Heräsin kello neljä. Kiinteistönvälittäjäni siskoineen ajoi minut lentokentälle. En tiedä, miksi he tahtoivat herätä neljältä aamulla sitä varten, mutta näin kuitenkin tapahtui.
Saavuimme Suvarnabhumin lentoasemalle noin kaksi tuntia ja viisitoista minuuttia ennen lennon lähtöä. Parkkipaikalla oli maahanmuuttoviraston koppimopo. Sen tavaratila vaikutti sisältävän useita syystä tai toisesta ei-toivottuja henkilöitä.
Etsin kentällä ensi töikseni lähtöselvitysautomaatin. Olin epäonnekseni valinnut lentoyhtiökseni Finnairin. Laukkua ei voinut lähtöselvittää automaattisesti, vaan sitä varten piti jonottaa tiskille. Internetissä minulle oli annettu vain yksi istuinpaikkavaihtoehto, nyt sen olisi voinut vaihtaa toiseen 60 euron hintaan. En vaihtanut.
Ennen lähtöselvitystiskille menemistä päätin punnita laukkuni. Se osoittautui varsin haastelliseksi tehtäväksi. Kävelin lähtöhallin päästä päähän pari kertaa, mutta en löytänyt yhtäkään ilmaista matkatavaravaakaa. Ainoat vaa’at olivat matkatavarapaketointikojujen kolikkovaakoja, joista piti maksaa 10 bahtia. Tämä oli täysin naurettavaa ja haiskahtaa kartellilta.
Ostin lopulta punnituksen kymmenellä bahtilla, kun en ollut löytänyt ilmaista vaakaa edes Googlen avulla. Punnituksen tulos oli 23.3 kiloa. Sallittu maksimi oli 23 kiloa. Siirsin kilon painoisen virtalähteen matkalaukusta käsimatkatavaroihini.
Jonotin sitten lähtöselvitystiskille ja lähetin laukkuni ruumaan. Jono kulki onneksi nopeasti eikä naurettavan raskaista käsimatkatavaroistani kyselty mitään. Virkailijatar toivotti ruotsiksi hyvää matkaa.
Menin turvatarkastukseen ja sitten passintarkastukseen. Kummassakaan ei ollut jonoa.
Lähtöportilla oli matkatavaravaaka ja sellainen mittauskori, mutta niitä ei käytetty henkilökunnan toimesta.
Kone lähti kohti Helsinkiä jonkin verran aikataulusta myöhässä. Lennon pituus oli virallisesti 11 tuntia ja 55 minuuttia. Konetyyppi oli onneksi Airbus A350 XWB: se on niin moderni ja hiljainen, että kaipasin kadonneita vastamelukuulokkeitani yllättävän vähän. Se oli siis sama vehje, jolla Thai Airways lentää. Torkuin pari kertaa lennon aikana. Katsoin yhden jakson Shogunia, ruokkosin kuvakirjastoani ja pelasin Luminesia ja klassista Tetristä PSP- ja GBA-emulaattoreillani.
Saavuimme Helsinkiin aikataulussa. Poistuin koneesta aikomuksenani siirtyä Tukholmaan menevään koneeseen. Oli satoja euroja halvempaa ottaa lento Tukholmaan välilaskun kanssa kuin jäädä pois täällä Helsingissä.
Jatkolennolle päästäkseni minun piti mennä jostain syystä uudestaan turvatarkastukseen. Siinä vierähti hetki, koska kaksi kolmasosaa laukuista meni läpivalaisun jälkeen käsin tehtävään tarkastukseen, samoin kuin molemmat käsimatkatavarani.
Turvatarkastajattaret olivat harvinaisen leipääntyneen oloista porukkaa. Harva oli odottanut tällaista ylimääräistä ja täysin turhaa turvatarkastusta, ja monella oli kiire jatkolennolle. Itselläni oli onneksi hyvin aikaa. Henkilökunta kuitenkin suhtautui ihmisten huoleen jatkolennoistaan niin tylysti ja epäkohteliaasti, että olin täysin pöyristynyt.
Thaimaassa kiinteistönvälittäjäni oli juuri tänä aamuna ajanut minut ilmaiseksi lentoasemalle. Vuokraemäntäni oli maanjäristyksen jälkeen antanut toisen astuntonsa ilmaiseksi käyttöönsä. Nanissa metsänvartija oli päästänyt minut ilmaiseksi sisään kansallispuistoon kuvia ottamaan, vaikka oli ollut sulkemisaika. Vuosi sitten eräs mies oli ajanut minut ja Filippiinin ilmaiseksi rautatieasemalle Chachoengsaossa, kun viimeinen bussi oli ehtinyt mennä.
Miten täällä “maailman onnellisimmassa maassa” sitten kohdellaan vierailijoita? Kun eräskin herrasmies sanoi ihan kohteliaalla äänellä, että hänellä on vartti aikaa päästä jatkolennolleen, niin hänelle vastattiin, että mitä varasit sellaisen lennon. Häntä siis syyllistettiin ilman taustatietoja asiasta, joka ei ollut välttämättä millään lailla hänen hallinnassaan:
- koneet voivat olla myöhässä
- kaikki maailman kentät toimivat vähän eri tavalla eikä ensimmäistä kertaa tämäntyyppisellä lennolla matkustava voi mitenkään arvata tällaisen toisen turhan turvatarkastuksen olemassaoloa
- jos lippu on myyty, niin lähtökohtaisesti pitää voida olettaa, että jatkolennolle voi tosiasiassa päästä
- työvoimapula turvatarkastuksessa on julkinen salaisuus
- uudet turvatarkastuskoneet ovat susia, siksi niin suuri osa laukuista piti tarkastaa käsin
Ja ennen kaikkea vaikka mitään ei olisi tehtävissä itse ongelmalle, kohteliaisuus ei maksa mitään. Asiat voi sanoa kauniisti tai tylysti. Voi osoittaa sympatiaa tai ilakoida toisten onnettomuudella. Kontrasti Thaimaahan oli niin valtava, että häpesin silmät päästäni ja melkein pyysin kyseiseltä herralta anteeksi, että maanmieheni olivat tuollaisia persläpiä. Olisin halunnut myös lisätä, että juuri tällaisten asioiden takia elämäni keskeisin tavoite on päästä eroon sidonnaisuuksista tähän vastenmieliseen paskaläävämaahan. Takaisin en halua tulla enää koskaan.
Viime vuonna samaan aikaan eli kolmannen osan lopussa minulla oli sellainen tunne, että matkani ei ollut saavuttanut täyttä potentiaaliaan. Olin valmistautunut kolmanteen osaan olettaen sen olevan samankaltainen kuin toinen osa. Odottelin siis koko ajan, että pääsisin jonkun tuttavani kanssa jollekin retkelle. Tällaisia toiseen provinssiin suuntautuvia usean päivän matkoja oli lopulta vain kolme: Seitsemän hullua ornitologia, Koh Chang ja hautajaismatka Iisaaniin. Toisessa osassa niitä oli ollut seitsemän: Khao Luang I, Hua Hin, Doi Pui Luang, Koh Tao, Yala, Khao Luang II ja Hala-Balan luonnontutkimusasema.
Tällä kertaa olin päättänyt ottaa asiat omiin käsiini ja järjestää matkoja enemmän itse. Tämä suunnitelma oli suuri menestys. Pääkaupungin ulkopuolella yöpymisiä sisältäviä matkoja oli peräti yhdeksän: Mae Hong Sonin silmukka, Prachuap II, Pak Thalee, Ranongin silmukka, Prachuap III, Khao Yai II, Cha-am, Hua Hin II ja Kultainen kolmio. Vaikka kolmas osa ei ollut millään tavalla turha reissu ja se sisälsi paljon asioita, jotka loivat hyvää pohjaa tulevaan, olen kokonaisuutena paljon tyytyväisempi tähän neljänteen matkaani.
Ihmisillä on ollut aina tapana pelätä tuntematonta. Tuntemattoman pelon vuoksi asiat pelottavat eniten ennen, kuin niitä on kokeillut. Junalipun ostaminen Thaimaassa pelottaa eniten ennen, kuin olet koskaan edes yrittänyt ostaa sellaista. Mopolla ajaminen Chiang Maissa pelottaa eniten ennen, kuin olet kokeillut sitä. Hotellin varaaminen puhelimitse thaiksi pelottaa eniten ennen, kuin olet sitä koskaan yrittänyt. Harvassa ovat sellaiset asiat, jotka pelottavat enemmän sen jälkeen, kuin ne on kerran kokenut (toki poikkeuksiakin on olemassa).
Tuntemattoman pelko lienee merkittävä syy sille, miksi monet ihmiset eivät kokeile elämässään juurikaan mitään uutta. Joku voi sanoa vaikkapa, että en lähde matkalle sinne tai tänne, koska en osaa sitä tai tätä. Rationaalinen ihminen tietää kuitenkin, että tosiasiassa joku bussilipun ostaminen ei voi vaatia paljoakaan älliä. Oikea syy tällaiselle käyttäytymiselle on tuntemattoman pelko. Kun siitä pelosta pääsee yli, on koko maailma avoinna.
Man of the West will return.