Heräsin joskus seitsemän jäljissä ja kirjoitin eilisen tapahtumista. Yritin sitten nukkua lisää ja onnistuin osittain. Kello 10:30 ulostauduin huoneesta ja valmistauduin lähtemään matkaan.
Oli pysäköinyt Honda ADV 160:ni parkkipaikalla olevan Honda ADV 350:n viereen. ADV 350:n omistaja tuli paikalle. Hän oli laiha amerikkalainen mies, joka oli selvästi ollut täällä aika kauan. Hän sanoi ostaneensa moponsa jokin aika sitten. Tiedustelin häneltä ADV 350:n ja Forza 350:n eroista. Hän sanoi omistaneensa myös Forzan mutta pitävänsä ADV:stä paljon enemmän. Hän kehui renkaiden pitoa ja jousitusta ja sanoi, että sähkösäätöinen tuulilasi on hänestä tarpeeton. Forzan hän sanoi ostaneensa vähän käytettynä custom-jousituksella, mutta siinä oli jotain värinäongelmia. Hän oli sitä mieltä, että custom-osia ei kannata juuri ostaa, koska ne aiheuttavat silloin tällöin mopoihin outoja sivuvaikutuksia. Takaboksin hän tosin suositteli ostamaan ja jarrukahvat vaihtamaan ja havainnollisti omiaan. Jarrukahvoihin oli integroitu jopa käsijarru. Juuri eilen toivoin, että minulla olisi sellainen. Uusimmassa ADV:ssä on kuulemma myös palauttava vilkku.
Kuunneltuani amerikkalaisen kokemuksia mopoista olen sitä mieltä, että hän saattaa hyvinkin olla oikeilla jäljillä. On varmaankin parempi ajaa mopolla, joka on hyvä vakiona kuin sellaisella, joka on hyvä muokattuna. Lisävarusteet ovat sellaisia, joista ei kolarin sattuessa saa vakuutusyhtiöltä mitään ja ne saattavat aiheuttaa vaikeasti ennakoitavia ongelmia. Mität taas omiin jousituspulmiini tulee, uskoisin niiden johtuvan siitä, että jouset on väärin säädetty, ei niinkään osien laadusta.
Ajelin vähän ympäriinsä Nanin kaupungissa ja kävin joella. Amerikkalainen sanoi pitävänsä kaupungista, mutta minusta se oli varsin sekava. Kadut olivat vinkuraisia, ristykset sekavia ja liikennettä oli turhan paljon.
Suuntasin itään, kohteena Phraen (/phrää/) provinssi. Tie oli jälleen vuoristoissa ja näkymät olivat hyvät.
Saavuin Doi Phu Nangin kansallispuistoon Phayaon provinssissa lähellä Phraen rajaa. Metsänvartijattaret olivat ystävällisiä. Pohdin, että miksi kaikkien kansallispuistojen lippukioskit ovat näin täynnä näin nuoren näköisiä ihmisiä. Ehkä he olivat kesätöissä, thaimaalaisilla on nimittäin nyt kesäloma.
Puistoissa oli kuulemma joskus riikinkukkoja. En nähnyt yhtään, ei varmaan ollut riikinkukkokausi. Edessä oli kuulemma myös vesiputous, jossa oli jopa vettä.
Pysäköin lähes tyhjälle parkkipaikalle vesiputouspolun viereen lähimpään parkkiruutuun. Minulle tultiin sanomaan, että ei tänne saa pysäköidä, pysäköi tuonne parkkipaikan kauimmaiseen päähän mopoparkkipaikalle. Siirsin mopon sinne.
Kävelin vesiputoukselle. Uskoin matkaa olevan vähän enemmän kuin kylteissä mainittu 300 metriä. Polku kulki joen läpi ja paikalla oli varsin paljon thaimaalaisia. Tämä oli selvästi suosittu nähtävyys. Itse putoukset olivat ihan hienot ja siellä oli paljon nuorisoa uimassa. Kansallispuistossa oli myös luontopolku, mutta sinne en mennyt.
Huomasin jälleen olevani tilanteessa, jossa aikaa ei ollut hukattavaksi, jos tahdoin kotiin ihmisten aikoihin. Käännyin takaisin ja ajoin puolitoista tuntia seuraavaan kansallispuistoon. Etappi oli pitkä ja puuduttava. Ajoi onneksi sen verran kovaa, että saavuin paikalle kymmenen minuuttia etuajassa noin kello 15:45. Olin mielestäni herännyt aamulla niin sanotusti hyvissä ajoin, mutta puhumiseen amerikkalaisen kanssa ja Nanin kaupungin jokikierrokseen oli mennyt varmaan ainakin tunti.
Metsänvartijatar oli vanhempaa kaartia. Sain lipun ostettua (120 bahtia) ja menin katsomaan puistoa. Päänähtävyys vaikutti olevan suuri joki, jossa oli koskentapainen. Vesi oli melko kirkasta.
Sain vierailukeskuksesta leiman. Metsänvartijat taisivat olla jo lähdössä, alettiin nimittäin lähestyä sulkemisaikaa. Nyt olen käynyt neljässäkymmenessä provinssissa Thaimaan seitsemästäkymmenestäseitsemästä.
Minut yllätti metsänvartija, joka ei puhunut thaita kuin hyvin paljon thain määritelmää laajentaen. Hän käytti esimerkiksi sanaa baan phak (“taukokoti”) tarkoittaessaan hotellia. Virallisessa thaissa hotelli olisi roongrääm. Sain kuitenkin selväksi, että täällä oli kylmällä kaudella paljon ihmisiä ja joessa sai uida. Lisäksi täällä oli joskus suuria lintuja.
Menin tutkimaan jokea lähemmin. Joenpohjalla oli paljon pyöreitä kiviä. Kokeilin vettä ja se oli mukavan lämmintä. Jos minulla olisi ollut järkeä päässäni, niin olisin laittanut repun, housut ja kengät rantakivikkoon ja loikannut saman tien uimaan. Se olisi ollut hyvin virkistävää. En kuitenkaan jostain syystä tehnyt niin ja kastelin vain pääni ja käteni.
Poistuin puistosta ja lähdin ajamaan kohti Ngaon kylää. Olin varannut sieltä hotellin.
Havaitsin harmikseni, että polttoainemittarin kahdeksanpalkkisella asteikolla on jäljellä vain yksi palkki. Mitään hätää kuitenkaan tuskin olisi ennen kuin tämä viimeinen palkki alkaisi vilkkua.
Sitten havaitsin, että tällä alueella ei ollut kenttää.
Sitten alkoi sataa.
Jouduin ajamaan yli kymmenen kilometriä ennen kuin Google Maps kertoi minulle lähimmän huoltoaseman sijainnin. Onneksi se ei ollut kovin kaukana. Sadekin oli vain lyhytaikanen tihutuskuuro.
Ostin huoltoasemalta menovettä säiliöt täyteen ja ajoin hotellille. Ihan hyvän näköinen paikka tämäkin minusta oli. Vähän kallis vain, noin 800 bahtia. Tässä kylässä ei kuitenkaan ollut kovin montaa vaihtoehtoa.
Amerikkalaista lukuunottamatta en ole nähnyt yhtäkään länsimaalaista. Tänään on ajettu 236 kilometriä.