Hotellissa oli tarjolla aamupalaksi oikein kunnon ateria. Panin merkille kaikkien vieraiden olevan ulkomaalaisia.
Syötettyäni hotellikissalle yhden pekoninpalan kirjasin itseni ulos ja nousin mopon selkään. Suunta oli etelään, määränpäänä nyt jo neljättä kertaa suuri ja mahtava Doi Inthanon.
Totesin vähän ajan päästä, että eipä tämä ADV 350 niin paljon siitä 160:stä eroa. Kiihdytin nopeuteen, jonka arvelin olevan 60 kilometriä tunnissa. Katsoin sitten nopeusmittaria. Se näytti 89 kilometriä tunnissa. Olkoon, kulkee tämä ehkä jonkin verran kevyemmin kuin se pieni. Tuuli ei humise korvissa yhtä pahasti ja tärinä on vähäisempää. Nämä vähentävät vauhdin tuntua huomattavasti.
Sadattelin erittäin hitaasti vaihtuvia liikennevaloja. Onneksi niissä pääsee aina kaikenmoisista tientukoista eroon, koska mopot voivat aina luovia pysähtyneen liikeenteen seassa autojen välissä jonon ensimmäiseksi.
Vastaan tuli poliisin tiesulku. Minut viitottiin tien sivuun. Where you go? Doi Inthanonille sanoin meneväni. Muita kysymyksiä ei esitetty ja sain jatkaa matkaa.
Tunti Chiang Maista lähdön jälkeen saavuin ensimmäiselle Inthanonin vesiputouksissa. Kävin toteamassa, että siellä oli vettä.
Jatkoin nopeasti matkaa eteenpäin. Minun piti ostaa lippu 300 bahtilla jo ensimmäiseltä tarkastuspisteeltä. Viime kerralla se oli ostettu eri paikasta. Sain portilta kansallispuistopassiini leiman.
Kiemurtelin muun liikenteen perässä eteenpäin kunnes saavutin Watchirathaanin vesiputouksen (น้ำตกวชิรธาร). Sielläkin oli vettä. Dokumentoin putouksen.
Näin putouksella linnun, jonka päätin dokumentoida. Se oli musta, mutta sillä oli niin kiiltävät sulat, että se näytti suorastaan siniseltä. Lintu tosin katosi juuri kun olin vaihdettua kameraani savupiipun, mutta palasi jonkin ajan päästä takaisin.
Parkkipaikalla oli rouvashenkilö erittäin kalliin näköisen kameralaitteiston kanssa, epäilemättä linnunkuvauspuuhissa. Päätin kysyä häneltä, tiesikö hän oliko juuri kuvaamani lintu harvinainen. Hän tiesi linnun nimen, ja kävi ilmi, että se ei ollut harvinainen. En tosin kostunut keskustelusta paljon muuta, rouvashenkilö käytti sen verran kompleksia vokabulaaria, että en ymmärtänyt häntä juurikaan.
Noustessani vuorta ylös panin merkille, että se oli aika vihreä. Hiljattain näkemäni pohjoisen metsät ovat olleet viime aikoina joko ruskeita tai hiilenmustia, mutta täällä kasvit olivat vihreänvärisiä. Inthanon on varmaan sellainen vuori, jonka ympärillä sataa vuodenajasta riippumatta.
Pysähdyin suosikkinäköalapaikalleni. Näkymä ei ollut paras mahdollinen, pellot olivat varsin ruskeita.
Seuraavalla tarkastuspisteellä lippu tarkastettiin ja revittiin. Ajoin kohti huippua. Ilma muuttui jatkuvasti kylmemmäksi. Onneksi mopolla pystyy ajamaan jyrkkääkin rinnettä ylös ja kiihdyttämään samalla. On hyvin perseestä kitkutella eteenpäin kolmeakymppiä, vaikka kaasu on pohjassa.
Doi Inthanonin temppelin parkkipaikkojen kohdalla katsahdin horisonttiin. Oli aika pilvistä. Läheisellä luontopolulla on mielestäni koko Thaimaan paras näkymä, mutta ei sieltä tällä säällä mitään näkisi.
Ensimmäisellä kerralla täällä käydessäni päätin dokumentoida paikan hyvin, koska en tiennyt, tulisinko takaisin enää koskaan. Olen täällä nyt neljättä kertaa, mutta sää ei ole milloinkaan ollut yhtä hyvä kuin silloin ensimmäisellä kerralla. Päätin, että ensi kerralla minun pitäisi löytää joku hotellintapainen ja nukkua vuorella.
Ajoin suoraan huipulle. Viimeisellä kymmenellä kilometrillä edessäni oli auto, jonka molemmista etuikkunoista pidettiin kättä ulkona. Ehkä he tunnustelivat viileää ilmaa, se on täällä Thaimaassa aika harvinaista. Heilutin autolle vasemmalla kädelläni. Pelkääjän paikalla istuva näytti peukkua ja veti sitten kätensä sisään.
Huipulla oli pari farangituristiryhmää, mutta ei muita ihmisiä. Kävelin polkua pitkin Thaimaan korkeimpaan kohtaan.
Polku loppui vierailukeskuksen pihalle. Siellä oli lämpömittari: 19 astetta.
Menin toiselle luontopolulle, sille jolla oli se suo. Kävelin sen läpi. Näin pari lihapullan kokoista tirputinta, jotka dokumentoin savupiipullani. Kävelin sen läpi vielä uudestaan laajakulmaobjektiivin kanssa.
Tällä suopitkospuupolulla on eräs hieno puu, joka kasvaa lähes vaakasuoraan. Edessäni kävelevä kameramies välittömästi tämän puun nähdessään kumartui ja räiski siitä kuvia melkein maan tasalta. Vaatii aika paljon kokemusta, että tajuaa ihan noin vain, että tuo on paras kuvakulma ko. puun dokumentoimiseen. Tein itse hänen perässään samoin, ja totesin ukkelin ammattimieheksi. Sommittelu oli nimittäin mielestäni erinomainen.
Menin takaisin mopolle ja ajoi takaisin alemmalle parkkipaikalle. Olin päättänyt käydä vuoren temppelillä, mutta olin pannut merkille, ettei sinne saanut ajaa suoraan. Päätin kävellä tältä parkkipaikalta temppelille. Matkaa oli noin 400 metriä, mutta tie oli hyvin jyrkkä. Temppelin sisäänkäynti oli parkkipaikan alapuolella, eli kävelin rinnettä alas päästääkseni sinne.
Portilla vartija kysyi minulta, että onko minulla lippua. Esitin lipun. Eiei, toinen lippu. Mistäs sellaisen saa? No siltä parkkipaikalta, josta juuri lähdin! Täältä lippua ei voinut ostaa. Olisi pitänyt arvata. Thaimaalaiset eivät kävele näin pitkiä matkoja.
Puuskutin mäen takaisin ylös varsin ärtyneenä ja menin ostamaan lippua. En saanut ajokortilla alennusta täälläkään, mutta samapa tuo. Nousin paikalle tulleen soongtääw:n kyytiin, joka vei minut temppelille.
Katselin ympärilleni. Käytännössä pelkkiä ulkomaalaisia. Jahas, turistirysä. Päätin kuitenkin dokumentoida temppelin kaksoipagodat parhaani mukaan.
Kävi ilmi, että alueelle on rakennettu uusi näköalatasanne. Se ei ollut ollut täällä vielä viisi vuotta sitten.
Poistuin paikalta melko nopeasti ja mopoilin sitten melkein suoraan Chiang Maihin. Ikävästi matkalla tuli vastaan yksi letkaa perässään vetävä koppimopo. Letkasta ei päässyt millään ohi vuoristoteillä. Päätien kohdalla letka oli paisunut jo kymmenen auton mittaiseksi.
Takamus tuntui kärsivän tämän isonkin mopon kyydissä. Kyseessä tosin saattoi olla se, että sitä oli kuritettu jo ~1700 kilometrin edestä pienemmällä mopolla.
Kello 16:25 saavuin samaan ravintolaan, jossa olin eilen ollut. Tilasin vähän matkaevästä, joka valmistui nopeasti. Olin pelännyt, ettei minulla olisi ollut riittävästi aikaa ruuan etsimiseen, mutta se huoli oli ollut turha.
Ajoin mopovuokraamoon. Tarkastin ajotietokoneen tiedot polttoaineenkulutuksesta. ADV 160:n todellinen kulutus oli ollut noin 2.1 litraa sadalla, tämän isomman puolestaan 3.0 litraa sadalla.
Sain 5000 bahtin takuuvuokran takaisin vaikeuksitta. Puhuin vuokraajattaren kanssa aika paljonkin kaikenlaista samalla, kun laitoin varusteitani kasaan. Kysyin häneltä, kumpaa hän suosittelisi: ADV:tä vaiko Forzaa. Hän sanoi, ettei itse aja mopolla, mutta ADV on varmaan parempi, koska sitä halutaan vuokrata paljon enemmän kuin Forzaa. Pohdin, että tämä saattaa johtua vain siitä, että aniharvalla vuokraamolla ylipäätään on ADV valikoimissaan, joten vuokraajalla ei ole juuri vaihtoehtoja.
Mopoja on hieman vaikeaa verrata, koska pari viikkoa sitten ajamani Forza ei ollut vakiomallia. Toisaalta se osoittaa myös, että vakiomallisen mopon ominaisuuksilla ei ole välttämättä loppupeleissä mahdottoman paljon väliä.
Oli miten oli, en kaivannut Forzan sähkösäätöistä tuulilasia tänään. Se tarkoittanee sitä, että näistä kahdesta ADV olisi varmaankin järkevämpi hankinta. ADV kun tekee kaiken mitä Forza, mutta siinä on paremmat renkaat ja suurempi maavara. Moottori ja voimalinja on sama, eli mahdolliset suorituskykyerot ovat omaa kuvitelmaani. Jousitusta taas pystyy säätämään monin tavoin, joten sen pomppuisuus on todennäköisesti vain hienosäätöongelma. Maavara ei sitä ole, muinoin Forzalla ajaessani se jäi kertaalleen pohjastaan kiinni erääseen tienristeykseen, jossa hiekkainen sivutie oli painunut päätietä alemmas. Sellaista ei ADV:llä tapahtuisi.
Menin rautatieasemalle Grab-taksilla. Puhelin taksikuskin kanssa. Hän tahtoi tietää, mistä tulen. Suomesta, oletko käynyt? Taksikuski ei ollut käynyt. Hän sanoi, ettei ole käynyt Euroopassa. Kysyin sitten, onko hän käynyt Japanissa. Hän sanoi käyneensä kerran ja ihmetteli, että miksi japanilaiset tulevat Thaimaahan lomalle, kun heidän oma maansa on niin hieno. Thaimaan kohteista hän väitti pitävänsä Phuketista, mutta ei niistä rannoista, joilla on paljon ihmisiä.
Ostin asemalta vesipullon. Yöjuna Krung Thep Aphiwatin asemalle lähti liikkeelle aikataulun mukaan kello 18. Olisin ottanut päiväjunan, mutta liput oli myyty loppuun yli viikko sitten. Se ei ehkä haitannut, istuminen ei nimittäin ollut kovin korkealla toivelistallani.
Yläsängyn vieressä oli muodon vuoksi pistorasia. Sanon muodon vuoksi, koska virtaa ei saanut, ellei pistoketta pitänyt käsin painettuna pistorasiaan.
Tänään on ajettu 219 kilometriä.