Havahduin aamulla siihen, että sää oli erittäin kirkas. Taivas oli sininen ja siellä näkyi kauniin ilman kumpupilviä.
Menin taloni katolle ja totesin, että pystyin näkemään kaukaisuudessa vuoria. Montakos kertaa olenkaan nähnyt aikaisemmin vuoria tältä katolta? Kerran tai kaksi? Tämän kameralaitteiston kanssa en kertaakaan. Dokumentoin vuoret ja ympäröivän näkymän.
Palasin asuntooni. Talossa oli menossa taas valtaisa kansainvaellus, ja hissejä oli edelleen käytössä vain kaksi. Tästä syystä hissi pysähtyi matkalla kolmetoista tai neljätoista kertaa. Ainakin kaksi kolmasosaa pysähdyksistä oli turhia, koska hissi pysähteli silloinkin, kun siinä ei ollut tilaa uusille matkustajille.
Päästyäni asuntooni päätin hyödyntää poikkeuksellisen kirkkaan sään käymällä jossakin näkötornissa. Mahanakhon Tower olisi varmasti soveltuva. Päätin kutsua kielikoululla tapaamani saksalaisen mukaan. Hänestä on tullut osa tarinaa, joten olen päättänyt antaa hänelle nimen. Koska hän on kotoisin Hampurista, olkoon hän täten Hampurilainen.
Hampurilainen oli sitä mieltä, että Mahanakhon Towerin pääsymaksu oli aika suolainen. Asiaa ei käynyt kieltäminen, hintaa oli nostettu viime visiitin jälkeen entisestään ja se oli nyt 1000 bahtia. Tämä tekee siitä yhden kalleimmista näkötorneista, jossa olen käynyt (ja olen nähnyt aika monta). Olisin varmaan mennyt silti, mutta Hampurilaisen vastustuksen vuoksi ehdotin toista kohdetta: Bayoke-tornihotellia (bai’jok). Se oli 309 metriä korkea eli pääkaupungin kolmanneksi korkein rakennus. Mikä tärkeintä, pääsylippu torniin maksoi Klookissa vain noin 400 bahtia. En ollut koskaan käynyt Bayoke-tornissa, ja näkymä olisi sieltäkin varmaan ihan hyvä. Hampurilainen totesi ajatuksen hyväksi.
Kirjoitin muistelmiani ja suuntasin sitten hotellille. Jäin pois Phaya Thailla ja päätin mennä loppumatkan mopolla. Airport Rail Linkillä olisi päässyt aika lähelle, mutta en pidä ARL:stä. Se on aina täynnä, ahdas, junia kulkee liian harvoin ja väärinä vuorokaudenaikoina.
Kysyin aseman liepeillä norkoilevalta mopotaksilta, että paljonko maksaa ajaa tälle hotelille. 60 bahtia, kuulemma. Hinta oli minusta epäilyttävän suuri ja kappas kummaa, Grab-mopon avulla pääsinkin perille 40 bahtilla.
Tapasin Hampurilaisen hotellin edessä noin kello 14:30 ja menimme sisään. Paikka oli vähän vanhanaikaisen oloinen sisustukseltaan, vaikka oli valmistunut vasta 1997. Palvelussa ei kuitenkaan ollut valittamista. Henkilökuntaa oli paikalla, he tarkistivat liput tehokkasti ja kertoivat, minne mennä. Paikalla oli jopa venäjää puhuvaa henkilökuntaa (hyhhyh). Turvatarkastusta ei ollut, joka oli ihan mukavaa. Mahanakhonissa kyllä oli.
Minä ja Hampurilainen nousimme hissillä vähän nukkavierun näköiseen näköalakerrokseen. Kun yritimme poistua hissistä, sisään yritti samaan aikaan tunkea väkisin pari turistia. Huomautin tästä epäkohteliaisuudesta Hampurilaiselle, joka täydensi ääneen lausumattoman ajatukseni toteamalla heidät kiinalaisiksi. Jos Euroopassa venäläisillä on maine töykeinä, epäkohteliaina ja piittaamattomina matkailijoina, niin täällä samaan stereotypiaan voidaan liittää kiinalaiset. En ole kenenkään kuullut sanovan kiinalaisturisteista mitään positiivista viiteen vuoteen.
Katselimme vähän ympärillemme. Näkymät olivat loistavia. Ikkunoita ei tosin selvästi ollut puhdistettu pitkään aikaan, joka haittasi katselukokemusta. Olimme varsin lähellä Iconsiamia ja CentralWorldia. CentralWorldin edessä oli selvästi meneillään jokin tapahtuma.
Nousimme hissillä ylöspäin 83. kerrokseen. Päädyimme baariin. Lippuun sisältyi ilmainen juoma, tilasin ananasmehun. Istuimme vähän aikaa pöydän ääressä siemaillen juomiamme. Esittelin Hampurilaiselle pääkaupungin uutta metrokarttaa.
Menimme etsimään portaita ylöspäin. Sellaiset löytyivät, ja löysimme 84. kerrokseen. Siellä oli näköalatasanne, joka pyöri hiljakseen tornin ympäri. Ikkunalasien sijaan tasannetta ympäröi metalliverkko. Tornista sai erinomaisia kuvia kaikkiin ilmansuuntiin. Paikalla oli vain muutama muu turisti, eli saimme olla aika rauhassa.
Kaukaisuudessa näkyi vuoria, kuten omankin taloni katolta. Mikä vielä mielenkiintoisempaa, Siaminlahti erottui tornista selvästi. Vuorten kupeessa meren rannalla näkyi myös suuria, valkoisia taloja. Siellä oli Chonburin rannikko ja Pattaya. Pattaya on kuulemma niin täynnä venäläisiä, että juuri tämän lähemmäs sitä en halua edes mennä. Näkee sen hyvin täältäkin.
Olin kaiken kaikkiaan varsin tyytyväinen tornin hinta-laatusuhteeseen. Ei se ihan yhtä uudenaikainen ollut kuin Mahanakhon Tower, mutta näkymä oli yhtä hyvä.
Ehdotin Hampurilaiselle, että voisimme vierailla Fortune IT Mallissa Rama IX:llä. Laskeuduimme alas näkötornista ja pohdimme, miten mennä sinne. Yritin tilata taksia Grabilla, mutta se olisi maksanut 400 bahtia. Summa oli säädytön, ja päätimme suunnata Airport Rail Linkille. Se veisi meidät kauppakeskuksen lähelle.
ARL:n asema oli yllättävän lähellä hotellia, joskin jouduimme menemään sinne hyvin epävirallisten näköisten kujien ja porttigongien läpi.
Ostimme lipun automaatista. Se maksoi 15 bahtia / naama. Survoimme automaattiin kaikki kolikkomme.
Menimme yhden aseman lentokenttää kohti ja kävelimme lopun matkaa. Sää oli yhä aurinkoinen, ja otin aurinkovarjoni esille. Hampurilainen teki samoin.
Tutkimme myymälöitä jonkin aikaa. Valitin kameroiden korkeista hinnoista, ja mainitsin niiden olevan Japanissa puolet halvempia. Hampurilainen oli ilmaissut kiinnostusta hankkia mekaaninen näppäimistö. Kävimme eräässä tietokoneliikkeessä naputtelemassa sellaisia.
Päätimme syödä ostoskeskuksen food courtissa. Sitä varten oli jälleen pakko hankkia cash card. Käteinen, kortti tai mobiilimaksu ei kelvannut.
Ostimme annoksen riisiä, valkosipulia ja lihaa. Hintaa annoksella oli 55 bahtia. Valitsin kananlihan, Hampurilainen porsaan. Olimme yhtä mieltä siitä, että annos oli erittän herkullinen. Olen usein ollut pettynyt food courtien ruokaan, mutta täällä se oli oikein hyvää.
Ruuan jälkeen palasin kotiin katselemaan auringonlaskua katoltani. Valitettavasti se ei kuitenkaan ollut tänään oikein minkään näköinen. Yksi hieno helmiäispilvi taivaalla tosin oli.
Mitä näkötorneihin tulee, hyvä yleispätevä vinkki lienee mennä kaupungin toiseksi korkeimpaan. Se on halvempi ja vähäväkisempi kuin korkein ja maisemat ovat silti hyviä.