota en ollut pannut viime kerralla kunnolla merkille.
Ajoin koko matkan rannan ohi ja kiemurtelin sitten pikkukujilla, kunnes pääsin kalasatamaan. Siellä oli paljon kalaravintoloita, kalastusaluksia sekä sataman molemmin puolin kaksi pitkää aallonmurtajaa. Ajoin allonmurtajalle. Näkymät olivat melko hyvät, joskin rakennelma oli huollon puutteessa pahasti rapistunut. Sää oli siniharmaa, mutta välitöntä sateen uhkaa ei ollut. Mantereen puolella erottui kaukaisuudessa suuri kalkkikivivuori. Aallonmurtajan kupeessa muutama paikallinen poltti roskia.
Hyppäsin jälleen mopon selkään ja ajoin Cha-amin päärannan toiseen päähän. Dokumentoin metsän ja kadunvarren myymälöitä.
Palasin päätielle ja suuntasin seuraavalle rannalle päärannan eteläpuolella, eli matkasin takaisinpäin kohti Hua Hiniä. Matkalla näin vuoroin joutomaata, vuoroin suuria hotellikomplekseja. Yksi niistä oli niin naurettavan iso, että se toi mieleen jonkun autoritaarisen valtion työläisilleen rakentaman virkistyskompleksin. Sinänsä erikoista aluetta, että näiden hotellien vieressä ei usein ollut yhtään mitään. Heinikkoa vain.
Löysin seuraavan rannan. Siellä oli paljon hotelleja, mutta kauppoja, toreja, mopovuokraamoita, ravintoloita tai oikein mitään muutakaan. Rannalla oli keskimääräistä enemmän roskaa.
Seuraavaksi vierailupaikaksi valitsin Google Mapsista pienen kalastajakylän, jossa oli pelkkiä thaimaalaisia. En tosin tiennyt sen olevan kalastajakylä ennen, kuin menin paikalle.
Sitten suuntasin niemelle, jonka lähellä piti olla majakka. Sitä varten piti kääntyä päätieltä vasemmalle. Näin kuitenkin jonkin rahastuskioskin keskellä tietä, ja päätin siksi ajaa tienhaaran ohi. Sitten vastaan tuli toinen tienhaara, jossa oli myös rahastuskoppi, mutta kopissa ei ollut ketään. Kylttien mukaan majakan ja tien välissä oli poliisiopisto, jossa koulutettiin rajavartijoita. Ajoin sisään poliisiopistoon kenenkään estämättä.
Tiedättekö sen tunteen, joka tulee, kun näkee poliisin? Alkaa suorastaan tuntea itsensä syylliseksi, vaikka ei olisikaan tehnyt mitään väärää. Nyt sitä tunnetta oli tarjolla suorastaan tarpeettoman isolla kauhalla annosteltuna.
Opistolla oli nimittäin paljon poliisikokeilaita harrastamassa erilaisia aktiviteetteja. Hölkkäämässä ja lihaskuntoharjoittelussa muun muassa. Lisäksi paikalla oli valtavasti poliisiautoja ja poliisibusseja. Yritin ajaa mahdollisimman lainkuuliaisen näköisesti opiston läpi. Vastaan tuli lukittu portti, mutta löysin kiertotien sen ohi ja päädyin mangrovemetsän laitaan.
Siellä oli luontopolku, mutta olen jo ollut hyvin monella mangrove-luontopolulla. Mangrove-metsään johti mereltä kanava, jonka molemmilla puolilla oli kävelytie. Valitsin oikeanpuolimmaisen kävelytien, ja kävelin sitä pitkin merelle.
Matkalle sattui kävelytien vieressä kasvava pusikko, jonka oksat olivat kaartuneet kulkuväylän yli. Väistin oksia metsän puolelle. Siellä oksia oli vähän vähemmän, mutta havaitsin niiden olevan piikkien peitossa. Kävelin puskan läpi ja palasin takaisin kävelytielle.
Vastassa oli saman tien toinen piikkipusikko. Ajattelin jo ryömiä sen alta, mutta kumartuessani näin kulkukoiran maleksivan pusikon takana. Viesti meni perille: piikkipuskat vielä kestän, mutta norsunpoikasen kokoisen piskin väistely siihen päälle alkaa jo olla liikaa yhdelle illalle. Takaisin palatessani yksi tieltäni taivuttamista piikkioksista tärähti minua suoraan päälakeen, joka tuntui aika ikävältä.
Päätin yrittää toista tietä ja kiersin kanavan toiselle puolelle. Täällä tie oli vapaa, piikkipusikoton ja vahtikoiraton. Etenin merelle asti. Siellä oli majakka vedessä ja hyvät näkymät niin pohjoiseen kuin etelään. Muutamia kalastusaluksia oli parkissa lähistöllä.
Ajoin tämän jälkeen takaisin Hua Hiniin ja palautin mopon vuokraamoon. Ruuhka oli jälleen aivan hirveä, ja Hua Hinin sekavat liikennejärjestelyt eivät auttaneet asiaa. Omistaja kyseli, että mistäs tämä naarmu on tullut. Minulla ei ollut vastausta. En ollut hölmöyttäni kuvannut mopoa ennen vuokraamista. Itse en ollut sitä mihinkään kolhinut, mutta mopohan oli ollut hotellin edessä ja muuallakin pitkiä aikoja valvomatta. En joutunut maksamaan mitään ja sain tuhannen bahtin vuokravakuuden takaisin, mutta ei minulta ole ennen tämmöisiä kyselty. Turistirysissä kaikki on vaikeaa.