Ennen paluutani viime keväänä näin unen. Unessa istuin Thai Airwaysin Airbus A350 XWB -koneessa. Tiesin päivän olevan lokakuun viimeinen ja koneen lähteneen muutama tunti sitten Arlandasta kohti Suvarnabhumia. Minulla ei ollut tuossa unessa edeltävän kuuden kuukauden ajalta minkäänlaisia muistikuvia, kesä oli yksi musta aukko. Se oli ollut oikein hyvä uni ja herääminen oli ollut suunnaton pettymys.
Voisin tässä parjata syntymämaatani jonkin verran, mutta oikeastaan kaikki sanottava tuli sanottua jo viime vuoden prologissa. Minulla ei ole siihen olennaista lisättävää.
Kesän aikana en käynyt juuri missään tai tehnyt mitään, mikä olisi vaatinut pariakymppiä suurempaa rahallista panostusta. Keskityin rahan säästämiseen, tarpeettomien tavaroiden myymiseen ja tarpeellisten tavaroiden hankintaan. Parturissa en käynyt kertaakaan. Hakkasin useita yrityksiä lakikirjalla päähän tehtaillen kuluttajansuojavalituksia. Näissä olin poikkeuksetta onnistunut. Lisäksi karhusin maanjäristyshätämajoituksesta ja kadonneista kuulokkeista vakuutuskorvauksia ollen pitkälti onnistunut tässäkin yrityksessä. Tein tarkkaa työtä laadukkaiden tavaroiden löytämiseksi ja tarkastin sitten päivittäin kuukausien ajan, josko jokin niistä olisi tullut tarjoukseen. Neuroottinen hintavertailusivustojen kyttääminen kannatti, säästöä kertyi kaikkiaan neljännes ovh-hintoihin verrattuna. En pitänyt tahallanikaan kiirettä hankinnoissa: niin kauan kuin minulla oli jokin hankinta tehtävänä, oli olemassa edes jokin teoreettinen järkiperuste Suomessa mätänemiselle ja se tuntui hieman vähemmän elämän haaskaamiselta. Tämä lähestymistapa toimi ja tarjouksia kytätessäni halusin hirttää itseni hieman ennakoimaani vähemmän.
Kameraakin yritin kaupata, mutta sille oli usein käyttöä ja siksi aloitin myynnin verrattain myöhään. En saanut sitä puolessatoista kuukaudessa kaupaksi. Johtuen kovasta käyttöasteesta en kuitenkaan pidä tätä erityisen suurena menetyksenä. Suomalaisilla on myös ärsyttävä tapa kytätä kameran niin sanottua shutter count -lukemaa ja määrittää laitteen arvo käytännössä pelkästään sen perusteella. En tiedä suunnilleenkaan, montako kuvaa omalla kamerallani on otettu eikä ole mitään ilmaista ja luotettavaa tapaa saada se selville. Canon on sen tahallaan estänyt uusimmissa kameroissaan eikä sitä japanilaisissa kaupoissa koskaan ilmoiteta, koska lukema on täysin merkityksetön. Kamerassani on nimittäin elektroninen suljin joka ei kulu käytössä. Siinä on myös mekaaninen suljin, mutta tietojeni mukaan tuo shutter count -lukema ei erottele mitenkään kuvia, jotka on otettu elektronisella ja mekaanisella sulkimella. On siis mahdotonta sanoa tuon lukeman perusteella, paljonko kamera on käytössä kulunut. Lisäksi shutter countin vaikutus hintaan vaikuttaa olevan monesti suhteettoman suuri, jopa tuhannen euron luokkaa. Sulkimen vaihtaminen kameraliikkeessä maksaa paljon vähemmän. Tästä huolimatta shutter countia tuijotetaan kuin linnan juhlien kättelyjonoa ja ostajan mielessä ei ole tilaa millekään muulle.
Kesällä laitoin muistelmat uuteen uskoon. Työstin tätä sivustoa ajoittain sen verran pakkomielteisesti, että jouduin lopulta pakottamaan itseni pitämään muokkauksista kuukauden mittaisen tauon selväjärkisyyteni säilyttämiseksi. Ensiksi muutin kuvat, jotka ovat nyt avif-formaatissa aikaisemman webp:n sijaan. Olen lisännyt työpöytäkäyttäjiä varten sivupalkin, josta löytyy päävalikko. Niin ikään joka jaksoon on nyt merkitty henkilöhahmot, jotka tuossa jaksossa esiintyvät. Jaksoja on myös mahdollista etsiä henkilöhahmojen sekä eräiden muiden tietojen perusteella: näihin kuuluvat tapahtumapaikka (provinssi) ja matka, johon kyseinen jakso kuuluu. Lisäksi osa jaksoista (noin joka viides) on merkitty poikkeuksellisen laadukkaaksi. Nämä mieleenpainuvimmat jaksot on niin ikään löydettävissä valikoista. Useille sivuille on lisätty tapahtumapaikan näyttävä kartta, jonka saa auki painamalla pääkuvan oikeassa alalaidassa olevaa nappulaa. Karttaa voi zoomata hiiren rullalla ja liikutella raahaamalla. Kosketusnäytöllä alueen koskettaminen näyttää sen nimen. Saman voi saavuttaa perinteisemmillä koneilla viemällä hiiren osoittimen alueen päälle.
Sitten muihin aiheisiin. Alan tuntea itsessäni varhaisia vanhenemisen merkkejä. Unirytmin muokkaaminen on entistä vaikeampaa, enkä mieluusti enää tee useihin maihin suuntautuvia pitkiä selkäreppumatkoja kuten ennen.
Aivan erityisesti vanheneminen saa minut kuitenkin pohtimaan perheen perustamista. Minä nimittäin vallan pidän lapsista. Itsekin olin junnuna. Moni tietää, että naisten hedelmällisyys alkaa laskea siinä 35 vuoden iässä. Miehetkään eivät kuitenkaan ole iän vaikutuksille immuuneja. Hedelmällisyydessä alkaa tapahtua muutoksia 40 vuoden iän jälkeen, ja vaikka lasten saaminen onnistuisikin vaikeuksitta, ne surullisenkuuluisat energiatasot eivät tästä enää nouse. Välttäisin mieluusti tilanteen, jossa lapset ovat täysi-ikäisiä vasta, kun itse on jo kuudenkymmenen pahemmalla puolella.
Joka tapauksessa ensimmäinen vaihe tässä prosessissa olisi tietysti sopivan kumppanin löytäminen. Lasten aikaansaaminen yksin on nimittäin varsin haastava toimenpide. Paljon helpompaa ei tosin ole se kumppanin löytäminenkään: itse asiassa se on ylivoimaisesti vaikein asia, jota olen koskaan elämässäni yrittänyt. Olen todella etsinyt vuosikausia. Valehtelisin, jos väittäisin että asia ei pyörisi lainkaan mielessäni. Aika ei ole tässä asiassa puolellani.
Tilannetta ei suoranaisesti helpota se, että mitä pidempään olen ollut matkoilla, sitä vähemmän koen minulla olevan yhteistä muiden, erityisesti suomalaisten ihmisten kanssa. Se, että asun kahdessa maassa tekee tilanteesta myös vaikean enkä ole vielä päässyt sellaiseen tilanteeseen, jossa voisin muuttaa kokonaan Thaimaahan. Lienee sanomattakin selvää, että Mordorissa en missään tapauksessa halua asua. Sanoinko Mordorissa? Siis Suomessa.
Nykyihminen tapaa puolisonsa nykyisin todennäköisimmin internetissä, erityisesti silloin jos juopottelu ei kuulu kiinnostuksenkohteisiin. Tällä tavalla tapahtuva tutustuminen johtaa kuitenkin herkästi turhautumiseen. Kiinnostuneita ihmisiä ei joko ole lainkaan, tai jos saatkin itsesi vaikuttamaan ihan helvetin mielenkiintoiselta on vaarana, että saa liikaa epäsopivia matcheja. Tällä viittaan tilanteeseen, jossa matcheiksi tulee runsaasti ihmisiä, joiden kanssa ei ole mitään yhteistä puhuttavaa. Keskustelu kuolee muutaman päivän sisällä eikä johda mihinkään. Paria päivää vanhemmalle matchille ei myöskään kehtaa enää alkaa puhumaan ja jos kehtaakin, vastausta ei todennäköisesti saa. Kun tällaisia hyvin pinnalliseksi jääneitä keskusteluita on ollut muutamia kymmeniä, alkaa prosessi tuntua turhalta ja toivottomalta. Moni saa deittailuburnoutin ja poistaa kaikki seuranhakusovelluksensa vain asentaakseen ne muutaman kuukauden sisällä uudestaan. Onneksi sentään olen oppinut jo tunnistamaan kohtuullisella varmuudella ihmistyypin, jonka kanssa minulla on jotain yhteisiä puheenaiheita. Valikoimalla matcheiksi äärimmäisen tiheällä kammalla tällaisia ihmisiä sovellusten käyttö on pysynyt edes jollain tapaa siedettävänä. Helppo prosessi ei siltikään ole, mutta mitä muutakaan sitä voisi tehdä kuin jatkaa yrittämistä.
Päätän viidennen osan aloittavan raporttini täältä tähän.